UNDER THE BRIDGE

Muun Suomen viettäessä itsenäisyyspäivää, vietin minä eilen syntymäpäivääni niiskuttaen ja yskien. Lahjaksi sain siis kunnon flunssan, joka ei minun ollessa kyseessä ole tietenkään ihan mikä tahansa flunssa, vaan keuhkoputkentulehdus, poskiontelontulehdus, otsaontelontulehdus sekä kauden yllättäjänä korvatulehdus. Olen niin kipeä, etten pysty nukkumaan, limaa tursuaa nenästä ja nielusta, en pysty hengittämään ja päätä ja keuhkoja särkee niin, että itkettää. Lääkärin neuvo, monesti toistettu oli, että sairaalaan pitää lähteä sitten aika herkästi. Eh, milloinkas minä.

Viikonloppu oli hyvin kummallinen. Tapasin muutamia ystäviä, mutta en viihtynyt oikein kenenkään seurassa. Koen olevani hyvin ulkopuolinen, syystä taikka toisesta. Nautin kotona olosta, Shieldin tuijottamisesta, kirjasta. En edes avannut ns. tietokonetta koko viikonlopun aikana, ja se teki oikein hyvää.

Kaikkein surullisin asia elämässäni tällä hetkellä on se, etten pääse Lontooseen. Niin kuin minä tuota reissua odotin ja siitä haaveilin, surullinen tosiasia on vain se, ettei mulla ole varaa lähteä. En ole asiasta varsinaisesti yllättynyt, mutta pettynyt kyllä.

On keksittävä jotain muuta odotettavaa, kevättä tai kesää nyt ei viitsis ihan vielä. Joku välitavoite, jotain mukavaa.

Näissä kuumepuistatuksissa se mukava taitaa olla kirja peiton alla. Oh, saisinpa unta ja happea.