Joulu oli ja meni, tärkeimpänä asiana tietysti vapaapäivät ja ystävät. Meillä oli suurimmaksi osaksi hauskaa, mutta kaikkien meidän mieltä painoi Hatun tilanne ja se, ettemme uskalla toivoa, mutta emme myöskään halua menettää toivoamme. Paradoksaalista, mutta arkea meille nyt. Jouluaattona otimme ison askelen ja itkimme yhdessä Kissan ja Kirjan kanssa. Iso, puhdistava itku tuli tarpeeseen.
En muista milloin olisin ollut näin pinna kireällä työn takia. Minua vituttaa tämä iltavuoroviikko yhdistettynä tulossa olevaan lauantaivuoroon. Ylipäällikkö on kanssani mykkäkoulussa, ei katso edes päin ja minun tekee mieleni kirkua. Lasken mielessäni sataan joka kerta, kun hän kävelee selkäni takaa.
Jos Rakas olisi saanut elää, olisi minulla ollut jouluaattona kymmenes hääpäivä. Aika rientää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti