Hengittäminen on ollut vaikeaa jo muutaman viikon. Sairastin ensin poskiontelontulehduksen, sitten Noro-viruksen ja sen jälkeen keuhkoputkentulehduksen (hey what else is new?), jonka jälkeen olen kokenut oloni lievästi sanottuna puolikuntoiseksi. Tällä viikolla olen käynyt läpi jo kolme täysin megalomaanista allergiakohtausta, joiden oireina kurkkuni on turvonnut lähes umpeen ja ihoni on noussut täyteen tulipunaisia turvonneita läiskiä. Seuraan tilannetta pienesti kauhuissani, jossain vaiheessa on kai pakko suoriutua lääkäriin, jos kohtaukset jatkuvat.
Jotenkin tämä alakulo, angsti ja ahdistus alkaa saada jo huvittavia piirteitä. Tekisi mieli kirkua, mutta ei jaksa. Tekisi mieli iskeä päätä seinään, mutta kun ei vain jaksa. On yllättävää, että ylipäätään jaksan käydän töissä. Yllättävää taas ei ole se, että työ vituttaa kuin pientä eläintä.
Ajattelen erittäin kypsymättömiä ja lapsellisia ajatuksia. Miksi ihmisen on pakko käydä töissä? Miksei voisi vain matkustaa ja soittaa bändissä? Kirjoittaa biisejä ja levyttää? Miksi ihmisarvo määräytyy meidän yhteiskunnassamme hyvin pitkälti juuri työssäkäynnin ja stressitason perusteella? Jotain hyvin Orwellmaista tässä on, Eläinten vallankumouksesta tutut lauseet pyörivät mielessä.
Tänään sisimpäni on harmaa. Asfaltinharmaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti