Hengittäminen, ehkä vaikein asia maailmassa yhdessä nukkumisen kanssa. Kumpikin toimenpide tuntuu useimmilta ihmisiltä onnistuvan melko helposti ellei jopa huomaamatta, itse joudun taistelemaan molempien kanssa. Vaan tänään ollaan takaisin töissä, kun pitäisi olla matkalla Lontooseen. Koko matkan sivistyksestä usvapöndelle kuuntelin Clashia, puristin silmäluomia kiinni, ettei kukaan näkisi kiiltoa.
Aivan järjettömän kauhean totaalinen kiirekaaos töissä, mitäs muutakaan. Olisi kyettävä tekemään jotain, tarttumaan hommiin, puurrettava, vaan kun sydän hakkaa liian lujaa ja keuhkot vinkuvat ja itkevät, on vaikeaa keskittyä. Salaa vilkuilen kelloa kaksi kertaa minuutissa, sillä jos minä tästä päivästä selviän, on illalla taas aikaa olla kotona.
Eivät ole helppoja nämä aamut, vaikka hiukset tuoksuvat puhtailta ja suosikkikollega tarjoilee kahvia ja suklaata.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti