Tiistaini on alkanut vauhdikkaasti, ei tässä ole ehtinyt juuri kissaa sanoa, kun töissä on niin kova kiire. Aamutuimaan pamahdin pankkiautomaatille nostamaan käteistä ja iloitsemaan saldostani, joka ei ollut enää 0,27 euroa. Tänään on vuorossa pienimuotoista shoppailua töitten jälkeen, tarvitsen kaupasta erikoisia asioita enkä malta odottaa, että pääsen niitä hankkimaan. Iloisin mielin laitan varmaan semmoiset viitisenkymmentä euroa menemään tänään, hyvänen aika miten iloisin mielin.
Sain kuin sainkin eilen vastausta palkankorotuspyyntööni. Johto on norsunluutornissaan päättänyt, että työskentelen tasolla 1, vaikka tasokuvausten perusteella työskentelen todellakin tasolla 2. Vaan mulle myönnettiin vuoden alusta takautuvasti nyt sitten 1-tason vähimmäispalkka. Eli kaksi vuotta talossa ei merkitse mitään, vasta vedettyäni esiin nuo työehtosopimuksen pykälät alan saada edes vähimmäispalkkaa. Aivan naurettavaa, kukaan norsunluutornilainen ei tekisi töitä, jos saisi palkkaa alakanttiin 500 euroa, eikä sitä koskaan korotettaisi. Ymmärrän toki, että johdon palkat ovat eri asia, en millään tavalla koe olevani yritykselle yhtä tärkeä, mutta ymmärtänette pointtini.
Menen tätä tiistaita jotenkin nyt niin hektisissä merkeissä, ettei kirjoittamisestakaan tule mitään. Vaan hyvä niin, kivempi tehdä töitä töissä, kuin tuijottaa kelloa ja pyöritellä peukaloita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti