Ystäväpiirini itsetuhoisuusprosentti laski huimasti silloin, kun Hattu teki mitä teki viime joulukuussa. Nyt olen kuitenkin taas perimmäisen äärellä, kun yksi ystävistäni veti satamäärin mieliala- ja unilääkkeitä hurjan alkoholimäärän kera. Sairaalasta hän pääsi vuorokaudessa, eikä mitään jälki- tms. hoitoa ollut tietenkään tarjolla.
Koen ristiriitaisia tunteita. Olen huolissani ja samaan aikaan jollain kummalla tavalla todella ärtynyt. Mies on mokannut kaiken, mitä mies mokata voi, ja hakee pakotietä pahalle ololleen loukkaamalla läheisiään ja lapsiaan pahimmalla mahdollisella tavalla. Älkää ymmärtäkö minua väärin, minä jos joku tiedän sen, ettei siinä paljon läheisten ja rakkaiden toiveilla ole sijaa, kun oma pää on täynnä mustaa ja ainoa pakotie tuntuu olevan kuolema.
Ehkä minussa jokin on kuitenkin muuttunut, ehkä olen vain entistäkin kyynisempi, mutta tuollaiset puolivillaiset itsemurhayritykset, joissa paikaksi valitaan nimenomaan sellainen, mistä löydetään tiettyyn aikaan ja joissa tavaksi valitaan sellainen, että hyvin harvoin jos koskaan siihen oikeasti kuolee, saavat minut suremaan lähinnä henkilön kyvyttömyyttä hoitaa hommiaan kunnolla. Tiedän kuulostavani ihan paskalta ja kamalalta noin sanoessani, mutta sitä mieltä olen. Kaikkien näiden vuosien jälkeen, kaikkien näiden omien yrityksieni jälkeen uskallan väittää, että tiedän aiheesta jotain. Tiedän, miltä tuntuu, kun maailma ahdistaa miljoonalla voltilla eikä pysty näkemään valoa missään suunnassa. Tiedän, miltä tuntuu, kun kaikki toivo on mennyttä ja haluaa vain kuolla. En silti itse koskaan enää tekisi mitään itselleni, sillä nyt tiedän myös sen, millaista se on heille, jotka jäävät jälkeen.
Kaiken rakkauteni annan, kaiken tukeni minkä osaan, kaiken mahdollisen avun annan, mutta tuskaa en voi ottaa toiselta pois, en vaikka kuinka tahtoisin. Voin vain kulkea vierellä, olla läsnä, rakastaa ja kuunnella.
Arki on arkea, teen ylipitkää 9.30-19 -vuoroa, huomenna aamuvuoro ja sit siunattu vapaa. Olen zen, neuvon uusia kollegoita, juttelen asiakkaille mukavia ja samalla olen jossain hyvin hyvin kaukana.
2 kommenttia:
Pitkälle samoilla linjoilla.
Mä olen sanonut itsemurhalla uhkaajille, että mene ja tee se, eihän tota jaksa kukaan kuunnella!
( kukaan uhkailijoista ei ole tehnyt, vaan joku joka ei asiasta puhu )
-C
Näinhän se useasti menee.
Tuli muuten tänään taas mieleen se Eero, kun se oli lasten kans Lintsillä! :)
Lähetä kommentti