Hieman tuollainen lyhyempi yöuni takana niin johan vain on olo kuin krapulassa konsanaan. Vaan elämme torstaita, kyllä, arkikin kulkee selvästi nopeammin kuin ennen. Päässä soi joku kasarislovari, jonka nimeä en tiedä (enkä haluakaan tietää) ja tiedän tämänkin päivän suorastaan hurahtavan, sillä töitä on enemmän kuin laki sallii. Eilen jäin jopa ylitöihin, vapaaehtoisesti, mikähän tässä nyt oikein mättää, tässä kuviossa?
Toivon ja rukoilen palkan kilahtavan tililleni jo tänä iltana, huomisaamukin tuntuu olevan liian kaukana siinä suhteessa. Tämä on minun helvettini, nykyään vituttaa jo edes kirjoittaa rahasta, koska koko helvetin elämäni olen ollut sitä vailla. Raha ei tee onnelliseksi, sanotaan, mutta minä väitän, että tuon sanonnan ovat keksineet ne, joilla rahaa on. Kun elää itse ilman sitä, tajuaa raadollisen selvästi, kuinka paljon helpompaa arki olisi, jos jokaista senttiä ei tarvitsisi venyttää. Ajatella, jos voisi mennä ruokakauppaan silloin, kun olisi tarvis. Ostaa uusi ripsiväri silloin, kun vanha alkaa kuivua. Ostaa edes kerran vuodessa uusi paita.
Syöksyn liian syvälle rahattomuuden kuiluun, jos jatkan sanankin.
Hengitän syvään, lasken hartiat tietoisesti alas, käyn käsiksi päivän savottaan. Jokainen ihminen on laulun arvoinen, mut esittäjästähän se on kiinni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti