Näin koko yön unia töistä. Aina se varmin stressin merkki. Heräsin huutavan aikaisin siihen nähden, että teen iltavuoroviikkoa. Elämälle kiitos on jo torstai, tämä viikko on voiton puolella. Odotan taas viikonloppua jotenkin liiankin kiihkeästi.
Elämässäni ei tapahdu mitään. Silmäni oireilevat katu- ja siitepölystä, nenän limakalvot repeilevät jo. Käsissäni on avohaavoja, kaulani on täynnä ihottumaa. Kevät, siis, jollain lailla. Vaikka palelen kyllä yhtä antaumuksella kuin tammikuussa...
Sisälläni on määrittelemätön kaipuu, en tiedä mitä oikein niin kovasti ikävöin. En enää Erästä, en. Jotain hyvää elämääni, sisältöä? Maailmani on kovin valju.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti