Mä olen viettänyt sairaslomaa lähinnä nukkuen. Lääkkeet ja kovat tulehdukset on antaneet mulle sikeät ja kummalliset unet, ollaan yhtäkkiä perjantaissa ja duuniangsti painaa nyt jo. Asioita on taas tapahtunut tälläkin viikolla, kaiken tämän nukkumisen keskellä. Sain treenikämpän bändille, mutta Rumpali lähti viinamäelle ja vainoharhoihin, poisti mut elämästään yhdellä siistillä viillolla, ei vastannut meileihin, tekstareihin, mihinkään. Mä jouduin tietenkin perumaan sen treenikämpän, mä en pysty yksin sitoutumaan siihen. Se maksaa kuitenkin rahaa, joka mulla on niin kortilla jo muutenkin.
Tänään Rumpali on pyrkimässä taas takaisin elämääni, mutta mä en enää tiedä mitä ajatella. Miten voi luottaa ihmiseen, joka katoaa kuin maan nielemänä juuri silloin, kun pitäisi palaveroida ja tehdä päätöksiä ja sitoutua?
Tarvitsen mielenrauhaa, tarvitsen aikaa, tilaa, happea. Olen levoton ja mieleni kiitää neljäsataa kilometriä sekunnissa, ajatusten hiipuessa jälkiä jättämättä harmaaseen sumuun.
Viikonloppua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti