MILORD

Ihanainen viikonloppu suht terveenä, selvänä ja pirteänä. Kummisetä -boksi viihdytti, nautin myös kirjoista ja kahvista, villasukat jalassa ja tukka solmussa. Lauantaina oli muikeaa tavata Efekti ja raskaana oleva ystävä Mini.

Maanantai toi tullessaan niin kovan stressin, että meinasin purskahtaa itkuun. Jos firma ei maksa tiettyjä myyntipalkkioitani tänään, joudun kulkemaan liftillä töihin ja takaisin, ei ole bussirahaa. Laitoin heti töihin tultuani meiliä talouspuolelle ja pyysin palkkioitani, mutta en ole saanut mitään vastausta. Ahdistaa, tolkuttomasti.

Teen kuusipäiväisen työviikon ja vieläpä iltavuoroa. Hurraa.

ELÄN HUMPALLE

Kirkas ja kuulas perjantai. Töissä on kiire ja asiakkaat ovat jotenkin erityisen nihkeitä tänään. Yksi kollega saa minut raivon partaalle vain olemalla olemassa. Pinna on kireällä, mutta iloitsen vapaasta, selvästä ja suht terveestä viikonlopusta.

Aion viettää tämän illan tekemällä kattilallisen popcornia ja katsomalla Kummisedän. Sain ystävältä lainaksi Kummisetä-boksin, joten katsottavaa riittää koko viikonlopuksi. Huomenna tapaan myös rakkaan Efektin päiväkahvin merkeissä. Olen siitä iloinen, kuten myös odotettavissa olevista nauruista.

Oh, elän viikonlopuille.

LOOTUSASENTOON

Onnistuin muutama päivä sitten tekemään vuosikymmenen kasvorasvalöydön: ostin Alepasta Rainbow'n ravitsevaa päivävoidetta. Hinta alle neljä euroa ja koostumus suorastaan täydellinen! Olen joka ilta ja aamu jaksanut iloita sen hiuksenhienosta vienosta tuoksusta ja sen jättämästä täydellisen rauhan ja pehmeyden tunnusta ihollani. Nämä ovat niitä naiseuden iloja, joita uskoakseni kukaan mies ei koskaan voi ymmärtää. Allergikkona ja atoopikkona varsinkin on vaikeaa löytää edullista ja hyvää rasvaa, joten riemuni on katossa.

Nukuin hyvin ja tunnen tänä aamuna oikeastaan ensimmäistä kertaa koko viikon aikana olevani taas jotakuinkin terveen kirjoissa. Pirteämpi olo ja jotenkin kevyempikin.

Elämme torstaita. Aamulla onnistuin hukkaamaan A4-kokoisen tärkeän paperin puolentoista metrin matkalla, asunnossani. En tajua minne se hävisi, enkä tajua miten kaikki tapahtui. Otin paperin käteeni, kävelin puolitoista metriä ja paperi oli kadonnut kuin maan nielemänä. Tarvitsen kipeästi tuota paperia vielä tänään ja olen äimän käkenä: mihin mustaan aukkoon se oikein hyppäsi?

Toivottavasti olen työpäivän päätyttyäkin vielä virkeä ja jaksavainen. Pitää etsiä se kadonnut paperi ja tiskata ja muuta pientä. Alkuviikolla oikein mikään ei onnistunut johtuen todella alhaisesta vireystilasta, olen ollut poikki ja umpiväsynyt, suorastaan puhki. Nyt mennään kohti viikonloppua, jotain odottaen ja toivoen.

THIS IS IT

Olen täynnä räkää, huoh, yskin paksua vihreää limaa ja niistän sitä myös. Kortisoni- ja antibioottikuurit jatkuvat vielä muutaman päivän, mutta olen yhä puolikuntoinen. Töissä on onneksi aika rauhallista. Puhua toki saa kuin papupata, mutta mitään järkyttävää hulinaa ei ole.

Ylitöitä olisi tarjolla niin paljon, kuin jaksaisi tehdä, mutta nimenomaan tuo jaksupuoli onkin hieman hakusessa. Pitää katsoa, josko tulisi vaikka lauantaina tekemään muutaman tunnin. Vielä kun tätä viinatonta kautta jatkuu, voi miettiä tuommoisia älyttömyyksiä, kuten lauantaina töihin tuloa vapaaehtoisesti! Seuraava lauantai onkin ihan lauantaityövuoro, joten saan asua täällä viikonloppuisinkin ihan urakalla.

On ikävä ystäviä ja systeriä ja jostain sairaasta syystä kaipaan myös isääni. Olen puhunut hänen kanssaan viimeksi viime jouluaattona... En tiedä miksi yhä jossain sisälläni toivon, että voisimme jotenkin tulla läheisiksi. Että hän välittäisi... Tiedän sen olevan typerää, hullun houretta, mutta hän on minun isäni kuitenkin, se ainoa. Paljonpa sekin merkitsee, helvetti.

HERE IT IS TOMORROW AGAIN

Luoja, miten kylmä ulkona on jo aamuisin. Ja iltaisin. Toki myös öisin. Ei ne päivätkään enää niin kovin lämpimiä ole, että eipä silti. Niin meni taas kesä, niin katoaa maailmasta lämpö ja valo. Kauhulla jo venailen räntäsateita, jotka jäädyttää luita myöten.

Eilen firman talouspäällikkö kutsui luokseen. Kertoi, että on saanut konsernin johdolta valtuudet ehdottaa, että firma maksaa ulosottovelkani kokonaan kerralla pois ja firmalle sen lyhentäisin (paljon inhimillisempinä lyhennyksinä) takaisin palkan yhteydessä. Joutuu miettimään asiaa. Se asettaisi minut jumiin tähän duuniin, tähän helvetin duuniin, jota inhoan, mutta samalla se pelastaisi arkeni nyt, kun rahaa ei ole euroakaan jokapäiväiseen elämään. Olen epävarma, enkä tiedä mitä tehdä asian suhteen. En tahtoisi sitoutua tähän työhön yhtään sen enempää kuin mitä työsopimus sanelee, mutta arki on arkea ja syötäväkin on.

En malta odottaa iltaa, jolloin pääsen taas peiton alle kirjan kanssa. Syksy ei sovi mulle.

JUST PRETENDING

Jouduin tahtomattani pitämään tauon kirjoittamisessa: sairastin sikainfluenssan ja keuhkokuumeen, yhtä aikaa. Nyt olen taas töissä, vielä kuumeessa ja hervottoman heikko, mutta jotakuinkin kuosissa tai ainakin jo sinne päin. Neljänkymmenen asteen kuumeessa ei ollut kivaa, mutta ihanat ystävät ja naapurit huolehtivat mehu- ja tupakkaostoksistani, roudasivat myös paahtoleipää ja yllätysherkkujakin. Yksi ystävä kantoi kasan dvd-elokuvia, joten puuhaa nukkumisen lomassa piisasi.

Eilen olin jostain syystä tavattoman herkillä. Pitkä sairastaminen ja muu miihailu kai sen aiheutti, hallitsemattoman itkun, joka kesti pitkälle yöhön. Unta sain vedettyä vain puolitoista tuntia, joten toivottavasti tänään paremmalla onnella.

Huomiseen, nyt kotiin lepäämään vähän.

HEAD OVER FEET

Tekis mieli lainata Ismo Alankoa tänä aamuna: rakas, rämä elämä.

Kirja tekstasi eilen, että hän saa töistä mukaansa jauhelihakeittoa, jos haluan ottaa sitä vastaan. Kyllähän minulle ilmainen ruoka aina kelpaa! Hän tuli minua vastaan keittoineen ja toi vieläpä litran appelsiini- ja litran omenamehua kyytipojaksi. Ei tarvitse käydä ruokakaupassa koko loppuviikon aikana! No, ehkä leipää pitää ostaa, mutta mitään muuta ei tarvitse. Lucky me for having such friends!

Työpäivä on alkanut ruuhkaisena ja jatkunee samanlaisena. Elän henkistä keskiviikkoa, koska lauantainakin on työpäivä. On jo hieman hankalaa kuvitella lauantain kulkua, koska en menekään suoraan baariin. Onneksi on ystäviä ja ohjelmaa siksikin päiväksi. Tapaan ehkä rakkaan Cistan, jonka jälkeen menen Kissan ja Kirjan luo katsomaan elokuvia ja syömään. Kissa tekee haukipihvejä, nam. Perjantai-iltana ei ole vaikeuksia olla menemättä baariin, koska lauantaina on töitä. Yritän saada perjantaiksi pyykkituvan varattua, jotta on puuhaa illaksi. Eilen illalla sain tiskattua ihan julmetunmoisen tiskin, tuli jotenkin kotoisa ja hyvä olo siinä tiskatessa ja lauleskellessa villasukat jalassa.

Mä diggaan tätä ruuhkaa ja kiirettä siihen pisteeseen saakka, kun alkaa tulla tuolta Pikkupomon suunnalta pikkuvittuilua. Mä alan kohta vittuilla takas ja sit ei hyvä heilu!

PALACE & MAIN

Eilinen lääkärissä käynti oli taas sarjassamme "voiko mikään olla näin turhaa?". Sain mä reseptit, mut siinä kaikki. Mua ei tutkita, ketään ei kiinnosta. Vittu, mä en tajua tätä hommaa. Mä kuumeilen, mut "stressi aiheuttaa sitä joskus". Mä olen ollut puoli vuotta ilman jalkoja (...), mut mitäs tuosta. Mun maha on sekaisin kuin seinäkello ("sullahan on toi refluksitauti, joten vetelet tuosta lisää lääkkeitä..."). Ketään ei vaan vittu kiinnosta.

Joskus musta tuntuu, että antaisin mitä vain edes yhdestä terveestä päivästä.

KAKSOISOLENTO

Pääsen tänään lääkäriin töitten jälkeen. Pitää uusia päälääkkeiden resepti ja samalla käydä muutenkin hieman läpi tätä pahoinvointia. Tuntuu, että vartin aika ei vain voi mitenkään riittää tähän kaikkeen. Olen helvetin ahdistunut ja väsynyt, eikä ulkoilman jäätävyys juuri paranna asiaa. Vatsani sekoilee urakalla, vanhat kunnon refluksioireet ja muut ovat tulleet ryminällä takaisin.

Pitäisi kirjoittaa työhakemus yhteen oikeasti kiinnostavaan duuniin, mutta kun olo on näin kurja, on tosi vaikeaa kirjoittaa itsestään mitään positiivista. On vaikea keskittyä osaamiseen, kun mieli on täynnä niitä asioita, joita ei osaa eikä kykene handlaamaan.

Kotona olisi kiva olla. Lepäisi, lukisi kirjaa, söisi riisipuuroa villasukat jalassa.

DON'T WANNA BE

Viimeinen alkoholipitoinen viikonloppu vähään aikaan on takana ja voi hyvänen aika, kuinka mä olen nauranut. Pissat oli tulla housuihin, kun harrastettiin ystävien kanssa taas väärinpuhumista ja suusta putoilevia sammakoita. Innolla odotan tulevaa kuukautta, kun elimistöni saa levätä ja itse voin puuhastella kotosalla enemmän.

Vatsa on niin kipeä, että meinaa itku päästä. Yritän saada huomiseksi lääkäriajan, josko pääsisin paranemisen alkuun jo.

Ilmapiiri työpaikalla on taas hirveä. Pikkupomo, jonka kanssa olen aiemmin tullut erinomaisesti toimeen, ei ole katsonut minua silmiin ainakaan kahteen viikkoon. Hän ei puhu sanaakaan, kyräilee vain. Tekisi mieleni tivata jotain ratkaisua, jotain edes. Tällainen tilanne on kestämätön, kun potkujen uhka vain leijailee ylläni.

Kuuden päivän työviikko taas alussa, huoh. Voisinpa vain nukkua.

TULESSA

Olo on kuin krapulainen, vaikken mitään ole juonut. Tahtoisin viettää täyshuuruisen viikonlopun ollen humalassa tästä illasta sunnuntai-iltaan, mutta saldon ollessa edelleen nolla se on mahdotonta. Ensi viikolla (juuri liksapäivänä, damn it!) alkaa neljän viikon tipaton, jota kyllä odotan ihan innolla. Odotan paljon tulevilta selviltä viikonlopuilta, yksinoloa ja puuhailua, kenties jopa kirjoittamista. Voisin tarttua bassoonkin, pitkästä aikaa.

Hoen itselleni, että tämä työpäivä tulee menemään ihan putkeen, ihan omalla painollaan, se on vain kahdeksan tuntia ja sitten pääsen ulos. Ahdistaa tämä ilmapiiri täällä, Ylipäällikön käytös, kaikki. Odotan jotain yhteydenottoa siitä työpaikasta, jota hain viikolla. Tuskin ne vielä ottavat yhteyttä, mutta silti sitä odottaa. Että näkyisi semmoinen pieni valo, pieni toivo päästä pois tästä paikasta.

Mietin Atlanttia. Mietin luopumista tästä tunteesta ja toiveesta. Mietin Englantia. Muuttamista. Epätoivoisia tekoja päästäkseni pois arjesta tässä nykyisessä työssä.

Kunpa vain.

IN THE ARMY NOW

Jalkasärky on pahempi kuin koskaan. Sain vaivoin kiskottua kengät jalkaan, jokainen askel on kuin moniteräinen puukonisku. Tulen hulluksi tämän kivun kanssa, sekoan (entisestäni). Elämme torstaita, teen pomon hommia, vaikkei työaikani ole vielä edes alkanut. Mieli tekee päärynälimsaa (!?), jääpala-astiaa jaloille ja kunnon hartiahierontaa sekä pitkiä yöunia. Käsilaukussa oleva kirja houkuttaisi myös määrättömästi enemmän kuin työnteko.

Ulkona on melko lämmin, aurinkoinen päivä. Kenties kesän viimeisiä sellaisia. Olen haikea ja samalla uhmainen, vittu, jotenkin minun pitää tämä angsti selättää.

ROOTING FOR THE BAD GUY

Eilen hain työpaikkaa, jonne kävelisi kotoa vartissa. Työ itse ei ollut mitenkään kovin hohdokasta, mutta tässä tilanteessa jo tuo työmatkakin on suuri motivaattori. Ja duuni, sieltä voisi edetä johonkin suuntaan, se on osa isoa konsernia, jonka palkkalistoilla olen ollut ennenkin. En uskalla uskoa, mutta ehkä toivoa hiukan.

Olen ollut kovin väsynyt ja särkyinen koko viikon. Tänä aamuna en olisi millään päässyt pois peiton alta, selkään koski ja yskä ravisteli koko kämppää. Kollegoista on jo kaksi sairauslomalla, joten mulla ei ole mitään toivoa päästä lääkäriin. Ahdistaa.

En pysty keskittymään mihinkään muuhun kuin tuon potentiaalisen työpaikan pähkäilyyn. Täysi kuu, tyhjä pää.

TEUVO, MAANTEIDEN KUNINGAS

Näinä ahdistavina aikoina, kun stressi jauhaa närästyksenä ja hartiajumina, olisi ihanaa voida viettää koti-iltoja esimerkiksi laittaen ruokaa ja katsoen elokuvia. Vaan kun stressiin tuo oman lisänsä pankkitilin nollaa muistuttava saldo, on mietittävä seuraavan paahtoleivän hintaa ja säästeltävä jopa suihkusaippuaa. Mä tahtoisin jonkun ratkaisun, jotain etenemistä johonkin suuntaan, mutta tuskin se tapahtuu tänään, tuskin tällä viikolla, kenties ei vielä edes tässä kuussa. Istun potkujen uhka pääni päällä enkä voi muuta kuin tehdä työni hyvin ja odottaa. Olosuhteista johtuen musta vielä tuntuu, että olen valtaisan suurennuslasin alla ja tunnen tarvetta raportoida joka ikisestä hiemankin epämiellyttävästä asiakaskontaktista, ettei jäisi epäselväksi, että minä olen osani tehnyt, paremmin kuin hyvin.

Tämäkö on se syksy, joka minut suistaa raiteiltani taas? Onko tämä se syksy, jolloin pitää hankkiutua uudelleen hoitoon masennuksen vuoksi? Vai kestänkö minä tämän, ystävieni avulla, rakkaideni tuella? Annanko minä heidän tukea itseäni, tulla lähelle?

Elämme jännittäviä aikoja.

STENBROTT

Heräsin aamulla neljän maissa likihysteerisenä, olin niin ahdistunut töihin lähdöstä, etten saanut enää unta, vaikka iltavuoroon tulinkin. Työpaikalla joudun olemaan varpaillani, tuntuu, kuin olisin suurennuslasin alla ja jokaista liikettäni vahdittaisiin. En ole saanut mitään uutisia vielä, jotenkin toivoisin nyt nopeita potkuja, nopeita toimenpiteitä. Tämä epätietoisuus ja ilmassa roikkuva epävarmuus syövät miestä syvältä.

Viikonloppuni oli suorastaan taivaallinen taas, paljon ystäviä ja paljon naurua. Perjantaina pitkä odotus palkittiin ja sain tuijottaa syvälle Atlantin silmiin, molemmat häkeltyneinä katsetta haimme. Lauantaina käväisin jopa Blogimiitissä Weeruskassa pikaisesti, tapasin muutaman ihmisen ja katosin Kissan ja Kirjan sekä Lapsen luo. Istuttiin hyvässä porukassa iltaa ja naurettiin itsemme tärviölle. Prätkähiiri oli hauskaa seuraa kuten aina, että minä rakastan ystäviäni.

Tässä kammottavassa työtilanteessa jopa toivon sairastuvani sikainfluenssaan. Puhuimme siitä eilen ystävien kanssa ja nyt lihaksia särkee, nielu on arka ja tuntuu kuin nousisi kuume. Toiveajattelua vai oikeaa sairastumista? Vaikea sanoa.

GEORDIE IN WONDERLAND

Perjantai, ah. Kolossaalinen työperäinen vitutus on toki jatkunut koko päivän, mutta alkaa pikkuhiljaa muuttua perjantain lieväksi hysteriaksi. Tekee mieli baariin, tekee mieli tavata rakkaita, tekis mieli humaltua, tekis mieli nauraa.

Ulosottoviraston kanta näihin töissä tapahtuviin asioihin (nyt multa kinutaan jotain maksusuunnitelmaa ulosottoviraston paperilla) on se, että eivät tällaiset asiat kuulu työnantajalle pätkääkään, ei tuossa ole mitään järkeä, jotain feelua hommassa on. Olen iloinen kannastaan, sillä se entisestään vahvistaa näkemystäni.

Tunnen itseni vahvemmaksi. Tunnen itseni uhmakkaaksi ja päteväksi.

Minä tästä vielä nousen. Hyvää viikonloppua!

BURNING DOWN THE HOUSE

En saanut purettua kolossaalista kirjoituspöytääni osiin enkä myöskään korjattua sitä pysymään kasassa. Mielenkiintoinen vehje. Sain siirrettyä sitä kuitenkin niin, että ikkunaremonttimittamiehet mahtuvat paikalle.

Ylipäällikkö PMS pysyi poissa silmistäni koko eilisen päivän. Hänen huoneensa on suoraan selkäni takana, mutta hän pysyi muissa osissa taloa. Tuli sentään vastaan käytävällä eikä uskaltanut katsoa silmiin. Listasin päässäni niitä asioita, joissa tämä firma rikkoo työlakia ja/tai työehtosopimusta. Niitä on paljon. Meillä ei mm. makseta indeksikorotuksia, ei iltalisiä, ei lauantailisiä. Meillä on (ainakin minulla) yli 300 euroa pienempi palkka kuin työehtosopimuksen edellyttämä minimipalkka. Meillä tapahtuu työntekijän terveydentilaan kohdistuvaa syrjintää (rikos, josta tänä päivänä voi saada jopa vankeutta). Ja jos minut nyt irtisanotaan siksi, että maksuhäiriöni on yllättäen este työkyvylleni, on sekin työlain vastaista, ainakin minun lainlukemiskykyni mukaan. (Laittomasta irtisanomisesta voi saada 3-24 kk:n palkan olosuhteista riippuen, mikä ihana ajatus!)

Pääni on siis täynnänsä lakipykäliä ja työperäistä vitutusta. Ja kas, uhma nostaa päätään. Uhma. Mmm. En minä tästä lannistu.

FERNANDO

Pyysin siis palkankorotusta ja sainkin tietää, että valmistautuvat antamaan minulle potkut. Juuri näin.

Yks kaks yllättäen työsuoritukseni tasolla ei ole merkitystä, kun konsernin ylimmältä portaalta on käynyt käsky, että työntekijöillä ei saa olla maksuhäiriömerkintöjä. Kuinka sopivasti se käsky tulikaan, saman tien, kun olin tuossa Ylipäällikkö PMS:n ja minun välisessä keskustelussa ilmaissut korotustarpeen olevan suuri ja palkkani olevan yli 300 euroa työehtosopimuksen minimipalkkaa pienempi. Kaiken muun hyvän lisäksi tämä maksuhäiriöasia ilmoitettiin minulle niin, että huoneessa oli Ylipäällikön ja Tiiminvetäjän lisäksi myös eräs kollegani. Nuohan ovat käsittääkseni asioita, joista ei saa puhua kuin kahden kesken. Hienoa toimintaa.

Olin todella vittuuntunut.

Töistä lähtiessäni viestittelin ystäväni Kissan kanssa. Hän pyysi tapaamaan itseään ja Kirjaa, oli Kirjan syntymäpäivä. Menin paikalle ja sain tuulettaa hieman tunteitani. Söin hyvää broileria ja join jälkkäriksi kahvia. Kotona hiivasin pyykit pyykkitupaan ja uin syvällä ajatuksissani. Olen toki tiennyt, että esimerkiksi perintäfirmoissa ja pankeissa on tarkat säännöt noista maksuhäiriöistä; niitä ei yksinkertaisesti saa työntekijällä olla. Ihmettelen vain, miten tuo sääntö on meillä otettu esiin juuri nyt, vaikka pomon mukaan "se on aina ollut niin", mutta sitä ei ole koskaan vain otettu varsinaisesti käytäntöön. Miksi sitten juuri nyt, kun minä pyydän lisää palkkaa vedoten työehtosopimukseen ja muihin seikkoihin?

Ajatuksissani pyykkituvassa rampatessani putosin sitten portailta. Rappukäytävän valot sammuivat ja siellä oli täysin säkkipimeää. Astuin ohi askelmasta, lensin parit alemmat askelmat ja laskeuduin suoraan polvilleni lattialle. Sattui aivan saatanasti. Oikeassa polvessa leimahti tuska, vasemmassa sääressä tuntui repivä kipu. Nousin ylös ja jatkoin klenkaten vedet silmissä matkaa. Molemmat jalat sattuvat edelleen, mutta turrutin kivun särkylääkkeillä.

En tiedä mitä ajatella. Tiedän, että tätä asiaa, mahdollista irtisanomista, vatvotaan tämän firman tyyliin nyt sitten piiiiiitkän aikaa, ennen kuin saan tietää mitään. Motivaationjämät kaikkosivat, työnhaku epätoivoistuu entisestään. Miks mä en ikinä saa olla rauhassa?

SEVEN SISTERS ROAD

Kadotin yhden päivän tuossa omituiseen vatsatautiin. Viikonloppuni oli ihan loistava. Vietimme lauantaipäivää ystäväni Lelun parvekkeella, porukkaa jotenkin tuli ja meni, Kissa ja Kirja kävivät paikalla, Efekti oli koko päivän, Pieni tuli illansuussa, Kardemummakin ilmaantui, saunoi ja kälätti tyttöporukan keskellä. Tuli naurettua paljon ja juteltuakin. Atlantista en nähnyt vilaustakaan, en edes tiedä onko hän palannut kaupunkiin vai ei. On ikävä, mutta pysyn nahoissani.

Rakas ystävä pelasti vuokranmaksuni lähettämällä tililleni rahaa. En tajua, miten mulla voi olla maailman parhaat ystävät. Jotain mun on joskus täytynyt tehdä oikein?

Odotan innolla Ylipäällikön tapaamista. Meillä oli nimittäin minun pyynnöstäni perjantaina pieni keskusteluhetki. Pyysin palkankorotusta. Kerroin suoraan tilanteeni ja puhuimme siitä, kuinka hyvin hoidan hommani ja kuinka paskamaista se on, kun palkka ei riitä mihinkään. Hän lupasi puoltaa korotusta toimarille, joten kuulen ehkä jotain uutisia aiheesta jo tänään.

Tunti työvuoroa takana, seitsemän edessä. Hyvät uutiset olis kiva yllätys!

11TH STREET KIDS

Naapuri olisi eilen halunnut tarjota muutaman tuopin palattuaan lomaltaan, kiitokseksi kalojen hoidosta, mutta minä olin liian allapäin, liian ahdistunut lähteäkseni minnekään. Menin töistä kotiin, istuin pimeässä ja itkin vähän. Koko tulevaisuuteni on pimeän peitossa, en tiedä mitä tehdä tai minne mennä. Olen vakuuttunut, että jotenkin taas selviän, mutta miten, se on vielä hämärän peitossa. Nyt jos koskaan kaipaisin ihmistä elämääni, jotakuta, jolle purkaa tätä ahdistusta ja huolta. On minulla ystäviä, on, mutta en uskalla paljastaa tätä puoltani, tätä arkaa ja pelokasta minua, joka sisältäni edelleen löytyy.

Mielessäni olen kaukana poissa, toisen meren rannalla, tuuli hiuksissani.

Viikonloppu, ah, ihana valo.

RADIO CLASH

Päässä soi Guns of Brixton ja jalkoja särkee niin, ettei voi edes seistä paikallaan. Tämä viikko on kestänyt vuoden, ehkä väsymyksen takia, ehkä vain siksi, että Atlantti palaa kaupunkiin tulevana viikonloppuna. Odottavan aika on pitkä, katsos. Vaikka enhän minä häntä välttämättä edes tapaa, tieto siitä, että hän tulee olemaan samoilla kulmilla riittää toistaiseksi.

Kasaan omaisuuttani myytäväksi, levyjä ja kirjoja, myyn erittäin hyvän litteän näyttöni pois ja roudaan säkkikaupalla vaatteita itsepalvelukirpparille. Olen päättänyt purkaa kirjoituspöytäni, ja roudata osat roskalavalle. Se on niin rikki, ettei sitä saa enää kasaan, puu on murtunut niin monesta kohtaa. Saan tilaa kämppääni, voin ehkä jopa jonain kauniina vuonna mahduttaa sinne sängyn.

Taivas on tumma ja minun mieleni myös.

SELF DESTRUCTION BLUES

Vatsaan koskee niin, että meinaa itku päästä. Vaan töissä on hymyiltävä ja oltava tehokas, kuten aina. Sain eilen pestyä pyykkiä ja vietin iltaa rikosdokumenttien ja kirjan parissa. Nukkumaan aloin taas aivan liian myöhään, en kai mä ikinä opi. Aamulla kellon soidessa iskee se epätoivo; joko taas on mentävä sinne, eikö tämä koskaan lopu.

Toivoisin voivani olla positiivisemmalla tuulella. Rahattomuus painaa, pitäisi muutamassa päivässä saada jostain pari sataa euroa. Edelleen pieni pääni pyörittää sitä samaa ajatusta: jos saisin kaksi tuhatta euroa lainaksi, voisin maksaa kaikki velkani kerralla pois ja alkaa lyhentää sitä kahta tonnia 250 eurolla, jopa 300 eurolla kuussa. Tällä hetkellä ulosotto vie palkastani yli 480 euroa kuussa ja se on liikaa, kun pitää maksaa työssäkäymisestä seutulippu + tietty vuokra ja muut kustannukset. Olen niin kyllästynyt toteamaan, etten voi ostaa uusia kenkiä, en astmalääkkeitä, en kipeästi tarvitsemiani uusia vaatteita, en mitään, koska olen aina ja ikuisesti rahaton.

Tänään minun pitää kuitenkin yrittää jaksaa, yrittää selvitä. Uin sameissa vesissä ja odotan jotain, jotain piristävää, helpottavaa, hymyilyttävää, hykerryttävääkin kenties. Sameat synkät vedet saisivat vaihtua Atlantin kirkkaisiin silmiin.

Keskiviikko. Näillä mennään.

FRIEND FOR FIVE MINUTES

Aivan älyttömän hienoa olla töistä kotona jo viideltä. Tosin sit on valmis menemään nukkumaan jo puol kahdeksalta, mut siinähän ei oo mitään pahaa... Eilinen venähti kuitenkin väsymyksestä huolimatta taas puolille öin, kun piti lukea hyvää kirjaa. Sain kuitenkin tiskattua valtaisan tiskin ja ruokittua Naapurin kalat, tänään käyn Naapurin luona pesemässä pyykkiäkin. Hieno YYA, en vaihtais mihinkään!

Liverpool hävisi Aston Villalle ja se hykerryttää minua syistä, joita en tässä erittele. Vielä joskus pääsen livenä Anfieldille, sen lupaan.

Eksäni Eräs on aloittanut vanhat tapansa. Dokaa puistoissa kaatokännejä vaimonsa odotellessa kotona, huolissaan, kun Eräs ei vastaa puhelimeen. Minua vilpittömästi surettaa hänen puolestaan, tiedän liiankin hyvin millaista se on. Eräs on dokannut jo kaksi työpaikkaa altaan, se on säälittävää. Asia ei millään lailla minulle kuulu, mutta en voi olla ajattelematta, miten asiat minun kohdallani olisivat, jos olisimme yhdessä jatkaneet. Eivät hyvin, senhän tajuaa jokainen.

Pitäisi varata hammaslääkäriaika, aika gynekologille, hiustenleikkuuseen ja käydä uusimassa masennuslääkkeiden resepti. Huoh, kaikenlaista. Mistä rahaa kaiken tuon hoitamiseen ja elämiseen?

Ei harmainta aavistusta.

KNOW YOUR RIGHTS

Viikonloppu hurahtaa aina niin nopeasti, että en ehdi edes muistella nimeäni enkä mitään muutakaan oleellista. Olen huolissani ystävästä, joka on niin masentunut, että puhuu humalassa itsemurhasta, itseinhostaan ja muista minunkin aivan liian hyvin tuntemistani tunteista. Olen huolissani toisesta, joka menetti äitinsä pari kuukautta sitten. Olen huolissani itsestäni ja fyysisestä pahoinvoinnistani. Olen myös väsynyt, alati ja ikuisesti väsynyt.

Onneksi olen aamuvuorossa tämän viikon, pääsen sentään jo viideksi kotiin ja ehdin näin ollen ehkä jopa tehdä jotain kotona ennen väistämätöntä tipahtamistani. Miten onkin niin vaikeaa saada sitä kämppää johonkin kuosiin. Neliöitä ei ole yhtään ylimääräistä, mutta siivoaminen on ehkä juuri siksi hankalaa. Kun on niin pieni kämppä, että kamat eivät mahdu minnekään, on imurin heiluttelu tosi vaikeaa.

Duunimiehitys on pitkästä aikaa täysi, viimeisetkin lomailijat ovat palanneet. Se helpottaa kiirettä. Muutenkin on ihan kiva saada porukka kasaan taas.

Oh, nämä maanantait, kun ajatus ei kulje eikä mulla ole mitään annettavaa.

KUNGEN ÄR DÖD

Eilinen oli kai jonkin sortin ennätys, kahdeksan tunnin työpäivään meni matkoineen 12 tuntia. Mä niin mielelläni kirjoittaisin, et olen nukkunut hyvin, levännyt ja relannut, mut niin ei ole asian laita. Mä olen uuvuksissa ja mun selkää särkee.

Elämälle kiitos on perjantai, pääsee pariksi päiväksi pois täältä. Mä aion tavata ystäviä, siivota, tiskata ja nukkua. Mun pitäs raivata ikkunan eteen tilaa ikkunaremonttimiehille, mutta mä en tajua miten. Mun kämppä on tikkuaskin kokoinen ja ikkunan edessä on kirjoituspöytä, johon pelkkä koskettaminen saattaa aiheuttaa sen romahtamisen. Mun on joko pakko purkaa se osiin tai kutsua puuseppäystävä katsomaan, voiko sen korjata. Mä pelkään ettei voi, jolloin se on kyettävä hävittämään lopullisesti.

Mä palelen ja mun päässä risteilee tasan kaksi ajatusta: nukkumaan meno ja Atlantti.

Huoh.