Aamut ovat aikaisia ja yöt liian lyhyitä.
Lauantaina hyvästelimme syöpään menehtyneen ystävän. Itkimme, lauloimme, nauroimme, muistelimme. Söimme lohipiirakkaa ja jälkkäriksi omenapiirakkaa ja kahvia. Halailimme toisiamme kyynelsilmin, koko tilaisuus oli jollain lailla kovin kaunis, katharsis.
Lasken päiviä Tampereen retkeen, odotan sitä niin innolla. Haluan rentoutua kotoa poissa, matkustaisin maailman ääriin, jollei kukkarossani hengailisi taas matti poikineen.
Olen vailla sanoja tänä aamuna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti