Perjantaihenkinen keskiviikkoni on valjennut melko hyvien unien jälkeen. Ehdin jopa bussiin, vaikka matkalla jo epäilin. Toivon tämän päivän kuluvan todella nopeasti, jotta pääsen päiväksi vapaalle. Odotan perjantaita kuin kuuta nousevaa, sillä silloin saan palkkani. Saan maksaa laskuja ja velkoja koko rahalla ja teen sen iloisin mielin, nyt minulla on taas turvatut tulot ja pärjään. Odotan myös lauantaita, jolloin pääsen maailman rakkaimpien umpimielisten seuraan vuorokaudeksi. Maiseman vaihdos tekee hyvää, irtoan arjestani kuin höyhen ja leijailen metrin maanpinnan yläpuolella, laulan Summertimea ja olen sovussa itseni kanssa. Eipä silti, en ole itseni kanssa riidellytkään vähään aikaan, ne riidat taisivat jäädä sen shamaanikurssin yhteydessä. Mikä on toisaalta melko hämmentävää, että ihan perustavanlaatuisia muutoksia omaan itseen jo neljän tunnin kurssin voimin? Vaan eihän mikään ole pysyvää, senhän tiedän, mutta aika hienoa olla sovussa itsensä kanssa ensimmäistä kertaa aivan liian moneen vuoteen.
Työpäiväni on kovin sekasortoinen, mutta kyllä tämä tästä. Huomisen istun ulkona, jos keli sen sallii, lukemassa. Kattoterassimme on kuin ulkomailla kävisi.
2 kommenttia:
On se mahdollista. Olla sovussa itsensä kanssa nimittäin.
Tietysti aina tulee huonompiakin päiviä ja kausia, mutta perusvireen pystyy kuin pystyykin muuttamaan. En olisi itsekään uskonut.
En mäkään olisi. Aika huikeaa!
<3
Lähetä kommentti