Mä mietin nelipäiväistä työviikkoa, johon mulla ei tietenkään olisi varaa. Mä mietin, että josko pitäis talvilomapäivät yksi kerrallaan maanantaisin. Mä mietin, että tärppäiskö se Siskopienen vinkkaama duuni. (Ei.) Mä mietin, että josko hilpasis sairaslomalle ja nukkuis kolmisen viikkoa.
Viikonlopun vietin siis todellakin yksin kotona, en käynyt kutsuista huolimatta missään ja olin todellakin sellaisen viikonlopun tarpeessa. Kaksi vapaata päivää eivät vain tunnu riittävän, vietin ne sitten yksin tai ystävien kanssa.
Itkeskelin hieman. Jälleen yksi merkki masennuksen syvenemisestä.
Mulla on töitä vaihteeks vaikka koko sinfoniabändille, mä en ehdi tekemään niistä mitään, koska mun pitää kouluttaa sitä tänään aloittavaa ihmistä. Mun pitää delegoida, mun pitää komentaa, käskyttää, jakaa. Mä tahtoisin vain takas himaan, luistella kaduilla hengenvaarallisesti, päästäkseni peiton alle.
Maanantai. Koko pitkän viikon alku.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti