Yhden vapaapäivän tynkäviikonloppu sujui odotetusti: liian nopeasti. Nukuin aivan säädyttömän huonosti viime yön, tänään en käynnisty enkä tunne oloani hyväksi. Huomenna menen aamulla Töölön sairaalaan jalkakontrolliin. Se tarkoittaa sitä, että saan nukkua hieman pidempään, Töölöön pääsee niin paljon helpommin kuin usvapöndelle. Josko tänä iltana saisin hieman siivottua ja oltua rauhassa, jollain lailla olen kuin kala kuivalla maalla, en saa henkeä ja stressi ja väsymys painavat harteitani kuin miljoona kiloa.
Lauantaina tapasin Siskopientä ja suunnittelimme Lontoon reissua. Humalluin, olin niin väsynyt ja uuvuksissa. En pidä humalassa olosta, se saa minut sopertelemaan ja toistamaan itseäni. Tykkään olla hiprakassa, pienessä nousussa, mutta en halua pamahtaa känniin. Onneksi itsesuojeluvaistoni on hyvä, päädyn aina kotiin, vaikka olisin missä kunnossa.
Kollegapoitsu palasi lomalta, mikä on ihanaa, sillä hän on Solin jälkeen se kollega, jonka kanssa tulen parhaiten toimeen. Itselläni lomaan on vielä kuusi viikkoa aikaa. Kuusi loputtoman pitkää viikkoa, kuusi karmeaa maanantaiaamua, kuusi elämää.
Tänään menen noutamaan uuden pinkin ipodini postista. Elämän pieniä iloja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti