PÄRLOR

Shitsvillen insomnia-osasto on ottanut taas vallan. Väsyttää ihan tolkuttomasti, mutta uni ei vain tule. Kelaan duunia, duunia, duunia. Kesälomani ei siis ole alkanut mitenkään kovin ruusuisissa tunnelmissa, mutta vielähän tässä on aikaa.

Perjantaina juhlistin loman alkamista käväisemällä kantabaarissa muutamalla tuopilla. Ihanat ystävät halailivat ja olivat iloisia puolestani. Kissa ja Kirja, Pieni ja Lelu saapuivat paikalle melko juovukkeissa, juhlittuaan Lelun syntymäpäivää. Pieni ja Lelu roikkuivat kaulassani, olivat onnellisissa hömppätunnelmissa ja tahtoivat jakaa kanssani ilonsa sekä iloita minun lomastani. Kissa kärkkyi ympärillä ja yritti tulla jokaisen keskustelun ja jokaisen halauksen väliin. Minä ignoorasin tyylikkäästi, moikkasin toki ja jatkoin juttelua kenen kanssa milloinkin. "Sä oot vieläkin siis vihainen mulle?" sai Kissa sanottua väliin ja minä vastaan: "Olen. Mulla on hyvä syy olla loukkaantunut." Mä lähdin pois, nukkumaan, vielä viimeisiä öitä Kauniin Naapurin kotona. Lauantain vietin juuri kuten halusin: kahvia, villasukat, pyykkiä, ihanaa tarkoituksetonta miihailua ja suloista mitääntekemätöntä oleilua. Sunnuntaina mä tapasin Pienen, meillä oli hauskaa. Juttelimme tulevista bileistä (kolmet, joista minä järjestän kahdet), kirjoista, elokuvista. Hartiani laskeutuivat sentin verran hänen seurassaan, olin rentoutunut ja jollain lailla niin kovin helpottunut. Prätkähiiri pelmahti jostain työkeikalta paikalle ja vietin muutaman tunnin hänen kanssaan höpötellen. Iloisena kaupan kautta kotiin.

Eilen tapasin Kauniin Naapurin hänen palattuaan Kreikan suunnasta. Istuimme pari tuntia kahvilla kattoterassillamme, kerroin koko minua loukanneen episodin alusta loppuun ja se helpotti todella. Olin odottanut Naapurin paluuta, koska tiesin, että häneen voin aina luottaa ja turvata. Me olemme läheisiä niin eri tavalla, kokeneet niin paljon yhdessä ja kolunneet pohjamudissa. Mä olen niin onnekas, kun mulla on oikeitakin ystäviä tämän kaiken epäselvän paskan keskellä.

Viime yönä valvoin taas melkein viiteen, vaikka väsytti niin, että oli itku tulla. Olen tänä iltana päättänyt ottaa pitkästä aikaa unilääkkeen, sillä onhan tämä nyt saatava kohdalleen jollain lailla tämä vuorokausirytmi. Ennen sitä tiedossa on vauhdikasta tiskaamista ja kirjahyllyn järjestämistä, kylläpä tämä loma onkin villiä aikaa. Vaan hetki kerrallaan, toivon stressin väistyvän ja kaiken kääntyvän vielä hyväksi.

Mulla on sellainen tunne, että niin vielä käy.