Palelen konttorilla, kynsikkäät käsissä, lämmin huivi harteilla. Nokka vuotaa ja niiskututtaa, hartiat särkee ja silmät ovat tulehtuneet. Kun pystyis puristamaan purkkiin onnen tunteet ja säilömään tällaisten päivien varalle. Viime viikonlopusta purkkiin ois kertynyt paljon, siitä ois mukava ammentaa näinä palelevina hetkinä, kun ainoa toive ois päästä kotiin peiton alle lukemaan hyvä kirja loppuun ja sen jälkeen nukkua viikko.
Facebook on hauska. Löysin sieltä ihmisen, jonka kanssa tunsimme lapsina. Hetken liikuimme samoissa porukoissa jopa varhaisteinivuosina, mutta sitten yhteys katkesi kokonaan. Nyt frendejä fäsärissä, hauskoja lapsuusmuistoja ja nykytilanteen ihmettelyä. Miten sitä voikin tuntea olevansa ihmisenä niin sama, kuin kymmeniä vuosia sitten?
Vedän huivia tiukemmalle ja tärisen. Josko tämäkin viikko jossain vaiheessa päättyisi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti