Tämä viikko on ollut taatusti yksi elämäni pisimpiä. Ja mitä lyödään vetoa, että kun laitan perjantai-iltana hetkeksi silmät kiinni, niin ne avattuani huomaan päivän olevan maanantai?
Eilisen iltavuoron ratoksi kirjoitin neljä uutta työhakemusta. Olen epätoivoinen, haen jo melkein jotain toimistojen kahvinkeittäjän paikkoja, ihan mitä tahansa, että pääsen pois täältä. Pikkunatsi jää lomalle tänään klo 14 ja siitä se helvetti repeää sitten. Minä olen vastuussa kaikesta tämän ja huomisen päivän, ja maanantaina rakas rämä elämä menee aivan vituiksi Ylipäällikkö PMS:n saapuessa maisemiin.
Elän jälleen pienten välitavoitteiden aikoja. Ruokatunti, kahvinkeitto, koti-ilta, huominen työpäivä vaikka päällään seisten, sitten riiviökissoja ja ilta-asioita. Lauantaina Kauniin Naapurin kanssa toivottavasti mukava päivä, ja miksei olisi, ainahan meillä on mukavaa. Siihen aika saisi pysähtyä, minun ja Naapurin ajanviettoon, nauruun ja vapaaseen hetkeen. Vaan niinhän ei koskaan käy, aika lentää siivillä ja minä olen aivan saatanan ahdistunut tulevasta viikosta, tulevista viikoista, joka ikisestä helvetin hetkestä, jonka joudun tässä duunissa viettämään.
Ahdistaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti