Muikea viikonloppu takana ja mieli on hyvä. Perjantaina töistä kotiinpääsy oli maailman hankalinta: jouduin odottamaan ratikkaa lähes puoli tuntia kaatosateessa ja hirveässä tuulessa. Olin umpijäässä päästyäni viimein kotiin, lämpenin vasta kuumassa suihkussa. Perjantai-illan huipensi kuppi hyvää kahvia, kurkkuvoileipä sekä aikainen nukkumaanmeno. Lauantaina tapasin rakkaita, vuorossa oli hysteeristä naurua Pienen, Kissan ja Kirjan sekä Prätkähiiren kanssa. Sunnuntaina kahvittelin samojen ihmisten kanssa ja sain ensimmäistä kertaa ikuisuuksiin (ikinä?) nukuttua hyvin sunnuntain ja maanantain välisen yön. Tänä iltana vuorossa on hyppelyä pyykkitupaan ja takas, sekä kotihommia, joista en innostu yhtään.
Kiva kollegani Soli vaihtoi kanssani lauantaivuorot päittäin, jotta pääsen kuin pääsenkin tulevana lauantaina Cistan ja miehensä tasavuosisynttäreille. Odotan innolla noiden umpimielisten rakkaiden tapaamista, haluan relata ja höpöttää ja halailla ihmisiä.
Eilinen äitienpäivä toki kirvoitti muutamat kaipuun kyyneleet. Kaipaan äitiäni joka päivä, mutta äitienpäivä on jotenkin aika rankka. Joka tuutissa toitotetaan äitiasioita ja minä nieleskelen liikuttuneena ja yritän muistaa tuoksun, naurun ja äänen. Ja onnistunkin siinä, vaikka vuosia on jo kulunut aivan liikaa. Äiti kuoli 15.6.1997 ja yhä se tekee kipeää.
Aamuvuoro töissä tuntuu soljuvan aika mukavaan tahtiin, maanantaista huolimatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti