torstai 1. lokakuuta 2009

LOOTUSASENTOON

Onnistuin muutama päivä sitten tekemään vuosikymmenen kasvorasvalöydön: ostin Alepasta Rainbow'n ravitsevaa päivävoidetta. Hinta alle neljä euroa ja koostumus suorastaan täydellinen! Olen joka ilta ja aamu jaksanut iloita sen hiuksenhienosta vienosta tuoksusta ja sen jättämästä täydellisen rauhan ja pehmeyden tunnusta ihollani. Nämä ovat niitä naiseuden iloja, joita uskoakseni kukaan mies ei koskaan voi ymmärtää. Allergikkona ja atoopikkona varsinkin on vaikeaa löytää edullista ja hyvää rasvaa, joten riemuni on katossa.

Nukuin hyvin ja tunnen tänä aamuna oikeastaan ensimmäistä kertaa koko viikon aikana olevani taas jotakuinkin terveen kirjoissa. Pirteämpi olo ja jotenkin kevyempikin.

Elämme torstaita. Aamulla onnistuin hukkaamaan A4-kokoisen tärkeän paperin puolentoista metrin matkalla, asunnossani. En tajua minne se hävisi, enkä tajua miten kaikki tapahtui. Otin paperin käteeni, kävelin puolitoista metriä ja paperi oli kadonnut kuin maan nielemänä. Tarvitsen kipeästi tuota paperia vielä tänään ja olen äimän käkenä: mihin mustaan aukkoon se oikein hyppäsi?

Toivottavasti olen työpäivän päätyttyäkin vielä virkeä ja jaksavainen. Pitää etsiä se kadonnut paperi ja tiskata ja muuta pientä. Alkuviikolla oikein mikään ei onnistunut johtuen todella alhaisesta vireystilasta, olen ollut poikki ja umpiväsynyt, suorastaan puhki. Nyt mennään kohti viikonloppua, jotain odottaen ja toivoen.

Ei kommentteja: