Kissavastuu päättyy tänä iltana ja se on hyvä. Vaikka niitä karvanaamoja kovasti rakastankin, ei ole mieltä ylentävää juosta työpäivän päätteeksi saunamaisen kuumassa kämpässä kolmen riiviön aikaansaannoksia siivoamassa. Ja allergia, niin, kyllähän se on siihen totuuteen alistuttava, että olen niille karvakorville myös allerginen. Silmät hehkuvat tomaatteina päässä ja kädet repeilevät nauraviksi nakeiksi.
Päässä soi jotakuinkin viisi biisiä yhtä aikaa ja minun on vaikea keskittyä. Jotenkin tunnen tämän stressin nyt tosi voimakkaasti vatsallani, kuten usein ennenkin. Voin huonosti ja pinna on kireällä, en pysty käsittämään kuinka tämä kesä alkaa kääntyä syksyksi nyt jo, ennen kuin olen päässyt siitä edes kunnolla nauttimaan. Minun aamuni on harmaa, vaikka lämpöä tuntuukin vielä piisaavan. Olisi vasta toukokuu...
Lomailevia kollegoita saapuu ensi maanantaina takaisin laitumelta kaksin kappalein. Silloin lomalle jää yksi. Minä en saa olla samaan aikaan lomalla kenenkään kanssa, vaikka koko muun osaston lomat on menneet kaksi yhtä aikaa -periaatteella. Minä en jaksa odottaa. Ja harmittaa suunnattomasti, ettei yhdestäkään hakemastani työpaikasta ole kuulunut mitään. Mikseivät ne edes lähetä niitä kielteisiä vastauksia enää nykyään? Jää sellainen outo, kalvava olo, ettei kukaan ole edes lukenut hakemuksiani, ne on viety suoraan silppuriin.
Taas mentiin, puhelin huutaa ja kollegat kailottavat. Voi tätä arkea, miten tämän kanssa pitää elää?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti