Nukuin tyylikkäästi pommiin, mutta ehdin silti kahdeksaksi usvapöndelle. Ihmeiden aika ei siis ole ohi.
Eilinen shoppailukierros oli epäonnistunut ja ahdistava, en löytänyt mitään niistä asioista, jotka toivoin löytäväni. Sain silti ostettua pakolliset hoitoaineet, ripsivärin, närästyslääkkeet ja muuta asiallista. Iltaa vietin hyvän pizzan ja kirjan parissa. Nukuin hyvin ja unohdin laittaa herätyskellon soimaan, havahduin hereille vasta kuudelta. Olin unen tarpeessa, mutta pommiin nukkuminen on silti todella epämiellyttävää, tulee semmoinen hengästyneen hysteerinen olo.
Jollain lailla viikko tuntuu matelevan. Ajan kulku on niin hämmentävää. Odotan innolla lomaviikkoani, johon tuntuu olevan ikuisuus, mutta se viikko tulee lentämään concorden lailla, sen takaan. Mä elän kummallista aikaa muutenkin, mulla on ekaa kertaa elämässäni jonkunlainen ikäkriisi menossa. Mun uudet kollegapoitsut on hirveän nuoria, tosi kivoja sällejä, mut aika naiiveja ja lapsellisia monessa asiassa. Mulla oli tossa yks päivä hyväntuulinen keskustelu yhden kollegapoitsun kanssa ja koko sen keskustelun ajan mä ajattelin, että "mä voisin olla ton äiti." Se ajatus kieltämättä oli pysäyttävä ja raadollinen, mut samaan aikaan mua nauratti jotenkin ihan tolkuttomasti. En mä ikäkriiseile sen takia, että mulla ei ole lapsia, vaan sen takia, että tämä ikä tarkoittaa mulle suomeksi niin montaa menetettyä mahdollisuutta. En tiedä miksi ajattelen sen niin, sitä pitäisi analysoida, jos olisi aikaa. Vaan kun vapaat lentävät ja arki mataa, on niin paljon muutakin analysoitavaa tässä päässä.
Mistä päästäänkin sujuvasti jälleen alaa valtaavan masennuksen äärelle. Olen itkeskellyt huomaamattani viikon jokaisena päivänä, se ei varsinaisesti vielä tarkoita mitään, mutta on outo oire sekin. En millään lailla ole missään huonossa kuosissa, vielä, mutta pimeys on lähempänä. My good old safetyblanket, josta tahtoisin eroon. On vain tosi vaikeaa luopua, sitä olen ihmetellyt ennenkin, masennus on kaikessa surussaan kuitenkin se uskollisin ystävä, joka minulla on. Pysynyt vierelläni koko elämäni, ei hylkää eikä petä eikä puhu minusta paskaa selän takana.
Keskiviikon kunniaksi keitin kahvit ja keskityn nyt olemaan tehokas ja tuottelias työntekijä. Hah. Onneksi olen sentään huumorintajuni säilyttänyt.
3 kommenttia:
Masennus on toki uskollinen ystävä, ja aina lähellä odottelemassa. Se ottaa aina syliinsä, jos sitä kutsut. Ja tietysti ihan kutsumattakin.
Mutta ilman sitäkin voi elää, vaikka se oudolta ja jopa pelottavalta tuntuukin. Itse asiassa ilman sitä on ihan melko mukavaa :)
Masennuksesta toipumisessa ja tähän uuteen opetellessa (joka siis jatkuu edelleen, kenties lopun elämää) pelotti jossain vaiheessa, että mun koko persoona muuttuu, että menetän itsestäni jotain tosi oleellista. Ajatus tuntuu nyt vähän absurdilta, en mä kai ainakaan huonompaan suuntaan ole muuttunut.
Mä olen vähän ajatellut, että luopuisin siitä ystävästä ja tutustun paremmin tähän toiseen, joka tuntuu aika mielenkiintoiselta tapaukselta... Siinä on valo, kepeys ja ilo.
Mullakin jotenkin on tuo pelko, että kadotan itsestäni jotain olennaista, jos häädän sen pimeyden kauemmas, jos jopa joskus elämästäni kokonaan. En tiedä, monimutkaisia ovat nämä mielen ja masennuksen tiet.
Mymskä. Mä sanon nyt, käsi sydämellä, että olen tajuttoman onnellinen siitä, että sä olet löytänyt sitä valoa, iloa ja kepeyttä elämääsi. Jollain hassulla tavalla olen susta myös äärettömän ylpeä. Blogimaailma on niin hassu, kun voi kokea tämmöisiä isoja tunteita ihmistä kohtaan, vaikka ei ole koskaan edes tavannut.
Samoja sanoja olen joskus kirjoittanut uskollisimmasta ystävästä. Kelaan myös terapiassa, miten voisin muka muuttaa itseäni, luonnettani ja Minua, niin paljon...muka etten eläisi ilman mustaviittaa?? Haluanko? Osaanko?
Vaikea uskoa.
Tänään postasit nuoruudesta, jota itsekin kaiholla muistelen.
Mitä tässä enää on odotettavissa?
No hitossa voi tehdä mitä vaan, mutta...oikeesti??
Tuntuu että harvoin on enää hauskaa, pari kertaa vuodessa.
Muuten on vain ihan ok.
Mieti sitä puistobluesia, peepon&pian kanssa ollaan menossa =)
c
Lähetä kommentti