Tällaisiakin ne voivat olla, viikonloput. Jokin selittämätön ahdistus ja tuskanhiki iski lauantaina päälle enkä osannut muuta kuin nauttia ystävien halauksista ja mennä sitten kotiin juomaan keltaista jaffaa. Olen lukenut monta kirjaa viikonloppuna ja kuunnellut levyjä. Jopa omiani, en pelkästään seinänaapurin aamuöisin huudattamaa Ressu Redfordin kokoelmaa... Luoja, mä vielä soitan joku kerta poliisille, kun se aloittaa kello 02.40 maukumaan levyn mukana "Älä meeeee..."
Kuusipäiväinen työviikko tuntuu raadollisen pitkältä. Olen niin kyllästynyt tähän hommaan. Mä en vain yksinkertaisesti löydä muuta duunia, ja jotain on pakko tehdä. Ei ole nimittäin mitään yllättäviä amerikantätejä jättämässä mulle miljoonaperintöä.
Kummityttöni täytti 6 kuukautta ja osaa jo kontata ja nousta seisomaan. Aikamoinen menijä. Yritän tällä viikolla päästä häntä tapaamaan, mimmi kasvaa silmissä ja haluan olla osa hänen lapsuuttaan. Se täti, jolla on aina purkkaa.
Maanantai. Putoaisipa yläkerrasta sohva päähäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti