Torstaini on väsynyt. Valvoin vahingossa yhteen asti yöllä, nukuin muutaman hassun tunnin ja matkustin taas keskustan kautta usvapöndelle. Duunipaikalla kuitenkin tänään jotenkin hyvä fiilis ja kollegat hymysuin, ainakin kunnes Ylipäällikkö suvaitsee saapua paikalle. Eilen ei saapunut ollenkaan, mutta ei myöskään ilmoittanut mitään. Ollapa vapaa tuolla tavalla, ilmaantua paikalle milloin tahtoo ja lähteä myös. Vaan on painettava sekuntiaikataululla, yritettävä pitää se kuuluisa zen kaikesta kiireestä huolimatta.
Viikonloppu onneksi lähestyy, on jo melkein nurkan takana. Lauantaina eräs tuttava järjestää synttäribileet outoon aikaan, klo 9-14. Aamubileissä ei ole tullut käytyäkään vähään aikaan, tai no, tuskin koskaan missään tarkoituksellisissa aamubileissä, vahingossahan niitä yleensä siunaantuu. Tapaan taas monta ystävää ja olen ison harppauksen lähempänä lomaviikkoani, ensi viikkohan on työviikkona vajaa.
Provinssirock jää tänäkin vuonna väliin, pikkuisen on ikävä sinne kyllä. Rakastan festaritunnelmaa, mutta taloudellinen tilanne ei oikein suo mulle mahdollisuutta nauttia siitä tänäkään vuonna. Kaiholla muistelen Provinsseja rakkaan Kirjailijan kanssa, Ilosaarirockeja, joissa olin töissä ja nauroin ja nautin olostani niin etten missään. Elämä oli silloin helpompaa, yhdistän noihin kesiin myös nuoruuden ja hulluuden, kyvyn heittäytyä ja nauraa itselleen. Toki muistan kokeneeni noina kesinä myös valtavaa epävarmuutta ja stressiäkin, mutta aikahan tunnetusti kultaa muistot. Silloiset työtehtävät olivat kuitenkin kaikesta kiireestä huolimatta ihan maailman parhaita, sain pyöriä rakastamissani rokkikuvioissa ja tehdä Suomen parasta festivaalia. (Ehkä mä menen sinne vielä joskus, tuli oikein semmoinen hulluksitekevä tarve päästä paikalle! Ottaiskohan ne minut töihin vielä?)
Torstai mataa, vaikka on hulluna hommia. Vaan kohti iltaa, kohti hieman pidempiä unia (förhoppningsvis), kohti perjantaita ja semmoista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti