Koittihan tämäkin päivä, pitkä odotus on palkittu. Tai no, ei vielä, iltaseitsemään on vielä monta monituista tuntia aikaa.
Kissa tekstailee, kuin mitään ei ikinä olisi tapahtunut. Suhtaudun edelleen hyvin ristiriitaisin tuntein häneen. Ehdin tuossa eilen jo ajatella tulevaa joulua (näin kesäloman aattona, heh) ja tajusin, että monivuotinen traditio yhteisestä joulusta Kissan ja Kirjan kanssa on sekin nyt menneisyyttä, ja samalla moni muukin yhteinen asia. En nimittäin tiedä, voiko tätä enää korjata. Ystävyytemme meni rikki, säpäleiksi, ja minun on mietittävä onko se korjaamisen arvoistakaan. Kun meillä on hauskaa, meillä on todella hauskaa. Mutta korvaako hysteerinen naurukohtaus poikineen sen häpeän ja surun ja pettymyksen, jonka koin? Minä en todella tiedä.
Vaan nyt kiivasta työntekoa edessä. Huomenna on paremmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti