No eihän siinä niin käynyt, vaan se tavallinen tarina. Oltiin sovittu jo keväällä yhden työkaverin kanssa, että mennään kimpassa kaljalle joku päivä, ja eilinen oli sitten se joku päivä. Juotiin muutamat tuopit, meillä oli tosi mukavaa. Kundi on tosi fiksu ja avoin ja huumorintajuinen, naurettiin ja kälätettiin työasioista ja marmatettiin kollegoista. Lähdettiin siitä sit hyvissä ajoin kohti kotejamme, mut mun tie kulki kantakuppilan edestä ja sinnehän mä sitten jumitin, kun Efektin bongasin pihalta. Kirja ja Kissa saapuivat kans paikalle ja meillä oli Kirjan kanssa oikein hyvä keskustelu. Lähikauppaan (joka sulkeutuu klo 23) ennätin juuri ja juuri ja nukkumaan menin joskus kahden maissa. Herätyskännykän ääni sai taas melkein kyyneleet silmiin, milloin mä saan oikeasti nukkua?
Töissä on kohtuullisen hiljaista, on sentään joitakin puheluita tullut, etten ihan tylsisty hengiltä. Kissa lähettelee koko ajan tekstiviestejä ja ruinaa baariin. Tahtoisin mennä, mutta en hänen kanssaan. Tahtoisin myös toisaalta ihan vain kotiin, tekemään ruokaa ja oleilemaan. Sietämätöntä tämmöinen, kun on vain yksi vapaapäivä viikossa. Ja Kissa on tosiaan lomalla, näitä baarikutsuja sateleekin nyt sitten seuraavat kolme viikkoa varmaan koko ajan. En tiedä, miksi hermoni ovat niin kireällä hänen vuokseen, tahtoisin pitää taukoa tästä ystävyydestä. Provosoidun puolesta sanastakin ja otan hyökkäysasennon, koska minuahan ei jumalauta ystävä pidä pilkkanaan enää niin kuin hän on tehnyt. Kertonut asioitani kuin hassuja tarinoita, olen aivan helvetin kyllästynyt siihen, että joku minulle tapahtunut traaginen ja/tai pelottava asia onkin yhtäkkiä hänen kertomanaan levinnyt, muuttunut vitsiksi, jolle pystypöydissä nauretaan.
Ajatus ei kulje. Olen jumissa, selkääni särkee ja haukottelen vedet silmissä. Reilut pari tuntia pitäisi vielä jaksaa töissä, sitten hetkeksi pois. Mutta vain hetkeksi, maanantaiaamu koittaa ennen kuin ehdin mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti