perjantai 9. heinäkuuta 2010

ISO-PASI

Vihdoinkin perjantai. Tää on viikko on kestänyt kaiken kaikkiaan jotain kahdeksan vuotta. Eilen töitten jälkeen menin katsomaan kissaa, joka yllättäen punki syliin koko ajan. Eihän sieltä malttanut heti lähteä, vaan piti seurustella hetki. Hirmuinen allergiakohtaushan siitä seurasi, kun toinen punki naamalle ja oikein vehtasi sylissä, mutta onhan se toki sen arvoista, kun niin harvoin pääsen kissaeläinten kanssa seurustelemaan nykyään.

Töissä jäi jälleen yksi kollega lomalle, meillä on auttamattoman pieni miehitys ja näin ollen kova kiire. Kademieltäkin koen, kun tyypit saavat pitää neliviikkoiset kesälomansa kesällä. Vaan yritän suhtautua sillä tavalla positiivisesti, että jos saan uuden duunin, aion lomailla hetken ennen uudessa työssä aloittamista. Jos taas en saa töitä, saan lomailla kolme viikkoa syyskuussa, kun kaikki muut ovat jo palanneet laitumilta.

Toivon huomisesta täydellistä kesälauantaita, maailman parhaan Siskopienen seuraa ja Uruguayn voittoa Saksasta. (Olen die-hard Uruguay-fani, ihan sama kuka siellä olisi vastassa, Urun voittoa toivon kumminkin.) Toivon myös, että saan nauraa hieman, halata jotakuta ja nukkua vähän.

Suuret on suunnitelmat.

Ei kommentteja: