Mä en ole mennyt sairaalaan, mä jotenkin vain odotan ja toivon, että tää menis pois. Tosi fiksua. Mulla on Venäjänkokoinen duuniangsti päällä, ensimmäinen iltavuoroviikko usvapöndellä, menomatkaan menee reilut puolitoista tuntia, mikä mahtava motivaattori työhön, jota jo muutenkin vihaa.
Vapaat on menneet kivasti, oon tavannut ystäviä, nauranut, tanssinut ja viettänyt hetkiä kotonakin. Tehnyt ruokaa, laskenut viisisenttisiä, että sain yhden kaljan kantabaarissa. Tilillä on just sen verran, että pääsen huomenna duuniin ja takas.
Kuuntelen sydämeni sykettä. Naureskelen mielessäni Erästä, joka sai fudut bändistään juomisen takia, oli tapellut vaimonsa kanssa keikkapaikalla ja soittanut koko ajan kännissä eri biisiä kuin muu bändi. Hyvin menee hänelläkin, voi hyvänen aika sentään. (Vahingonilo on paras ilo, sanotaan, mut silti siitä tulee huono omatunto.)
Kunpa voittas lotossa tai jotain. Mä niin tahtoisin jonnekin pois.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti