Uudet ikkunat ovat aivan ihanat. Tosi kauniit ja käytännölliset, paljon paremmat kuin entiset. Voi elämä, mikä määrä pölyä ja paskaa jäi remonttimiesten jäljiltä. Pesin lattiat eilen, mutta se pitää tehdä uusiksi vielä, todennäköisesti teen sen viikonloppuna ja silloin raivaan kämppää muutenkin uuteen uskoon. Olen pähkinyt huonekalujen paikkoja ja nyt hahmottanut ne mielessäni, joten viikonloppuna voi tosiaan keskittyä tekemään noita kotiasioita.
Tänään lähden konttorilta jo klo 14, mulle iskettiin yksi asennuskeikka. Menen siis asiakkaan luokse asentamaan ja ottamaan käyttöön uuden koneen. Noi keikat on kyllä kivaa vaihtelua, pääsee asentamaan eikä tarvitse kuunnella huutoa puhelimesta.
Torstain työpäivän ollessa jo melkein puolivälissä, voidaan kai todeta, että ollaan jo voiton puolella? Tosin huominen on yksi koettelemus kyllä, joudun tekemään sekä Ylipäällikön että Pikkupomon hommat heidän ollessaan vapaalla. Miksi aina minä, kysyn vaan?
torstai 22. lokakuuta 2009
keskiviikko 21. lokakuuta 2009
KADUILLA KALLION
Eilisen asiakaskäynnin jälkeen yritin laittaa kämppääni ikkunaremonttikuntoon, mutta päädyinkin tiskaamaan ja laulamaan. Lauloin puolitoista tuntia, mikä ilolla todettakoon. Sain jollain lailla kamanikin läjään illan mittaan. Nukuin huonosti ja tulehtuneet hartiani särkevät ja juilivat niin, ettei ikinä. Onneksi tämän työpäivän päätteeksi tuo ikkunaremonttihomma on jo ohi, saan kamat jotenkin ahdettua paikoilleen, pesen lattiat ja vaihdan lakanat, vietän koti-illan teemuki kädessä ja kirja toisessa. (Mikähän tuo teenjuontijuttukin on? En mä koskaan ennen ole teetä himoinnut iltaisin, kahvia vain.)
Sitä elää jotenkin niin hetki kerrallaan, mun on vaikea kuvitella, että mä pääsisin jotenkin tästä eteenpäin. Mä koen olevani ansassa tässä työssä, tikkuaskin kokoisessa kämpässä, ikuisessa rahattomuudessa, matkalla töihin tai sieltä kotiin, kantabaarissa samojen naamojen keskellä, Kallion kaduilla, lähikaupassa. Mä en tiedä, mulla on joku muutoksenhakuisuus, mä tahtoisin ulos tästä kaavastani. Ja samaan aikaan on tosi paljon asioita, jotka on hyvin nyt: maailman parhaat ystävät (eli ne samat naamat), kämppä Kalliossa ja duuni. Paradoksaalista paskaa, story of my life.
Keskellä viikkoa mennään, josko tästäkin selviäis.
Sitä elää jotenkin niin hetki kerrallaan, mun on vaikea kuvitella, että mä pääsisin jotenkin tästä eteenpäin. Mä koen olevani ansassa tässä työssä, tikkuaskin kokoisessa kämpässä, ikuisessa rahattomuudessa, matkalla töihin tai sieltä kotiin, kantabaarissa samojen naamojen keskellä, Kallion kaduilla, lähikaupassa. Mä en tiedä, mulla on joku muutoksenhakuisuus, mä tahtoisin ulos tästä kaavastani. Ja samaan aikaan on tosi paljon asioita, jotka on hyvin nyt: maailman parhaat ystävät (eli ne samat naamat), kämppä Kalliossa ja duuni. Paradoksaalista paskaa, story of my life.
Keskellä viikkoa mennään, josko tästäkin selviäis.
tiistai 20. lokakuuta 2009
BEAT ON THE BRAT
Ikkunaremontti etenee hyvää vauhtia ja oma kämppäni on vuorossa jo huomenna. Remonttifirman kirjallista ilmoitusta tavaillessani minua nauratti: odotettavissa rakennusjätettä ja roskaa, pölyä ja paskaa koko kämpän täydeltä. Vaan ei auta. Ja hyvähän se on uudet ikkunat saada, aikaisemmat olivat jo vuosien myötä pahasti turvonneet ja jäykät.
Olen menossa tänään vielä työpäivän jälkeen asiakaskäynnille. Onneksi se on Hakaniemessä eli ihan kotikulmilla. En vain mitenkään jaksais olla tänään fiksu ja asiallinen pidempään kuin pakolliset kahdeksan tuntia. Asiakaskäynnin jälkeen sitten himaan riehumaan kalusteita pakettiin ja verhoja alas ja kaikkea sitä.
Olen huolissani ystävästä, josta en ole kuullut aivan liian pitkään aikaan. Asioita on ilmassa, myrsky nousemassa. Olen täällä, olen läsnä, olen paikalla, mutta en tarpeeksi. En koskaan riittävästi. Arjen voimia ja jaksamista tarvitsisin rutkasti lisää, energiaa ja valoa.
Olen menossa tänään vielä työpäivän jälkeen asiakaskäynnille. Onneksi se on Hakaniemessä eli ihan kotikulmilla. En vain mitenkään jaksais olla tänään fiksu ja asiallinen pidempään kuin pakolliset kahdeksan tuntia. Asiakaskäynnin jälkeen sitten himaan riehumaan kalusteita pakettiin ja verhoja alas ja kaikkea sitä.
Olen huolissani ystävästä, josta en ole kuullut aivan liian pitkään aikaan. Asioita on ilmassa, myrsky nousemassa. Olen täällä, olen läsnä, olen paikalla, mutta en tarpeeksi. En koskaan riittävästi. Arjen voimia ja jaksamista tarvitsisin rutkasti lisää, energiaa ja valoa.
maanantai 19. lokakuuta 2009
99,9 FAHRENHEIT DEGREES
Maanantaiaamun ankeus on potenssiin miljoona, kun en saanut taaskaan kunnolla nukuttua. Silmäni ovat punaiset kuin tomaatit, koska onnistuin vieläpä tunkemaan niihin ripsiväriä, jolle olen snadisti allerginen. Kylmät ilmat saavat sormeni halkeilemaan, ne ovat kuin nauravat nakit.
Viikonloppu oli mukava. Torstaina olin niin väsynyt, että illanvietto jäi lyhyeksi ja hiippailin kotiin vakaana aikomuksenani nukkua pitkään. Aikomukseksi se jäi, kun pihalla alkoivat ikkunaremonttimiehet riehua seitsemän maissa. Perjantaina tapasin ystäviä kantabaarissa, humalluin pienesti ja lähdin melko aikaisin himaan. Lauantaina istuimme Kissan kanssa hänen kotonaan; Kirja, Prätkähiiri ja Siilitabletti roudasivat sinne uutta valtaisaa vaatekaappia meidän istuessa sohvalla naureskelemassa. Kävimme iltasella vielä baarissa, missä nautin kaksi olutta ja poistuin himaan nautiskelemaan roskaruoasta (joskus vain tekee mieli!) ja kirjasta. Eilen kahvittelin samojen naamojen kanssa, matkustin Manskulle apteekkiin ja kauppaan, söin hyvää ruokaa, katsoin pari dokumenttia, luin lisää ja lopulta tuskailin yön kylkeäni käännellen, nukahtamista toivoen ja rukoillen.
Miten nuo maanantain vastaiset yöt ovatkin aina niin hankalia? Olin kuinka väsynyt tahansa, en milloinkaan pysty nukkumaan maanantain vastaisena yönä hyvin. (No lomalla ehkä, en muista, kun viime lomasta on jo ikuisuus.)
Mistä tulikin mieleeni, että jostain syystä Ylipäällikkö PMS on antanut osastomme kundeille jälleen etulyöntiaseman: he ovat jo saaneet valita talvilomiensa ajankohdan, minulle ja naiskollegalle ei ole aiheesta sanottu puolta tavuakaan. Reilua.
Hirveän kiire päivä tuntuu olevan. Voi näitä maanantaipäiviä!
Viikonloppu oli mukava. Torstaina olin niin väsynyt, että illanvietto jäi lyhyeksi ja hiippailin kotiin vakaana aikomuksenani nukkua pitkään. Aikomukseksi se jäi, kun pihalla alkoivat ikkunaremonttimiehet riehua seitsemän maissa. Perjantaina tapasin ystäviä kantabaarissa, humalluin pienesti ja lähdin melko aikaisin himaan. Lauantaina istuimme Kissan kanssa hänen kotonaan; Kirja, Prätkähiiri ja Siilitabletti roudasivat sinne uutta valtaisaa vaatekaappia meidän istuessa sohvalla naureskelemassa. Kävimme iltasella vielä baarissa, missä nautin kaksi olutta ja poistuin himaan nautiskelemaan roskaruoasta (joskus vain tekee mieli!) ja kirjasta. Eilen kahvittelin samojen naamojen kanssa, matkustin Manskulle apteekkiin ja kauppaan, söin hyvää ruokaa, katsoin pari dokumenttia, luin lisää ja lopulta tuskailin yön kylkeäni käännellen, nukahtamista toivoen ja rukoillen.
Miten nuo maanantain vastaiset yöt ovatkin aina niin hankalia? Olin kuinka väsynyt tahansa, en milloinkaan pysty nukkumaan maanantain vastaisena yönä hyvin. (No lomalla ehkä, en muista, kun viime lomasta on jo ikuisuus.)
Mistä tulikin mieleeni, että jostain syystä Ylipäällikkö PMS on antanut osastomme kundeille jälleen etulyöntiaseman: he ovat jo saaneet valita talvilomiensa ajankohdan, minulle ja naiskollegalle ei ole aiheesta sanottu puolta tavuakaan. Reilua.
Hirveän kiire päivä tuntuu olevan. Voi näitä maanantaipäiviä!
torstai 15. lokakuuta 2009
LÄNGTAN SKALA 3:1
Kauan odotettu torstai, henkinen perjantai, on vihdoin täällä. Puheuduin sen kunniaksi harmaaseen villapaitaan, joka on minulle siis värikästä pukeutumista. Töitten jälkeen joko kaupan kautta himaan tai kenties kaljalle, ensimmäiselle yli neljään viikkoon. Saa nähdä, miltä siinä vaiheessa tuntuu. Huomenna aamupäivällä kirpparikierrokselle, ensimmäiselle sellaiselle moneen kuukauteen. Tarvitsen jonkun paidan, kaikki vaatteeni ovat puhkipidettyjä ja haalistuneita, venyneitä ja jopa reikäisiä. Lisäksi aion vilkuilla takkeja, tarvitsen yhden ehjän takin kaikkien noiden rikkinäisten riepujen tilalle.
Töissä on melko kiire, mutta olen saanut luvan lähteä aikaisemmalla dösällä pois. Olen likihysteerisissä viikonloppufiiliksissä ja asiakkaiden kiukuttelu menee tänään toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Hervoton kiherrys kaikaa mielessä ja typotan hassuja. Väsymyshysteria on ihan parasta!
Viikonloppuna tiedossa kaikenlaista kivaa, tapaan ystäviä ja saan todennäköisesti nauraa vatsani kipeäksi. Ttreffit on sovittu Efektin, Kissan ja Kirjan kanssa, Prätkähiirikin varmaan vilahtaa kuvioissa. Atlantin tapaamista toivon, siitä haaveilen. Kaunis painajainen.
Töissä on melko kiire, mutta olen saanut luvan lähteä aikaisemmalla dösällä pois. Olen likihysteerisissä viikonloppufiiliksissä ja asiakkaiden kiukuttelu menee tänään toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Hervoton kiherrys kaikaa mielessä ja typotan hassuja. Väsymyshysteria on ihan parasta!
Viikonloppuna tiedossa kaikenlaista kivaa, tapaan ystäviä ja saan todennäköisesti nauraa vatsani kipeäksi. Ttreffit on sovittu Efektin, Kissan ja Kirjan kanssa, Prätkähiirikin varmaan vilahtaa kuvioissa. Atlantin tapaamista toivon, siitä haaveilen. Kaunis painajainen.
keskiviikko 14. lokakuuta 2009
MUSIIKKIA LEHMILLE
Olen aivan sekaisin päivistä. Tänä aamuna herätyskellon soidessa pettymys oli valtaisa, kun tajusin, ettei ole vielä viikonloppu. Olen onnistunut saamaan pahasti vetoa niskaani, särky on kova ja paleltaa koko ajan. Väsymyksellä osansa, en tiedä miksi nukun niin lyhyitä öitä taas.
Näin unta laulusta, joka minun pitäisi kirjoittaa. Harmi, etten muista siitä mitään. Laulujen kirjoittaminen alkaa taas tulla ajankohtaiseksi, löysin uudestaan laulamisen ja sitä kautta kirjoittamisenkin halu kasvaa. On vaikeaa tarttua, vielä, mutta aion yrittää.
Olen ajatellut viime päivinä paljon isääni ja muita sukulaisia. En ole yhteydessä heistä kehenkään eikä kukaan minuun. Tavallaan kadehdin serkkujani, jotka ovat jatkuvasti yhteyksissä toisiinsa, kyläilevät, ovat toistensa lasten kummeja, pyörivät kimpassa. Mulla ei ole tuollaista, mä en kuulu minnekään. Mä koen itseni kauhean juurettomaksi, nyt jopa enemmän kuin ennen. Mietin paljon sitä ulkomaille lähtemistä, Lontooseen tai Tukholmaan. Etsin vimmaisesti töitä, muutosta. En halua jumittaa tässä yleisessä vittuuntuneisuudessa ja haikeudessa, jonka työolosuhteet ja juuretomuus minulle aiheuttavat. En tiedä onko missään tässä mitään järkeä, olen ollut tavallaan orpo jo monta vuotta eikä se ole koskaan tuntunut näin pahalta.
Näin unta laulusta, joka minun pitäisi kirjoittaa. Harmi, etten muista siitä mitään. Laulujen kirjoittaminen alkaa taas tulla ajankohtaiseksi, löysin uudestaan laulamisen ja sitä kautta kirjoittamisenkin halu kasvaa. On vaikeaa tarttua, vielä, mutta aion yrittää.
Olen ajatellut viime päivinä paljon isääni ja muita sukulaisia. En ole yhteydessä heistä kehenkään eikä kukaan minuun. Tavallaan kadehdin serkkujani, jotka ovat jatkuvasti yhteyksissä toisiinsa, kyläilevät, ovat toistensa lasten kummeja, pyörivät kimpassa. Mulla ei ole tuollaista, mä en kuulu minnekään. Mä koen itseni kauhean juurettomaksi, nyt jopa enemmän kuin ennen. Mietin paljon sitä ulkomaille lähtemistä, Lontooseen tai Tukholmaan. Etsin vimmaisesti töitä, muutosta. En halua jumittaa tässä yleisessä vittuuntuneisuudessa ja haikeudessa, jonka työolosuhteet ja juuretomuus minulle aiheuttavat. En tiedä onko missään tässä mitään järkeä, olen ollut tavallaan orpo jo monta vuotta eikä se ole koskaan tuntunut näin pahalta.
tiistai 13. lokakuuta 2009
LENTÄVÄ MATTO
Kovin kiireinen työpäivä alkaa olla lopuillaan. Enää kaksi päivää ja pääsen vapaalle. Miten nämä ovatkaan ikuisuuden mittaisia, nämä lauantaivuoron jälkeiset päivät.
Työpaikalla on hysteerisen kylmä. Teen töitä takki päällä ja kynsikkäät kädessä, naureskelen itsekseni Ylipäällikölle, joka on tänään jo neljä kertaa ollut mulle aivan käärmeissään ja noiden pimahdusten välillä on mun ylin ystävä. En tajua, mitä hänen päässään tapahtuu, mitä siellä liikkuu.
Kotiin päästessäni aion pukeutua villasukkiin, vanuneisiin kotihousuihin ja villapaitaan, tehdä kaksi lämmintä voileipää ja juoda kahvia. Elämän pieniä iloja.
Työpaikalla on hysteerisen kylmä. Teen töitä takki päällä ja kynsikkäät kädessä, naureskelen itsekseni Ylipäällikölle, joka on tänään jo neljä kertaa ollut mulle aivan käärmeissään ja noiden pimahdusten välillä on mun ylin ystävä. En tajua, mitä hänen päässään tapahtuu, mitä siellä liikkuu.
Kotiin päästessäni aion pukeutua villasukkiin, vanuneisiin kotihousuihin ja villapaitaan, tehdä kaksi lämmintä voileipää ja juoda kahvia. Elämän pieniä iloja.
maanantai 12. lokakuuta 2009
KELTAINEN SATAMA
Viikonloppu oli tajuttoman lyhyt ja ytimekäs, kun perjantain iltavuoron perään tein vielä lauantaivuoron. Uppouduin lyhyenä vapaa-aikanani muutamaan leffaan ja kirjaan, kuuntelin levyjä ja lauloin muutaman tunnin. Olen löytämässä laulamisen uudelleen, se on ihanaa, olen kaivannut sitä tunnetta, jonka se minulle antaa.
Tämä työviikko alkoi aivan liian kylmänä ja pimeänä, mutta kestää onneksi vain neljä päivää. Torstaina jään vapaalle ja teen silloin vihdoin päätökseni firman tarjouksesta maksaa ulosottovelkani. Olen kallistumassa kyllä-vaihtoehdon puolelle, vaikka minua samaan aikaan inhottaa ja ällöttää sitoutua samalla tähän paskafirmaan. Aika ei kuitenkaan ole mitenkään ylitsepääsemättömän pitkä, ei puhuta sentään vuosista vaan kuukausista. Joka tapauksessa asia ahdistaa minua aika paljon, kaikkein mieluitenhan lähtisin täältä saman tien hippulat vinkuen menemään.
Oh, maanantai, angstinen alkuviikko, vapaita odotellessa...
Tämä työviikko alkoi aivan liian kylmänä ja pimeänä, mutta kestää onneksi vain neljä päivää. Torstaina jään vapaalle ja teen silloin vihdoin päätökseni firman tarjouksesta maksaa ulosottovelkani. Olen kallistumassa kyllä-vaihtoehdon puolelle, vaikka minua samaan aikaan inhottaa ja ällöttää sitoutua samalla tähän paskafirmaan. Aika ei kuitenkaan ole mitenkään ylitsepääsemättömän pitkä, ei puhuta sentään vuosista vaan kuukausista. Joka tapauksessa asia ahdistaa minua aika paljon, kaikkein mieluitenhan lähtisin täältä saman tien hippulat vinkuen menemään.
Oh, maanantai, angstinen alkuviikko, vapaita odotellessa...
perjantai 9. lokakuuta 2009
SNÖÄNGEL
Elämä, miten olen stressaantunut. Käyn aivan ylikierroksilla. Ahdistaa niin, että tekisi mieli avata rintalasta lihakirveellä, että saisi ilmaa.
Pitäisi tehdä päätöksiä, isoja sellaisia, pitäisi kyetä järkevään, loogiseen ajatteluun eikä syöksyä kriisistä kriisiin tunteella posottaen. On vain vaikeaa muuttaa stressaamisen tapoja, kun on ikänsä reagoinut kropallaan ja mielellään tällä tavalla. En edes tiedä millä muulla tavalla stressiin VOI reagoida, kuin vatsakivulla, hartiasäryllä, päänsäryllä ja kireällä pinnalla. Stressaaminen ylipäätään on aivan älytöntä ja järjetöntä, eivät asiat stressaamalla parane tai muutu.
Huomiselta jäävät pois ylityöt, mä olin jo niin innoissani jäämässä niitä tekemään, mutta kukaan meidän talossa ei kykene siirtämään varashälytinten päällemenon aikataulua, joten en voi jäädä. Se nyt suorastaan vituttaa, sillä parin-kolmen tunnin ylityöllä olisin voinut saada parikymmentä euroa käteen. Nyt pitää siis keksiä muuta täytettä lauantaille, aloittaa ehkä huonekalujen purkaminen jo silloin.
Ah, ensi viikon torstai, tule jo.
Pitäisi tehdä päätöksiä, isoja sellaisia, pitäisi kyetä järkevään, loogiseen ajatteluun eikä syöksyä kriisistä kriisiin tunteella posottaen. On vain vaikeaa muuttaa stressaamisen tapoja, kun on ikänsä reagoinut kropallaan ja mielellään tällä tavalla. En edes tiedä millä muulla tavalla stressiin VOI reagoida, kuin vatsakivulla, hartiasäryllä, päänsäryllä ja kireällä pinnalla. Stressaaminen ylipäätään on aivan älytöntä ja järjetöntä, eivät asiat stressaamalla parane tai muutu.
Huomiselta jäävät pois ylityöt, mä olin jo niin innoissani jäämässä niitä tekemään, mutta kukaan meidän talossa ei kykene siirtämään varashälytinten päällemenon aikataulua, joten en voi jäädä. Se nyt suorastaan vituttaa, sillä parin-kolmen tunnin ylityöllä olisin voinut saada parikymmentä euroa käteen. Nyt pitää siis keksiä muuta täytettä lauantaille, aloittaa ehkä huonekalujen purkaminen jo silloin.
Ah, ensi viikon torstai, tule jo.
torstai 8. lokakuuta 2009
LEIJAILTIIN
Loppuviikon ohjelma meni uusiksi ja tajuan odottavani ensi viikon torstaita enemmän kuin mitään. Silloin jään pitkälle vapaalle ja alkoholiton kuukausi on takana. Mulla on vapaille runsaasti suunnitelmia ja puuhastelua, en aio dokailla koko aikaa, vaikka sekin on tietysti aina mahdollista kaltaiseni alkoholistin ollessa kyseessä. Odotan tosiaan vain yksinkertaisesti vapaata, tapaan ystäviä ja unohdan työt hetkeksi.
Tänään elämme kaiketi torstaita, näin olen ymmärtänyt. Sentään heräsin aamulla ajoissa, ei tarvinnut juosta pää kolmantena jalkana kulkuvälineestä toiseen. Kiire taisi olla sillä autokuskilla, joka oli syöksymässä suoraan ratikan alle Porthaninkadulla. Spårakuskin äkkijarrutus iski polvet vastakkaiseen penkkiin, isommilta vahingoilta sentään vältyttiin.
Ulkona on kuulas ja kaunis päivä, tahtoisin voida olla kävelyllä tuolla, hypähdellä lehtikasoissa ja hyräillä syksyyn parhaiten sopivia lauluja.
(Blogilistaa käyttäville tiedoksi, että tämä blogintekele löytyy nykyään sieltä. En tiedä miksi sen sinne lisäsin, jotain analysoitavaa taas päässäni.)
Tänään elämme kaiketi torstaita, näin olen ymmärtänyt. Sentään heräsin aamulla ajoissa, ei tarvinnut juosta pää kolmantena jalkana kulkuvälineestä toiseen. Kiire taisi olla sillä autokuskilla, joka oli syöksymässä suoraan ratikan alle Porthaninkadulla. Spårakuskin äkkijarrutus iski polvet vastakkaiseen penkkiin, isommilta vahingoilta sentään vältyttiin.
Ulkona on kuulas ja kaunis päivä, tahtoisin voida olla kävelyllä tuolla, hypähdellä lehtikasoissa ja hyräillä syksyyn parhaiten sopivia lauluja.
(Blogilistaa käyttäville tiedoksi, että tämä blogintekele löytyy nykyään sieltä. En tiedä miksi sen sinne lisäsin, jotain analysoitavaa taas päässäni.)
keskiviikko 7. lokakuuta 2009
TÄNÄÄN EI KUKAAN VASTAA
Luoja, miten jotkut päivät vain kerta kaikkiaan menevät päin helvettiä heti aamusta. Nukuin pommiin (en ollut muistanut laittaa herätystä ollenkaan) ja sitten kiireellä huitaisin liian kuumat kahvit ja pukeuduin ja lähdin sateessa ja tuulessa ratikalla metroon päästäkseni bussiin. Bussia odotellessani joku nainen tunki märän sateenvarjonsa minun hiuksiini ja töni varjollaan minua kuuppaan, kunnes ärähdin, että "ajattelit sitten minun päähäni tunkea tuon sateenvarjon". Nainen säikähti ja pyyteli vuolaasti anteeksi, mutta minä olin jo liki raivoissani kaikesta elämän epäoikeudenmukaisuudesta. Mun päässäni on tulipunainen usva, mä tahtoisin huutaa ja raivota ja mätkiä nyrkkejä seinään tai säkkiin. Mut koska mä olen ammattitaitoinen työntekijä, mä peitän sen ja hymyilen ja olen zen.
Duunissa Ylipäällikkö ei taas puhu minulle, on mykkäkoulussa ja tuhahtelee. En jaksa sen ämmän mielenmuutoksia, se käyttäytyy kuin pikkulapsi tarhassa. Mulla ei eläissäni ole ollut yhtä epäammattitaitoista esimiestä. (Senkin pitäis opetella tää zen.)
Illalla pyykkitupaan, huomenna illalla kävelylenkki, perjantaina illalla jotain hyvää ruokaa ja lauantaina töitä ja ylitöitä. Sunnuntaina huonekalujen purkamista ikkunaremontin alta, herranen aika, hirveä homma. Pitäisi saada ikkunan eteen kaksi metriä tyhjää tilaa, mutta eihän minun asunnossani sellainen ole mahdollista. Teen mitä voin, puran kirjoituspöydän ja heitän osat roskalavalle, koska puuseppäystävänikin oli sitä mieltä, ettei siitä enää kalua saa. Huokaus, se on minulle rakas pöytä, mutta hävitettävä se nyt on.
Kerään itseäni, etten antaisi tämän ärtymyksen pilata omani lisäksi kenekään muun päivää. Joskus vaan on niin.
Duunissa Ylipäällikkö ei taas puhu minulle, on mykkäkoulussa ja tuhahtelee. En jaksa sen ämmän mielenmuutoksia, se käyttäytyy kuin pikkulapsi tarhassa. Mulla ei eläissäni ole ollut yhtä epäammattitaitoista esimiestä. (Senkin pitäis opetella tää zen.)
Illalla pyykkitupaan, huomenna illalla kävelylenkki, perjantaina illalla jotain hyvää ruokaa ja lauantaina töitä ja ylitöitä. Sunnuntaina huonekalujen purkamista ikkunaremontin alta, herranen aika, hirveä homma. Pitäisi saada ikkunan eteen kaksi metriä tyhjää tilaa, mutta eihän minun asunnossani sellainen ole mahdollista. Teen mitä voin, puran kirjoituspöydän ja heitän osat roskalavalle, koska puuseppäystävänikin oli sitä mieltä, ettei siitä enää kalua saa. Huokaus, se on minulle rakas pöytä, mutta hävitettävä se nyt on.
Kerään itseäni, etten antaisi tämän ärtymyksen pilata omani lisäksi kenekään muun päivää. Joskus vaan on niin.
tiistai 6. lokakuuta 2009
BAD BOY BOOGIE
Olin jäätyä hengiltä eilen illalla töistä lähtiessäni. Odotin bussia usvapöndellä, sateessa ja hirmuisessa tuulessa. En sulanut kuin vasta kotona, kuumassa suihkussa. Nukuin hyvin, mikä ilolla todettakoon. Palasin töihin vain todetakseni, että vastahan minä täältä lähdin. Iltavuoroviikot, hmph.
Iltavuoroista on se hyöty, että pystyy surffaamaan netissä ja hakemaan töitä. Laitoin eilen kahteen paikkaan hakemukset. Todella toivon ja rukoilen, että joku paikka nyt vihdoin natsaa. Tahdon pois täältä, pois usvapöndeltä, irti kolmen tunnin matkustamisesta per työpäivä.
Pelkään, että hinnoittelin itseni ulos yhdestä muutoin potentiaalisesta paikasta. On vaikeaa esittää palkkatoiveita, kun ilmaiseksi ei halua töitä tehdä, mutta ei muista eikä tiedä tyypillistä duunarin palkkatasoa. Kyseinen firma on surullisen tunnettu järkyttävän alhaisesta palkkatasostaan, siksi epäilen pyytäneeni liikaa.
Kaksikymmentä minuuttia työvuoroa takana ja järki lähtee jo. Edessä vielä ikuisuus.
Iltavuoroista on se hyöty, että pystyy surffaamaan netissä ja hakemaan töitä. Laitoin eilen kahteen paikkaan hakemukset. Todella toivon ja rukoilen, että joku paikka nyt vihdoin natsaa. Tahdon pois täältä, pois usvapöndeltä, irti kolmen tunnin matkustamisesta per työpäivä.
Pelkään, että hinnoittelin itseni ulos yhdestä muutoin potentiaalisesta paikasta. On vaikeaa esittää palkkatoiveita, kun ilmaiseksi ei halua töitä tehdä, mutta ei muista eikä tiedä tyypillistä duunarin palkkatasoa. Kyseinen firma on surullisen tunnettu järkyttävän alhaisesta palkkatasostaan, siksi epäilen pyytäneeni liikaa.
Kaksikymmentä minuuttia työvuoroa takana ja järki lähtee jo. Edessä vielä ikuisuus.
maanantai 5. lokakuuta 2009
MILORD
Ihanainen viikonloppu suht terveenä, selvänä ja pirteänä. Kummisetä -boksi viihdytti, nautin myös kirjoista ja kahvista, villasukat jalassa ja tukka solmussa. Lauantaina oli muikeaa tavata Efekti ja raskaana oleva ystävä Mini.
Maanantai toi tullessaan niin kovan stressin, että meinasin purskahtaa itkuun. Jos firma ei maksa tiettyjä myyntipalkkioitani tänään, joudun kulkemaan liftillä töihin ja takaisin, ei ole bussirahaa. Laitoin heti töihin tultuani meiliä talouspuolelle ja pyysin palkkioitani, mutta en ole saanut mitään vastausta. Ahdistaa, tolkuttomasti.
Teen kuusipäiväisen työviikon ja vieläpä iltavuoroa. Hurraa.
Maanantai toi tullessaan niin kovan stressin, että meinasin purskahtaa itkuun. Jos firma ei maksa tiettyjä myyntipalkkioitani tänään, joudun kulkemaan liftillä töihin ja takaisin, ei ole bussirahaa. Laitoin heti töihin tultuani meiliä talouspuolelle ja pyysin palkkioitani, mutta en ole saanut mitään vastausta. Ahdistaa, tolkuttomasti.
Teen kuusipäiväisen työviikon ja vieläpä iltavuoroa. Hurraa.
perjantai 2. lokakuuta 2009
ELÄN HUMPALLE
Kirkas ja kuulas perjantai. Töissä on kiire ja asiakkaat ovat jotenkin erityisen nihkeitä tänään. Yksi kollega saa minut raivon partaalle vain olemalla olemassa. Pinna on kireällä, mutta iloitsen vapaasta, selvästä ja suht terveestä viikonlopusta.
Aion viettää tämän illan tekemällä kattilallisen popcornia ja katsomalla Kummisedän. Sain ystävältä lainaksi Kummisetä-boksin, joten katsottavaa riittää koko viikonlopuksi. Huomenna tapaan myös rakkaan Efektin päiväkahvin merkeissä. Olen siitä iloinen, kuten myös odotettavissa olevista nauruista.
Oh, elän viikonlopuille.
Aion viettää tämän illan tekemällä kattilallisen popcornia ja katsomalla Kummisedän. Sain ystävältä lainaksi Kummisetä-boksin, joten katsottavaa riittää koko viikonlopuksi. Huomenna tapaan myös rakkaan Efektin päiväkahvin merkeissä. Olen siitä iloinen, kuten myös odotettavissa olevista nauruista.
Oh, elän viikonlopuille.
torstai 1. lokakuuta 2009
LOOTUSASENTOON
Onnistuin muutama päivä sitten tekemään vuosikymmenen kasvorasvalöydön: ostin Alepasta Rainbow'n ravitsevaa päivävoidetta. Hinta alle neljä euroa ja koostumus suorastaan täydellinen! Olen joka ilta ja aamu jaksanut iloita sen hiuksenhienosta vienosta tuoksusta ja sen jättämästä täydellisen rauhan ja pehmeyden tunnusta ihollani. Nämä ovat niitä naiseuden iloja, joita uskoakseni kukaan mies ei koskaan voi ymmärtää. Allergikkona ja atoopikkona varsinkin on vaikeaa löytää edullista ja hyvää rasvaa, joten riemuni on katossa.
Nukuin hyvin ja tunnen tänä aamuna oikeastaan ensimmäistä kertaa koko viikon aikana olevani taas jotakuinkin terveen kirjoissa. Pirteämpi olo ja jotenkin kevyempikin.
Elämme torstaita. Aamulla onnistuin hukkaamaan A4-kokoisen tärkeän paperin puolentoista metrin matkalla, asunnossani. En tajua minne se hävisi, enkä tajua miten kaikki tapahtui. Otin paperin käteeni, kävelin puolitoista metriä ja paperi oli kadonnut kuin maan nielemänä. Tarvitsen kipeästi tuota paperia vielä tänään ja olen äimän käkenä: mihin mustaan aukkoon se oikein hyppäsi?
Toivottavasti olen työpäivän päätyttyäkin vielä virkeä ja jaksavainen. Pitää etsiä se kadonnut paperi ja tiskata ja muuta pientä. Alkuviikolla oikein mikään ei onnistunut johtuen todella alhaisesta vireystilasta, olen ollut poikki ja umpiväsynyt, suorastaan puhki. Nyt mennään kohti viikonloppua, jotain odottaen ja toivoen.
Nukuin hyvin ja tunnen tänä aamuna oikeastaan ensimmäistä kertaa koko viikon aikana olevani taas jotakuinkin terveen kirjoissa. Pirteämpi olo ja jotenkin kevyempikin.
Elämme torstaita. Aamulla onnistuin hukkaamaan A4-kokoisen tärkeän paperin puolentoista metrin matkalla, asunnossani. En tajua minne se hävisi, enkä tajua miten kaikki tapahtui. Otin paperin käteeni, kävelin puolitoista metriä ja paperi oli kadonnut kuin maan nielemänä. Tarvitsen kipeästi tuota paperia vielä tänään ja olen äimän käkenä: mihin mustaan aukkoon se oikein hyppäsi?
Toivottavasti olen työpäivän päätyttyäkin vielä virkeä ja jaksavainen. Pitää etsiä se kadonnut paperi ja tiskata ja muuta pientä. Alkuviikolla oikein mikään ei onnistunut johtuen todella alhaisesta vireystilasta, olen ollut poikki ja umpiväsynyt, suorastaan puhki. Nyt mennään kohti viikonloppua, jotain odottaen ja toivoen.
keskiviikko 30. syyskuuta 2009
THIS IS IT
Olen täynnä räkää, huoh, yskin paksua vihreää limaa ja niistän sitä myös. Kortisoni- ja antibioottikuurit jatkuvat vielä muutaman päivän, mutta olen yhä puolikuntoinen. Töissä on onneksi aika rauhallista. Puhua toki saa kuin papupata, mutta mitään järkyttävää hulinaa ei ole.
Ylitöitä olisi tarjolla niin paljon, kuin jaksaisi tehdä, mutta nimenomaan tuo jaksupuoli onkin hieman hakusessa. Pitää katsoa, josko tulisi vaikka lauantaina tekemään muutaman tunnin. Vielä kun tätä viinatonta kautta jatkuu, voi miettiä tuommoisia älyttömyyksiä, kuten lauantaina töihin tuloa vapaaehtoisesti! Seuraava lauantai onkin ihan lauantaityövuoro, joten saan asua täällä viikonloppuisinkin ihan urakalla.
On ikävä ystäviä ja systeriä ja jostain sairaasta syystä kaipaan myös isääni. Olen puhunut hänen kanssaan viimeksi viime jouluaattona... En tiedä miksi yhä jossain sisälläni toivon, että voisimme jotenkin tulla läheisiksi. Että hän välittäisi... Tiedän sen olevan typerää, hullun houretta, mutta hän on minun isäni kuitenkin, se ainoa. Paljonpa sekin merkitsee, helvetti.
Ylitöitä olisi tarjolla niin paljon, kuin jaksaisi tehdä, mutta nimenomaan tuo jaksupuoli onkin hieman hakusessa. Pitää katsoa, josko tulisi vaikka lauantaina tekemään muutaman tunnin. Vielä kun tätä viinatonta kautta jatkuu, voi miettiä tuommoisia älyttömyyksiä, kuten lauantaina töihin tuloa vapaaehtoisesti! Seuraava lauantai onkin ihan lauantaityövuoro, joten saan asua täällä viikonloppuisinkin ihan urakalla.
On ikävä ystäviä ja systeriä ja jostain sairaasta syystä kaipaan myös isääni. Olen puhunut hänen kanssaan viimeksi viime jouluaattona... En tiedä miksi yhä jossain sisälläni toivon, että voisimme jotenkin tulla läheisiksi. Että hän välittäisi... Tiedän sen olevan typerää, hullun houretta, mutta hän on minun isäni kuitenkin, se ainoa. Paljonpa sekin merkitsee, helvetti.
tiistai 29. syyskuuta 2009
HERE IT IS TOMORROW AGAIN
Luoja, miten kylmä ulkona on jo aamuisin. Ja iltaisin. Toki myös öisin. Ei ne päivätkään enää niin kovin lämpimiä ole, että eipä silti. Niin meni taas kesä, niin katoaa maailmasta lämpö ja valo. Kauhulla jo venailen räntäsateita, jotka jäädyttää luita myöten.
Eilen firman talouspäällikkö kutsui luokseen. Kertoi, että on saanut konsernin johdolta valtuudet ehdottaa, että firma maksaa ulosottovelkani kokonaan kerralla pois ja firmalle sen lyhentäisin (paljon inhimillisempinä lyhennyksinä) takaisin palkan yhteydessä. Joutuu miettimään asiaa. Se asettaisi minut jumiin tähän duuniin, tähän helvetin duuniin, jota inhoan, mutta samalla se pelastaisi arkeni nyt, kun rahaa ei ole euroakaan jokapäiväiseen elämään. Olen epävarma, enkä tiedä mitä tehdä asian suhteen. En tahtoisi sitoutua tähän työhön yhtään sen enempää kuin mitä työsopimus sanelee, mutta arki on arkea ja syötäväkin on.
En malta odottaa iltaa, jolloin pääsen taas peiton alle kirjan kanssa. Syksy ei sovi mulle.
Eilen firman talouspäällikkö kutsui luokseen. Kertoi, että on saanut konsernin johdolta valtuudet ehdottaa, että firma maksaa ulosottovelkani kokonaan kerralla pois ja firmalle sen lyhentäisin (paljon inhimillisempinä lyhennyksinä) takaisin palkan yhteydessä. Joutuu miettimään asiaa. Se asettaisi minut jumiin tähän duuniin, tähän helvetin duuniin, jota inhoan, mutta samalla se pelastaisi arkeni nyt, kun rahaa ei ole euroakaan jokapäiväiseen elämään. Olen epävarma, enkä tiedä mitä tehdä asian suhteen. En tahtoisi sitoutua tähän työhön yhtään sen enempää kuin mitä työsopimus sanelee, mutta arki on arkea ja syötäväkin on.
En malta odottaa iltaa, jolloin pääsen taas peiton alle kirjan kanssa. Syksy ei sovi mulle.
maanantai 28. syyskuuta 2009
JUST PRETENDING
Jouduin tahtomattani pitämään tauon kirjoittamisessa: sairastin sikainfluenssan ja keuhkokuumeen, yhtä aikaa. Nyt olen taas töissä, vielä kuumeessa ja hervottoman heikko, mutta jotakuinkin kuosissa tai ainakin jo sinne päin. Neljänkymmenen asteen kuumeessa ei ollut kivaa, mutta ihanat ystävät ja naapurit huolehtivat mehu- ja tupakkaostoksistani, roudasivat myös paahtoleipää ja yllätysherkkujakin. Yksi ystävä kantoi kasan dvd-elokuvia, joten puuhaa nukkumisen lomassa piisasi.
Eilen olin jostain syystä tavattoman herkillä. Pitkä sairastaminen ja muu miihailu kai sen aiheutti, hallitsemattoman itkun, joka kesti pitkälle yöhön. Unta sain vedettyä vain puolitoista tuntia, joten toivottavasti tänään paremmalla onnella.
Huomiseen, nyt kotiin lepäämään vähän.
Eilen olin jostain syystä tavattoman herkillä. Pitkä sairastaminen ja muu miihailu kai sen aiheutti, hallitsemattoman itkun, joka kesti pitkälle yöhön. Unta sain vedettyä vain puolitoista tuntia, joten toivottavasti tänään paremmalla onnella.
Huomiseen, nyt kotiin lepäämään vähän.
torstai 17. syyskuuta 2009
HEAD OVER FEET
Tekis mieli lainata Ismo Alankoa tänä aamuna: rakas, rämä elämä.
Kirja tekstasi eilen, että hän saa töistä mukaansa jauhelihakeittoa, jos haluan ottaa sitä vastaan. Kyllähän minulle ilmainen ruoka aina kelpaa! Hän tuli minua vastaan keittoineen ja toi vieläpä litran appelsiini- ja litran omenamehua kyytipojaksi. Ei tarvitse käydä ruokakaupassa koko loppuviikon aikana! No, ehkä leipää pitää ostaa, mutta mitään muuta ei tarvitse. Lucky me for having such friends!
Työpäivä on alkanut ruuhkaisena ja jatkunee samanlaisena. Elän henkistä keskiviikkoa, koska lauantainakin on työpäivä. On jo hieman hankalaa kuvitella lauantain kulkua, koska en menekään suoraan baariin. Onneksi on ystäviä ja ohjelmaa siksikin päiväksi. Tapaan ehkä rakkaan Cistan, jonka jälkeen menen Kissan ja Kirjan luo katsomaan elokuvia ja syömään. Kissa tekee haukipihvejä, nam. Perjantai-iltana ei ole vaikeuksia olla menemättä baariin, koska lauantaina on töitä. Yritän saada perjantaiksi pyykkituvan varattua, jotta on puuhaa illaksi. Eilen illalla sain tiskattua ihan julmetunmoisen tiskin, tuli jotenkin kotoisa ja hyvä olo siinä tiskatessa ja lauleskellessa villasukat jalassa.
Mä diggaan tätä ruuhkaa ja kiirettä siihen pisteeseen saakka, kun alkaa tulla tuolta Pikkupomon suunnalta pikkuvittuilua. Mä alan kohta vittuilla takas ja sit ei hyvä heilu!
Kirja tekstasi eilen, että hän saa töistä mukaansa jauhelihakeittoa, jos haluan ottaa sitä vastaan. Kyllähän minulle ilmainen ruoka aina kelpaa! Hän tuli minua vastaan keittoineen ja toi vieläpä litran appelsiini- ja litran omenamehua kyytipojaksi. Ei tarvitse käydä ruokakaupassa koko loppuviikon aikana! No, ehkä leipää pitää ostaa, mutta mitään muuta ei tarvitse. Lucky me for having such friends!
Työpäivä on alkanut ruuhkaisena ja jatkunee samanlaisena. Elän henkistä keskiviikkoa, koska lauantainakin on työpäivä. On jo hieman hankalaa kuvitella lauantain kulkua, koska en menekään suoraan baariin. Onneksi on ystäviä ja ohjelmaa siksikin päiväksi. Tapaan ehkä rakkaan Cistan, jonka jälkeen menen Kissan ja Kirjan luo katsomaan elokuvia ja syömään. Kissa tekee haukipihvejä, nam. Perjantai-iltana ei ole vaikeuksia olla menemättä baariin, koska lauantaina on töitä. Yritän saada perjantaiksi pyykkituvan varattua, jotta on puuhaa illaksi. Eilen illalla sain tiskattua ihan julmetunmoisen tiskin, tuli jotenkin kotoisa ja hyvä olo siinä tiskatessa ja lauleskellessa villasukat jalassa.
Mä diggaan tätä ruuhkaa ja kiirettä siihen pisteeseen saakka, kun alkaa tulla tuolta Pikkupomon suunnalta pikkuvittuilua. Mä alan kohta vittuilla takas ja sit ei hyvä heilu!
keskiviikko 16. syyskuuta 2009
PALACE & MAIN
Eilinen lääkärissä käynti oli taas sarjassamme "voiko mikään olla näin turhaa?". Sain mä reseptit, mut siinä kaikki. Mua ei tutkita, ketään ei kiinnosta. Vittu, mä en tajua tätä hommaa. Mä kuumeilen, mut "stressi aiheuttaa sitä joskus". Mä olen ollut puoli vuotta ilman jalkoja (...), mut mitäs tuosta. Mun maha on sekaisin kuin seinäkello ("sullahan on toi refluksitauti, joten vetelet tuosta lisää lääkkeitä..."). Ketään ei vaan vittu kiinnosta.
Joskus musta tuntuu, että antaisin mitä vain edes yhdestä terveestä päivästä.
Joskus musta tuntuu, että antaisin mitä vain edes yhdestä terveestä päivästä.
tiistai 15. syyskuuta 2009
KAKSOISOLENTO
Pääsen tänään lääkäriin töitten jälkeen. Pitää uusia päälääkkeiden resepti ja samalla käydä muutenkin hieman läpi tätä pahoinvointia. Tuntuu, että vartin aika ei vain voi mitenkään riittää tähän kaikkeen. Olen helvetin ahdistunut ja väsynyt, eikä ulkoilman jäätävyys juuri paranna asiaa. Vatsani sekoilee urakalla, vanhat kunnon refluksioireet ja muut ovat tulleet ryminällä takaisin.
Pitäisi kirjoittaa työhakemus yhteen oikeasti kiinnostavaan duuniin, mutta kun olo on näin kurja, on tosi vaikeaa kirjoittaa itsestään mitään positiivista. On vaikea keskittyä osaamiseen, kun mieli on täynnä niitä asioita, joita ei osaa eikä kykene handlaamaan.
Kotona olisi kiva olla. Lepäisi, lukisi kirjaa, söisi riisipuuroa villasukat jalassa.
Pitäisi kirjoittaa työhakemus yhteen oikeasti kiinnostavaan duuniin, mutta kun olo on näin kurja, on tosi vaikeaa kirjoittaa itsestään mitään positiivista. On vaikea keskittyä osaamiseen, kun mieli on täynnä niitä asioita, joita ei osaa eikä kykene handlaamaan.
Kotona olisi kiva olla. Lepäisi, lukisi kirjaa, söisi riisipuuroa villasukat jalassa.
maanantai 14. syyskuuta 2009
DON'T WANNA BE
Viimeinen alkoholipitoinen viikonloppu vähään aikaan on takana ja voi hyvänen aika, kuinka mä olen nauranut. Pissat oli tulla housuihin, kun harrastettiin ystävien kanssa taas väärinpuhumista ja suusta putoilevia sammakoita. Innolla odotan tulevaa kuukautta, kun elimistöni saa levätä ja itse voin puuhastella kotosalla enemmän.
Vatsa on niin kipeä, että meinaa itku päästä. Yritän saada huomiseksi lääkäriajan, josko pääsisin paranemisen alkuun jo.
Ilmapiiri työpaikalla on taas hirveä. Pikkupomo, jonka kanssa olen aiemmin tullut erinomaisesti toimeen, ei ole katsonut minua silmiin ainakaan kahteen viikkoon. Hän ei puhu sanaakaan, kyräilee vain. Tekisi mieleni tivata jotain ratkaisua, jotain edes. Tällainen tilanne on kestämätön, kun potkujen uhka vain leijailee ylläni.
Kuuden päivän työviikko taas alussa, huoh. Voisinpa vain nukkua.
Vatsa on niin kipeä, että meinaa itku päästä. Yritän saada huomiseksi lääkäriajan, josko pääsisin paranemisen alkuun jo.
Ilmapiiri työpaikalla on taas hirveä. Pikkupomo, jonka kanssa olen aiemmin tullut erinomaisesti toimeen, ei ole katsonut minua silmiin ainakaan kahteen viikkoon. Hän ei puhu sanaakaan, kyräilee vain. Tekisi mieleni tivata jotain ratkaisua, jotain edes. Tällainen tilanne on kestämätön, kun potkujen uhka vain leijailee ylläni.
Kuuden päivän työviikko taas alussa, huoh. Voisinpa vain nukkua.
perjantai 11. syyskuuta 2009
TULESSA
Olo on kuin krapulainen, vaikken mitään ole juonut. Tahtoisin viettää täyshuuruisen viikonlopun ollen humalassa tästä illasta sunnuntai-iltaan, mutta saldon ollessa edelleen nolla se on mahdotonta. Ensi viikolla (juuri liksapäivänä, damn it!) alkaa neljän viikon tipaton, jota kyllä odotan ihan innolla. Odotan paljon tulevilta selviltä viikonlopuilta, yksinoloa ja puuhailua, kenties jopa kirjoittamista. Voisin tarttua bassoonkin, pitkästä aikaa.
Hoen itselleni, että tämä työpäivä tulee menemään ihan putkeen, ihan omalla painollaan, se on vain kahdeksan tuntia ja sitten pääsen ulos. Ahdistaa tämä ilmapiiri täällä, Ylipäällikön käytös, kaikki. Odotan jotain yhteydenottoa siitä työpaikasta, jota hain viikolla. Tuskin ne vielä ottavat yhteyttä, mutta silti sitä odottaa. Että näkyisi semmoinen pieni valo, pieni toivo päästä pois tästä paikasta.
Mietin Atlanttia. Mietin luopumista tästä tunteesta ja toiveesta. Mietin Englantia. Muuttamista. Epätoivoisia tekoja päästäkseni pois arjesta tässä nykyisessä työssä.
Kunpa vain.
Hoen itselleni, että tämä työpäivä tulee menemään ihan putkeen, ihan omalla painollaan, se on vain kahdeksan tuntia ja sitten pääsen ulos. Ahdistaa tämä ilmapiiri täällä, Ylipäällikön käytös, kaikki. Odotan jotain yhteydenottoa siitä työpaikasta, jota hain viikolla. Tuskin ne vielä ottavat yhteyttä, mutta silti sitä odottaa. Että näkyisi semmoinen pieni valo, pieni toivo päästä pois tästä paikasta.
Mietin Atlanttia. Mietin luopumista tästä tunteesta ja toiveesta. Mietin Englantia. Muuttamista. Epätoivoisia tekoja päästäkseni pois arjesta tässä nykyisessä työssä.
Kunpa vain.
torstai 10. syyskuuta 2009
IN THE ARMY NOW
Jalkasärky on pahempi kuin koskaan. Sain vaivoin kiskottua kengät jalkaan, jokainen askel on kuin moniteräinen puukonisku. Tulen hulluksi tämän kivun kanssa, sekoan (entisestäni). Elämme torstaita, teen pomon hommia, vaikkei työaikani ole vielä edes alkanut. Mieli tekee päärynälimsaa (!?), jääpala-astiaa jaloille ja kunnon hartiahierontaa sekä pitkiä yöunia. Käsilaukussa oleva kirja houkuttaisi myös määrättömästi enemmän kuin työnteko.
Ulkona on melko lämmin, aurinkoinen päivä. Kenties kesän viimeisiä sellaisia. Olen haikea ja samalla uhmainen, vittu, jotenkin minun pitää tämä angsti selättää.
Ulkona on melko lämmin, aurinkoinen päivä. Kenties kesän viimeisiä sellaisia. Olen haikea ja samalla uhmainen, vittu, jotenkin minun pitää tämä angsti selättää.
keskiviikko 9. syyskuuta 2009
ROOTING FOR THE BAD GUY
Eilen hain työpaikkaa, jonne kävelisi kotoa vartissa. Työ itse ei ollut mitenkään kovin hohdokasta, mutta tässä tilanteessa jo tuo työmatkakin on suuri motivaattori. Ja duuni, sieltä voisi edetä johonkin suuntaan, se on osa isoa konsernia, jonka palkkalistoilla olen ollut ennenkin. En uskalla uskoa, mutta ehkä toivoa hiukan.
Olen ollut kovin väsynyt ja särkyinen koko viikon. Tänä aamuna en olisi millään päässyt pois peiton alta, selkään koski ja yskä ravisteli koko kämppää. Kollegoista on jo kaksi sairauslomalla, joten mulla ei ole mitään toivoa päästä lääkäriin. Ahdistaa.
En pysty keskittymään mihinkään muuhun kuin tuon potentiaalisen työpaikan pähkäilyyn. Täysi kuu, tyhjä pää.
Olen ollut kovin väsynyt ja särkyinen koko viikon. Tänä aamuna en olisi millään päässyt pois peiton alta, selkään koski ja yskä ravisteli koko kämppää. Kollegoista on jo kaksi sairauslomalla, joten mulla ei ole mitään toivoa päästä lääkäriin. Ahdistaa.
En pysty keskittymään mihinkään muuhun kuin tuon potentiaalisen työpaikan pähkäilyyn. Täysi kuu, tyhjä pää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)