Viikon viimeinen, usvapöndeurani kuudenneksi viimeinen päivä, on ollut hirvittävää kaaosta ja paniikkia aamuviidestä asti. Vatsa on kipeä, myöhästyin joka ikisestä liikennevälineestä, Suosikkikollega on poissa, asiakkaat raivoavat linjoilla, kollegat ovat lupailleet puolestani asioita, joita en mitenkään ehdi tehdä. Olen helvetin kiivaalla tuulella, minua kannattaa tänään varoa. No, tuo oli liioittelua, sillä kyllähän tästä vielä huumoria löytää, jotenkin se on vain revittävä.
Ja tosiaan, onneksi on perjantai. Treffit Siskopienen kanssa eivät onnistuneet hyvistä yrityksistä huolimatta, eli iltani on avoin ja saattaa sisältää joko yksin kotona miihailua tai sitten jotain aivan muuta. Tänään en suunnittele, vaan menen minne nenä näyttää ja miltä tuntuu.
Tämän surkean pienen pätkän kirjoittaminen on vienyt minulta neljä ja puoli tuntia. Sen antanee jonkunlaisen kuvan siitä, kuinka kiire päivä täällä on ollut. Olen viisi senttiä vaille valmis lähtemään ovet paukkuen täältä menemään. Vaan en lähde, teen tämän homman loppuun niin hyvin kuin osaan, niin, että tietävät mitä menettävät viikon kuluttua. (Tietävät itse asiassa kyllä nyt jo. Ovat maininneet.)
Pakko hakata konetta kuin viimeistä päivää, jotta pääsen joskus tämän vuorokauden puolella lähtemään täältä. Viimeinen päivä on sitten viikon päästä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti