Työpäivä jotenkin räjähti käsiin jo minuuttia yli kahdeksan. Oli päivänselvää, että kunnialla ei ruuhkasta selvittäisi, kun jokainen osasto taas levitteli käsiään, että onhan siellä kai jotain vikaa, mutta ei tässä muuttohässäkässä nyt ehdi asiaa tutkia tahi korjata. Lopulta kuitenkin selvisimme, ja pääsin lähtemään oikeaan aikaan kohti kotia.
Kiireen vuoksi olen kireänä. En kestä yhden kollegani näsäviisastelua, en yksinkertaisesti kykene enää kauaa kuuntelemaan sitä. Uudessa työtilassamme tämä henkilö sattuu vielä istumaan minua vastapäätä, joten joudun katselemaan ja kuuntelemaan häntä koko päivän. (Pomo ensin lupasi korkeammat sermit ja sitten ilmoitti, ettei sermejä tule, vittu miten viisasta meininkiä. Kelatkaa nyt, kuus ihmistä puhuu samassa kaikuvassa tilassa puhelimeen kahdeksan tuntia putkeen paskat luurit korvalla.)
Selkäni on kovin kipeä, mutta illan olen viettänyt hyvällä mielin. Sain nimittäin todella pitkästä aikaa tiskattua supertiskivuoren ja vielä jopa tehtyä ruokaa. Huomisen eväät on siis valmiina ja kohta voi vetäytyä peiton alle lukemaan vihdoin sitä Oksasen Puhdistusta.
Työkaveri pyysi mua tekemään pääsiäislauantain työvuoron. Olin joululauantainkin töissä, joten pikkuisen tämä nyt ahdistaa. Kiltin tytön syndroomaa vastaan taistellessani en heti luvannut, vaan lupasin harkita asiaa. Miten voin sanoa ei?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti