Sain eilen kivan ja yllättävän tekstiviestin Kauniilta Ex-Naapurilta, ehdotti tapaamista tälle illalle ja sehän minulle sopii vallan hyvin. On ollut kovin ikävä. Tiedossa siis mukavaa ohjelmaa, huominen vapaapäivä menee nukkuessa, ehkä jossain vaiheessa nousen tekemään perunamuusia ja menen sitten takaisin nukkumaan. Ajattelin kyllä myös kirjoittaa työhakemuksen. Kyllä, siihen Siskopienen vinkkaamaan paikkaan. Ei se mitään ota, jos ei annakaan, on otettava härkää sarvista. Minä täytän ne hakukriteerit kyllä, on vain itse uskallettava uskoa siihen lujasti.
Ensi viikolla osastollamme aloittaa siis uusi työntekijä. Kuluu viikkoja, ennen kuin hän on oppinut puoliakaan siitä, mitä pitää, joten varsinaisesti apua tähän tämänhetkiseen ruuhkaan hänestä ei ole. Melkein päinvastoin, kun minun pitää koko ajan opettaa häntä, jolloin olen itse poissa tuottavasta työstä. Olen tämän asian suhteen jotenkin välitilassa, en osaa itsekään läheskään kaikkea, mitä minun pitäisi tehdä, mutta siti olen se, jolta kaikki kysyvät ja joka muita opettaa. Miksi mä aina päädyn tällaiseen rooliin työpaikalla? Mikä minussa on vikana? (Oops, eipä mennä siihen!)
Kovin on perjantain oloinen tämä keskiviikko ja se on mukavinta ikinä. Naapurin tapaaminen iltasella antaa toivottavasti muutamat naurut ja muutaman halauksen. Elämä näyttää tänään ihan hyvältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti