Jos eilinen olikin miellyttävä päivä, on tämä tiistai jotain aivan muuta. Eilen kotiin päästyäni havaitsin, että eteiseen ei syty valo. No, ei se mitään, ajattelin ja jatkoin matkaa keittiöön. Ei valoa. Jääkaappi pimeänä, vessaankaan ei syty valo, hella ei toimi, mistään ei tule sähköä. Ja näin se on, minulta on katkaistu sähköt, vaikka pyysin sähkölaskulle maksuaikaa tilanteestani johtuen. En ole vieläkään saanut Kelalta rahaa, viimeksi tililleni on kilahtanut tuloja siis 15.2. Elämälle kiitos mulla on perjantaina tilipäivä, vaan siihen asti pitäisi jotenkin kyetä ja pystyä olemaan, ilman sähköjä. Ja tuskinpa sähkötkään palaavat perjantaina, koska maksujen käsittely kestää ja mitälie. Onneksi töissä saan lämpimän ruoan ja automaattikahvia. En sentään kehtaa termariin sitä valuttaa, että saisin kahvia kotonakin. Jotenkin tämä kaikki on vain nyt niin absurdia, en voi muuta kuin nauraa. (Onneksi menee neuruksi eikä itkuksi tämä.) Eilisillan siis vietin kotoisasti kynttilänvalossa tiskaten, suihkussa käyden ja kirjaa lukien. Olin väsynyt ja jotenkin autuas tietäessäni, että tämä työviikko on vajaa ja duunihommat ovat sujuneet ihan hyvin. Käperryin nautinnolliseen uneen jo reippaasti ennen puolta yötä. Vaan 01.30 se taas alkoi, seinänaapurin jatkot. Permele, me on sen sata kertaa käyty tämä asia hänen kanssaan läpi ja selvänä hän aina lupaa, ettei koskaan enää arkiöisin pidä jatkobileitä, mutta paljon on vettä virrannut jne. Kuuntelin siis naapurikämpästä kantautuvaa mölinää aamuviiteen, jonka jälkeen olikin turhaa enää edes yrittää nukkua. Jumalavita, että mun teki mieli mennä mätkimään naapuria turpaan, mulla sattuu olemaan vieläpä avaimet sen kämppään. Varsinkin kuunnellessani koko ryyppyremmin kuorsausta seinän takaa siinä vaiheessa, kun itse vedin kenkiä jalkaan lähteäkseni töihin...
Vaan yli puolenvälin on jo tämäkin työpäivä, päivä lähempänä sitä autuaallista hetkeä, jolloin tilini saldo on enemmän kuin 0,37 euroa.
Mistähän mä sitä kahvia saisin aamulla...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti