Syksyn ensimmäinen räntäsade iski naamalle märän rätin tavoin, mutta kesti onneksi vain muutaman kymmenen sekuntia. Iih, taas se alkaa, voi hyvänen aika, kuinka minä vihaan palelemista. Työpaikalla on hyytävän kylmä. Kaksi henkilöä meidän akvaariosta on hankkinut pienen sähkölämmittimen, jotka puhaltavat lämmintä ilmaa suloisesti. Minullahan on myös sellainen, pikkuinen sähkölämmitin, jonka taidan roudata tänne. Aivan hyperkylmä paikka tämä.
Jälleen elän odotuksen vallassa. Menen näillä näkymin lauantaina Tavastialle Michael Monroen keikalle, jos sitä ei myydä loppuun ennen perjantaita. (Saan silloin vasta rahaa.) Perjantaina olen menossa kaverin bändiä kuvaamaan, taas, vastahan minä viime perjantaina olin. (Tosin kyseessä oli eri kaveri ja eri bändi.) Rakastan sitä, että voin tehdä tuollaisia juttuja, rakastan kuvata rockia ja hengata mestoilla.
Olen hirveän ihastunut vapaisiin iltoihini. Jollain lailla jaksan paljon paremmin ja minulla on jopa unirytmi, kun kuljen töihin samalla dösällä joka aamu.
Olen melko onnellinen, voitteko te kuvitella? Onnellinen ja minä eivät ole mahtuneet samaan lauseeseenkaan vuosikausiin.
2 kommenttia:
On ollut niin ihanaa lukea kirjoituksiasi sen jälkeen, kun työhommelit muuttuivat.
Miten suuresti se vaikuttikaan! Mulla on uudessakin duunissa koko ajan kiire, mutta ihan erilaista kiirettä. Päivät hurahtavat ohi tosi nopeasti ja tosiaan nuo illat ovat aivan ihania, kun saan miihailla villasukissani ja puuhata mitä mieleen juolahtaa. (Tokihan mä sain ennenkin käyttää villasukkia ja puuhailla, tiedäthän, nyt vain illat ovat totaalisen stressivapaita!)
Ihanaa kuulla sinusta, Mymskä.
Lähetä kommentti