Selvisin jollain lailla eilisestä työillasta ja ikuisuuden kestäneestä kotimatkasta. Jalkaa särki tolkuttomasti, konttorituolissani eivät toimi mitkään säädöt ja istun jatkuvasti huonossa asennossa. Parasta eilisessä oli se, että tunsin illalla itseni väsyneeksi, hyvällä tavalla uupuneeksi, jopa tyytyväiseksi siitä, että pärjäsin hommassani edelleen noin pitkän tauon jälkeen.
Yö oli kuitenkin taas vaikea, en saanut unta, vaikka väsytti. Aamuöisen heräilyn jälkeen iski allergiahetki ja oli pakko nousta ylös kahville ja kortisonille. Ehkä tämä tästä tasaantuu jollain lailla, kun työssäkäymisen uutuusarvo on vähentynyt ja totun tähän rytmiin. Vaikka toisaalta, milloinkas minä olisin nukkunut mitenkään hyvin, kävin töissä tahi en?
Tiistaissa mennään, koipi on kipuinen, väsyttää, viikonloppua odotellessa. Tätähän tämä on, elämäni, piirun verran valoisampaakin se voisi olla. Vaan räntäsadetta ja polvisärkyä ja silmien takana piileksivää päänsärkypeikkoa, tätä tää on, syyskuuta odotellessa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti