Taloudellispoliittinen katastrofini alkaa jollain lailla olla niin äärimmäinen, että mietin vakavissani anorektikoksi ryhtymistä jo senkin takia. Puhumattakaan nyt oikeasta tarpeesta laihtua, olen turvonnut merileijonan kokoiseksi, mitkään vaatteet eivät mahdu päälle ja syön jotenkin pakonomaisesti koko ajan iltaisin liikaa. Tosin lähinnä kurkkua ja jotain semmosta, mutta kuitenkin. Voin fyysisesti huonosti tämän painoni takia, mutta siihen vaikuttaa myös tuo sydän ja se oletettu vajaatoiminta. Kroppa pragaa, kun mieli on jo aivan liian rikki hajotakseen enemmän.
Vaan perjantaihini tuo iloa lämmin ilma ja aurinko. Olen sanomattoman onnellinen viikonlopuista, niihin sisältyvästä naurun lupauksesta.
Ketun kasvot, suden katse. Se minä olen tänään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti