keskiviikko 19. toukokuuta 2010

VEM VILL DÖ NÄR ROSA LER

Kas, olemme keskiviikossa ja ajankulun vauhti sen kuin hiipuu. Tulen lauantainakin töihin, joten varsinaisesti en nyt odota edes viikonloppua, kunhan jotain. No niitä sähköjä, esimerkiks. Tai sitä, että opin käyttämään eilen ostamaani puhelinta, joka tuntuu käsissäni aivan väärältä ja oudolta. Tai rahaa Kelalta, no sitä varsinkin. Vaan ei muutosta asiaan tuo nämä päivät, eivät vaikka kaikki paperit ja tiedot ja hätyyttelyt ovat Kelan tavoittaneet jo aikoja sitten. Missä on vastuu? Tarkoitan, että millä oikeudella joku tuollainen byrokratian viimeinen persereikä voi olla noin hidas ja kankea ja jättää kansalaisen kuukausiksi vailla toimeentuloa?

Mä olen tänään hoomoilanen, mä en oikein tajua mistään mitään ja puhun asiakkaillekin ihan sekavia. Menen töitten jälkeen lääkäriin ruinaamaan uusia allergia- ja astmalääkkeitä, kortisonikuurinkin tarvitsen. Sitten voinkin taas illan istua pihalla kirjan kanssa, hakea lähikioskilta kupin kahvia ja askin tupakkaa, näpytellä uutta vierasta kännykkää, odottaa ikuisesti-tulematonta eli unta.

Unohdin ottaa mp3-soittimeni ladattavaksi töihin, vallan vinhaa. Onneks on kynttilöitä.

Ei kommentteja: