SATA VANHA TEINI

Ei kovin rento lomapäivä tämmöinen. Menin aamutuimaan käymään siellä vanhan ystävän vinkkaamassa potentiaalisessa työpaikassa vailla sen kummoisempia odotuksia. Vaan sen vajaan tunnin aikana, mitä siellä ihmisten kanssa juttelin, käänsin kelkkani. Mä todella haluaisin töihin sinne! Todella todella todella. Se toimenkuva, se on just niin sitä, mitä mä parhaiten osaan ja haluan tehdä. Paljon töitä, paljon vastuuta, paljon kaikkea, myös niitä hyviä puolia! Erityisenä seikkana mainittakoon, että mä pääsen sinne yhdellä dösällä tuosta Lintsin kupeesta ja matka kestää pikkuisen vajaan puoli tuntia... Uskomatonta. Mä yritän kovasti olla innostumatta, toivomatta, mut mitä pitää ajatella siitä, että ystävälle on jo soitettu ja kyselty minusta lisää? Ja nyt, koko tapaamistilanteen mentyä ohi jo, alan jännittää ihan tolkuttomasti.

Hirveän vaikeaa ajatella mitään muuta juuri nyt. Onneksi tuon nimenomaisen vanhan ystävän tapaan tänään kahvittelun merkeissä, voidaan sitten hysterisoida keskenämme hieman lisää... Mutta jos, ja se on iso jos, toi duuni tärppäisi, niin voitteko te kuvitella, että mulla on huono omatunto siitä, että irtisanoutuisin nykyisen työnantajani palveluksesta!? Mitä helvettiä mun päässä oikein tapahtuu?!

Ehkä mun elämä kääntyy nyt sinne valoon hei. Ja jos mä en saa sitä duunia, niin mullahan on jo duuni. Ei mulla ole hätää. Mulla ei ihan oikeasti ole mitään hätää.