Lauantain kiireisen työvuoron päätteeksi kävin tapaamassa ystäviä muutaman olusen merkeissä. Kotiin menin oman mittapuuni mukaan aikaisin, nukkumaankin jo yhden jälkeen. Heräilin paniikissa läpi yön, tuskailin raha-asioita ja melkein itkin onnesta, kun viimein heräsin kunnolla. Raha-asiat ahdistavat aivan miljoonalla voltilla, vanha kunnon refluksitauti jyllää täysillä ja on vaikea hengittää. Tänään, jos onnistun irrottautumaan hetkeksi työpuhelimesta, soitan muutaman puhelun ja selvitän, kuinka kauan tätä velkavankeutta vielä jatkuu. Veronpalautuksia on kuitenkin tulossa yli 900 euroa, joten on toivoa, että vankeus loppuu jopa vielä tämän vuoden puolella. Jos niin hienosti olisi asia, tanssahtelisin takuulla kevyin askelin ja rakastaisin koko maailmaa.
Nelipäiväinen työviikko aluillaan, Ylipäällikkö palaa mestoille, karmea stressi, mutta kuitenkin, jollain lailla jossain pääni sisällä pienen pieni toivonkipinä, joka ei suostu vielä sammumaan. Josko tämä tästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti