Vietin viikonlopun rentoutuen ja itseäni hoivaten. Perjantaina tapasin ystäviä ja vietin hauskan illan, lauantain pysyin tiiviisti kotosalla lukien ja dokumentteja katsellen, valvoin melkein aamuun ja sunnuntaina kiroilin duuniangstin kourissa. Viime yön nukuin huonosti, kuten aina sunnuntain ja maanantain välissä. Eilinen tulva metrossa aiheutti hieman mutkia aamumatkaan, mutta löysin työpaikalle. Järkytyksekseni usvapöndellä on lunta, Kalliossa sitä ei vielä ole näkynyt.
Toivon suuria tältä viikolta. Toivon voivani selvittää raharulettia firman ja ulosoton välillä. Toivon kestäväni jokaisen päivän inhoamassani työssä. Toivon kykeneväni pitämään hermoni kylminä, pokkani jäätävänä. Toivon hyviä yöunia ja pirteitä päiviä. Toivon siis aivan liikaa, mutta jotain saatan jopa saavuttaa. Hetkisen mielenrauhaa, sitäkin toivoisin.
Eilinen isänpäivä taisi olla ensimmäinen ikinä, jolloin en lähettänyt edes tekstaria faijalle. Olen irrottautunut hänestä, viimeinkin, en odota häneltä mitään. En aio ottaa yhteyttä, en enää. Hän on osoittanut tarpeeksi monta kertaa kuinka hän minusta ja asioistani vähät välittää, vaikka ainoa faijani onkin. En minä yksin voi pitää ihmissuhdetta yllä, en, vaikka vuosia yritin. Olen tavallaan jopa helpottunut. Huoleton orpo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti