BESIDE YOU

Illalla minua nauratti. Hyvä ystäväni asuu viereisessä rapussa ja sain häneltä viestiä, että nähdään pihalla tupakalla ja sovitaan vappuasioita. Menin ulos ja hän toi minulle lautasellisen veljensä valmistujaisista yli jääneitä herkkuja. Sovimme perjantain aikatauluista ja juttelimme muuten vain. Kotiin mennessä sisällä kupli ilo, lautasellinen herkkuja ja hienoa seuraa vapuksi. Mehän harrastamme tätä naapureiden välistä YYA-hommaa, aamiaisleivät vaihtavat omistajaa, kaloja ruokitaan, pyykkiä pestään ja ollaan tukena ja olkapäänä tarvittaessa.

Työpäivä lähti käyntiin hienosti sekin, pomo on pitkästä aikaa oikein hyvällä tuulella ja toi simaa ja donitseja koko jengille. Asiakkaat ovat olleet mukavia (tosin kello ei ole vielä yhdeksääkään, paljon ehtii vielä tapahtua) ja jotenkin rentoja. Luin bussimatkalla loppuun Anna-Leena Härkösen Loppuunkäsitellyn ja itkin hiukan, äitiä ja sitä edesmennyttä Rakasta, joita tulen kaipaamaan koko lopun elämäni. Suuria tunteita ja hieno kirja, suosittelen.

Mulla on kevät, mulla on ilo. Hyvää vappua kaikille!

MY SISTER

Tänään väsyttää enemmän kuin eilen, mutta todennäköisesti vähemmän kuin huomenna. Eksyin siskopienen kanssa baariin ja kotiuduttuani pesin hiukseni vinkuvan puhtaaksi ja nautin lämpimän veden hakkaamisesta kipeillä hartioillani. Nukuin liian vähän, luonnollisesti, mutta tänä aamuna ehdin sentään ratikan kautta dösään. Työpäivä on sujunut jotenkin tahmeasti, kurkkua kutittaa ja päivitykset tökkii. Henkiset päivitykset ovat jotakuinkin kunnossa, teki hyvää eilen siskopienen kanssa jutella.

Olen jotenkin puhdistunut, tiedättekö, iso osa sitä tuskapaskaroskaa on jollain lailla poistunut minusta, olen heräilemässä henkiin. Olen löytämässä jotain, juuri löytämisen äärellä.

Toivottavasti tämä vire säilyy ainakin hetken.

BAD TIME TO BE HAVING A BAD TIME

Oi mikä aamu. Ensin kaadoin kahvipaketin sisällön matolle, sitten myöhästyin ratikasta, jonka seurauksena myöhästyin bussista. Ja kun tänne usvapöndelle ei tule kuin muutama hassu bussilinja, jouduin paniikissa matkustamaan metrolla keskustaan. Onneksi Kampissa vastaan käveli kollega, jonka kanssa matkustin jollain pelottavalla Nurmijärven linjalla tänne duuniin. Olo on hengästynyt ja hikinen, tällaisina päivinä pitäisi vain jäädä kotiin.

Onneksi elämme tätä vajaata työviikkoa ja tavallaanhan nyt on jo keskiviikko. Haluan nukkua, levätä, olla rauhassa. Haluan olla Kalliossa, en matkustaa usvapöndelle duuniin ja takas puolta päivää.

Kesälomat saatiin sovittua, minullakin sellainen reilu kaksiviikkoinen on. Can't wait.

PELTIRUMPU

Tämän päivän angstia helpottaa se, että on vajaa työviikko. Kuljemme kohti toukokuuta, mikä ilolla huomioitakoon. Viikonloppuna oli jopa lähes lämmin hetkittäin, nautin suunnattomasti auringonpaisteesta kalpeilla kasvoillani. Kaipaan kesää ja lomaa, vapaata aikaa.

Viikonlopun vietin ystävien seurassa. Kuinka minä heitä rakastankaan, naurukohtauksia kadulla, tiukkoja halauksia. Keskusteluja kahvin ääressä, suunnitelmia ja unelmia.

Sydän sekoilee. Läpättää kuin perhosen siivet.

KNOCK ME DOWN

Taloudellispoliittinen katastrofini alkaa jollain lailla olla niin äärimmäinen, että mietin vakavissani anorektikoksi ryhtymistä jo senkin takia. Puhumattakaan nyt oikeasta tarpeesta laihtua, olen turvonnut merileijonan kokoiseksi, mitkään vaatteet eivät mahdu päälle ja syön jotenkin pakonomaisesti koko ajan iltaisin liikaa. Tosin lähinnä kurkkua ja jotain semmosta, mutta kuitenkin. Voin fyysisesti huonosti tämän painoni takia, mutta siihen vaikuttaa myös tuo sydän ja se oletettu vajaatoiminta. Kroppa pragaa, kun mieli on jo aivan liian rikki hajotakseen enemmän.

Vaan perjantaihini tuo iloa lämmin ilma ja aurinko. Olen sanomattoman onnellinen viikonlopuista, niihin sisältyvästä naurun lupauksesta.

Ketun kasvot, suden katse. Se minä olen tänään.

KRÄM

Mun yölliset heräämiset on ahdistavia ja surullisia. Mä havahdun kuin hukkuva, säikähtäneenä ja peloissani, mä haukon henkeä ja samalla nanosekunnilla kiroan hartaasti, etten minä saatana sentään osaa tuota nukkumisen jaloa taitoa. Bussimatka töihin menee kirjaan keskittyen, pakollisia "missä mä oon" -säpsähdyksiä matkalla on jotain kymmenen.

Työpaikalla ahdistun välittömästi. Päätä repii, suussa pyörii pahoja sanoja, mieli on synkkä. Mä teen tätä juttua, mut en kestä enää pitkään.

Jotkut meistä vain ovat heikompia kuin toiset.

GENUINE PLASTIC

Mikähän siinä on, että mä en vain yksinkertaisesti osaa lukea kalenteria. Aamulla innoissani luulin päivän olevan jo torstai, vaan metsäänhän tuo luulo meni jälleen kerran. Nukun taas hirvittävän huonosti joka yö, heräilen puolen tunnin välein ja stressaan täysillä duunia. En tajua miksi, ei se stressaamalla ainakaan helpotu, mutta minkäs päänsisäisille demoneilleen tekee.

Työpaikaltani kuuluu taas pöyristyttäviä uutisia. Eräs vanhempi kollega oli joutunut omilla rahoillaan ostamaan työpisteelleen pöytälampun! Omilla rahoillaan! Pöytälampun! Firman rahakirstuja vahtiva eukko oli vain todennut, että liian kallista ostaa lamppu. Herranen aika sentään tätä firmaa.

Vaan ei tunnu uutta duunia löytyvän. Onneksi mä voin valittaa tästä hommasta blogissani, olis kauheaa, jos kaiken joutuisi vain patoamaan sisälleen.

Jospa selviäisin tästäkin torstais... ÄH. Keskiviikkoa vaan.

SININEN YÖ

Tänä aamuna on ollut vaikea olla oksentamatta, en tiedä miksi, mutta minua vain fyysisesti kuvottaa kovasti. Työpäivää kuvaa parhaiten se, että koko puhelinjärjestelmämme vaihdetta ja helpdeskiä lukuunottamatta on ollut toimimattomana eilisaamusta asti, mutta siitä ei ole tiedotettu kenellekään, puolet kustannuspaikan kansalaisista ei edes tiennyt järjestelmässä olevan yleistä vikaa, toinen puoli oli kuullut aiheesta huhua. Minähän sen sitten otin asiakseni tiedottaa koko talolle, vituttaa, kun täällä ei informaatio kulje mihinkään.

Olen jälleen jotenkin odottavalla kannalla. Kunpa oppisin olemaan tässä ja nyt, olemaan odottamatta jotain sisältöä, jota en koskaan tunnu elämääni saavan. Samalla kuitenkin tunnen olevani käännekohdassa, tilanteessa, jossa asiat ovat keikahtaneet positiivisempaan suuntaan. En sure enää menetettyä rakkauttani, vaikka joskus mieleni valtaakin haikea kaipuu. Minä selviän, olen muuttunut nainen, kyynisempi ja vanhempi. Olen kokemusta rikkaampi, mutta kokemuksilla ei makseta laskuja...

Minä olen kiitollinen niin paljosta. Minulla on parhaat mahdolliset ystävät elämässäni, hyvä biisienkirjoitusgroove ja ulkona paistaa aurinko. Kaiken tämän kiitollisuuden keskellä kuitenkin minua vaivaa tuo kaipuu, hahmoton ikävä jotakin tai jonnekin. Story of my life.

Kaukana kaikuu junien ja asemahallien laulu, kutsuen.

AND I AM TELLING YOU

Taas yksi salamannopeasti vierähtänyt viikonloppu takana. Minulla oli hauskaa, tapasin blogikuvioista tutun ystävän lauantaina, palaveerasin kuvauskeikkaan liittyen ja nauroin vedet silmissä. Jos nauru pidentää ikää, tuo tämäkin viikonloppu vuosia plakkariin varmaan kaksikymmentä.

Vaan sunnuntain ja maanantain välinen yö on aina murhaa, heräilen vartin välein eikä uni anna voimaa eikä rauhaa. Mikähän siinäkin on, joka jumalan vuosi tätä samaa.

Onneksi duunissa on enemmän porukkaa kuin viime viikolla, kiire ei välttämättä pakota kyynelehtimään illan koittaessa. Ja aamuvuoro on luksusta, olen kotona jo pikkuisen viiden jälkeen.

Erään nyt jo entiset bändikaverit esittelivät minut uudelle basistilleen lauantaina, mikä aiheutti pientä sisäistä hymyilyä. Olen ilkeä ja paha, mutta minkäs teet. Niin makaa kuin petaa.

BORN IN XIXAX

Aamulla herätessäni olin hetken huikean onnellinen, että on lauantai. Vähän aikaa intoiltuani iski todellisuus: perjantaihan se ja vielä iltavuoroa. Olen unissani taas tehnyt töitä niin, että kustannuspaikalle saavuttuani hyppäsin puikkoihin jo puoli tuntia liian aikaisin, mitä väliä. Tämän päivänhän sitä seisoo vaikka päällään, koska illalla pääsee siunatulle vapaalle.

Tämä aika on hirveän huono töiden etsimiseen. Pätkätöitä olisi, mutta uskallanko ottaa riskin? Kolmen kuukauden keikka vastaan vakituinen työsuhde? Huokaus.

Huutelen tyhjään bittiavaruuteen, missä ketään ei kiinnosta.

ORDINARY WORLD

Näin koko yön unia töistä. Aina se varmin stressin merkki. Heräsin huutavan aikaisin siihen nähden, että teen iltavuoroviikkoa. Elämälle kiitos on jo torstai, tämä viikko on voiton puolella. Odotan taas viikonloppua jotenkin liiankin kiihkeästi.

Elämässäni ei tapahdu mitään. Silmäni oireilevat katu- ja siitepölystä, nenän limakalvot repeilevät jo. Käsissäni on avohaavoja, kaulani on täynnä ihottumaa. Kevät, siis, jollain lailla. Vaikka palelen kyllä yhtä antaumuksella kuin tammikuussa...

Sisälläni on määrittelemätön kaipuu, en tiedä mitä oikein niin kovasti ikävöin. En enää Erästä, en. Jotain hyvää elämääni, sisältöä? Maailmani on kovin valju.

EMPTY

Luoja, miten sielusta väänsi, kun nostin aamulla yhdeksänkymppiä automaatilta ja sain pari kolikkoa vaihtorahaa ostettuani seutulipun. Kalliiksi tulee tämä töissäkäynti. Mä tiedän, ettei se jollain mittareilla oo paljon, mut mun rahoissa se on. Mä tiedän, et mä oon onnekas, kun mulla on duuni, mut ahdistaa silti tämä roska niin paljon. Hirveä ruuhka tänäänkin, meitä on aivan liian vähän täällä duunissa ja karmea ohjelmistopäivitysruuhka aamusta iltaan.

Mä niin tahtoisin löytää jotain muuta. Melkein mitä vain.

Onneks aurinko paistaa ja onneks on jo keskiviikko. Muuten sovittelisin jo varmaan narua kaulaani.

ANNA MULLE PIISKAA

Miten tämä voi olla näin vaikeaa? Miten duuni voi kuvottaa näin? Miten ihmiset voi elää näin? Päivästä toiseen, koko ajan ja aina vaan, ikuisesti hamaan hautaan asti paskamaisia asiakkaita ja vittumaista itsensä toistamisa?

Voi elämä. Mua huimaa ja heikottaa, mun sydän läpättää ihan omiaan.

INVISIBLE INK

Mä en ole mennyt sairaalaan, mä jotenkin vain odotan ja toivon, että tää menis pois. Tosi fiksua. Mulla on Venäjänkokoinen duuniangsti päällä, ensimmäinen iltavuoroviikko usvapöndellä, menomatkaan menee reilut puolitoista tuntia, mikä mahtava motivaattori työhön, jota jo muutenkin vihaa.

Vapaat on menneet kivasti, oon tavannut ystäviä, nauranut, tanssinut ja viettänyt hetkiä kotonakin. Tehnyt ruokaa, laskenut viisisenttisiä, että sain yhden kaljan kantabaarissa. Tilillä on just sen verran, että pääsen huomenna duuniin ja takas.

Kuuntelen sydämeni sykettä. Naureskelen mielessäni Erästä, joka sai fudut bändistään juomisen takia, oli tapellut vaimonsa kanssa keikkapaikalla ja soittanut koko ajan kännissä eri biisiä kuin muu bändi. Hyvin menee hänelläkin, voi hyvänen aika sentään. (Vahingonilo on paras ilo, sanotaan, mut silti siitä tulee huono omatunto.)

Kunpa voittas lotossa tai jotain. Mä niin tahtoisin jonnekin pois.

HIGH ON SUNDAY 51

Olen huolissani ja minua pelottaa. Minulle tehtiin viime kesäkuussa se katetriablaatio, sydänoperaatio, jossa minulta poltettiin sydämestä ylimääräinen johdin pois. Viimeisen kolmen-neljän viikon aikana minulla on ollut paljon uusia sydänoireita, voimakasta läpätystä rinnassa ja muitakin epämiellyttäviä tuntemuksia. Nyt uutena oireena molemmat jalkani, varsinkin oikea, ovat turvonneet päivittäin jalkapallon kokoisiksi. Se on hälyttävää, eikä minun pitäisi miettiä asiaa ollenkaan vaan painua suoraan päivystykseen. Se voi olla merkki laskimotukoksesta tai sydämen vajaatoiminnasta, jälkimmäistä epäilen, koska kaikki muutkin oireeni täsmäävät siihen. Minua pelottaa, tahtoisin tuon kaiken vain menevän pois. En vain tahtoisi kokea sitä enää, sairaalaa ja sitä kaikkea. Jos saan tappotuomion, sydämen vajaatoiminnoista kärsivien elinaikaodotukset ovat huikean lyhyitä... En tiedä. Minua pelottaa ja olen yksin. En oikeasti, onhan minulla ne rakkaat ystävät, jotka eivät katoa mihinkään, mutta silti tässä tilanteessa minulla on vain itseni. Itseni, jota jo valmiiksi muutenkin inhoan. Itseni, jota vierastan.

Viimeksi ollessani sydänasioissa sairaalassa, petti Eräs. Kuka tällä kertaa kääntää selkänsä, kuka repii sieluni riekaleiksi?

I'M NOT DOWN

Vietänkin sitten kauan kaivattua vapaata kipeänä. Niin tyypillistä minua. Olin kipeä silloin, kun oli talviloma ja nyt sairastuin jo pari päivää ennen vapaiden alkua. Mulla on jokin vatsaflunssa, olo on karmea ja vituttaa.

Jollain lailla pitäisi sen verran jaksaa, että tiskaisi, vaihtaisi lakanat ja siirtäisi vaatteet kuivaustelineeltä komeroihin.

Elämäni on niin helvetin ankeaa.

KAUNIS PAINAJAINEN

Mut valtas eilen jotenkin ihan älyttömän hyvä mieli, kun ystävä tarjosi rahaa lainaan selvitäkseni tilipäivään saakka, kun toinen ystävä lähetteli pitkiä tekstareita ja kolmas toivoi tapaamista ja yhteistä vappua. Mä kävin ostamassa lähikaupasta ainekset herkulliseen risottoon, hurautin pyykkituvassa koneellisen pyykkiä, luin loppuun Sofi Oksasen Puhdistuksen. Mä nukuin hyvin, mutta liian vähän aikaa, mä en nähnyt unia, mutta mua pelotti vähän. Mun vatsaan koski ja mä pelkäsin oksennustautia. Pelkään sitä vielä tänä aamunakin, koska mua kuvottaa ja koskee. On kuitenkin jo tiistai ja vapaapäivät ovat ihan nurkan takana, en malttais odottaa. Ulkona ei ole kovin keväistä, on itse asiassa helvetin kylmä, mutta jollain lailla mä uskon sen tulevan, uskon siihen ihan eri tavalla kuin vielä viime viikolla. Mä odotan sitä aamua, jolloin mun tarvi enää palella näin, ei tarvi vetää talvitakkia niskaan eikä hansikkaita käteen.

Mä uskon johonkin nyt, mä en tiedä vielä mikä se on, mut mä uskon siihen ja se tuntuu hyvältä ja mä pärjään. Mä selviän. Mä jaksan.

SHOW A LITTLE EMOTION

Viikonloput lentävät ohitseni enkä tahtoisi mitenkään luopua niistä. Olen työni takia taas niin ahdistunut, että voisin itkeä. Meillä on kiire, aivan jumalaton kiire, uudet tilamme ovat kaikuvat ja kylmät, olen väsynyt ja surkea. Pinna on kireällä raha-asioiden vuoksi eikä tilannetta helpota se, että joudun matkustamaan reilut kaksi tuntia päivässä töihin ja takaisin.

Vaan viikonloppuni oli täynnä hienoja hetkiä. Kyläilin naapurin luona lauantain, siellä tapasin muutamia kavereita, joita en ole nähnyt aikoihin. Nauroimme paljon ja kotiin pääsin vasta sunnuntaiaamun puolella.

Onneksi pääsiäinen on tulossa. Monta vapaata päivää.

LIGHTNING BAR BLUES

Herranen aika, miten minua väsyttää. Menin eilen duunista tapaamaan muutamaa ystävää baariin, ja nuo muutamat ystävät tarjosivat aivan liian monta olutta valmiiksi väsyneelle persoonalleni. Duunipäivä on ollut kiireinen, mutta elämälle kiitos on perjantai. Olen saanut ihania kiitoksia asiakkailta, harmi vain, että niitä ei koskaan pomoni kuule.

Ulkona on ihanan keväinen päivä. Mulla on liikaa vaatteita (aamulla oli kuitenkin kylmä) päällä ja halajan suihkua.

Toivottavasti viikonloppunne on teille hyvä.

DENY

Arkeni painaa niskaan nousevaa kyttyrää, selkääni särkee. Minua rauhoittaisi kovasti, jos saisin jonkin pienen lupauksen, että tilanne helpottaisi, että pimeys kirkastuisi. Vaan sellaisia lupauksia ei kukaan voi minulle antaa, en itse usko enkä toivo mitään, otan hetken kerrallaan niin kuin se on.

Hirveä kiire töissä.

SALVATION

Työpäivä jotenkin räjähti käsiin jo minuuttia yli kahdeksan. Oli päivänselvää, että kunnialla ei ruuhkasta selvittäisi, kun jokainen osasto taas levitteli käsiään, että onhan siellä kai jotain vikaa, mutta ei tässä muuttohässäkässä nyt ehdi asiaa tutkia tahi korjata. Lopulta kuitenkin selvisimme, ja pääsin lähtemään oikeaan aikaan kohti kotia.

Kiireen vuoksi olen kireänä. En kestä yhden kollegani näsäviisastelua, en yksinkertaisesti kykene enää kauaa kuuntelemaan sitä. Uudessa työtilassamme tämä henkilö sattuu vielä istumaan minua vastapäätä, joten joudun katselemaan ja kuuntelemaan häntä koko päivän. (Pomo ensin lupasi korkeammat sermit ja sitten ilmoitti, ettei sermejä tule, vittu miten viisasta meininkiä. Kelatkaa nyt, kuus ihmistä puhuu samassa kaikuvassa tilassa puhelimeen kahdeksan tuntia putkeen paskat luurit korvalla.)

Selkäni on kovin kipeä, mutta illan olen viettänyt hyvällä mielin. Sain nimittäin todella pitkästä aikaa tiskattua supertiskivuoren ja vielä jopa tehtyä ruokaa. Huomisen eväät on siis valmiina ja kohta voi vetäytyä peiton alle lukemaan vihdoin sitä Oksasen Puhdistusta.

Työkaveri pyysi mua tekemään pääsiäislauantain työvuoron. Olin joululauantainkin töissä, joten pikkuisen tämä nyt ahdistaa. Kiltin tytön syndroomaa vastaan taistellessani en heti luvannut, vaan lupasin harkita asiaa. Miten voin sanoa ei?

TV TAN

Duunipaikan kaaos helpotti hieman, vaikka kiire olikin. Kotimatka tuntuu raadollisen pitkältä, iltatunteja kotiolossa jää aivan liian vähän. Mä en tiedä onko se vain minun omituinen tapani/tarpeeni, mutta mä tosiaan tarvitsen aikaa itselleni. Olen aina tarvinnut. Ja varsinkin tässä elämäntilanteessa, toipumisvaiheessa, mä tunnun tarvitsevan sitä vielä enemmän kuin tavallisesti. Pelkään ajatellakin, minkälaisia iltavuoroviikot ovat, ehdinhän töistä kotiin hädin tuskin yhdeksäksi, vaikka pääsen jo seitsemältä.

Huomenna olemme jo keskiviikossa ja huhtikuussa. Visualisointiharjoitukset jatkuvat ja alan jopa pikku hiljaa uskoa niihin.

Näihin kuviin ja tunnelmiin tänään, ei kykene enempään.

JUST LIKE HEAVEN

Gzus, mikä väsynyt kammottava kaaospäivä. Löysin pelkällä intuitiolla työpaikalle, kuskikaan ei tiennyt missä tämä sijaitsee. Perillä mua odotti jääkylmä avokonttori, jossa kaikki äänet kaikuvat kuin lentokonehallissa, eksyneen näköisiä kollegoita ja YKSI toimiva puhelin. Kiesus. Hirveän hässäkän keskellä sain omat koneeni toimimaan, mutta hoidapa siinä sitten asiakaspuheluita, kun koko muu henkilökunta pyörii huutaen ympärillä...

Lounaspaikkaan on niin pitkä matka, että ehtii just ja just kävellä sinne ja takaisin. Pomo väittää, että hyvin ehtii, mut sillä onkin niin pitkä ruokatunti kuin se itse haluaa, meillä on vain puoli tuntia. Pomo väittää myös, että meteliä ei ole yhtään sen enempää kuin ennen, mutta minä vannon, että tämä tila kaiuttaa aivan hulluna ja olemme kaikki menettämäisillämme järkemme.

Mä olen poikki. Mä haluan nukkumaan. Mä haluan pois täältä.

Mun visualisointi ei ihan onnistu näissä oloissa.

HAND IN MY POCKET

Wuuh, viikonloppu on kääntynyt sunnuntai-illaksi ja mun pitäisi olla jo nukkumassa siihen nähden, että huomenna työpaikka sijaitsee jo usvapöndellä ja ovesta pitää lähteä ulos puoli seitsemältä. Mulla on ollut hauskaa ja mä olen saanut ihan uudenlaisia ajatuksia päähäni. Mulla on kiikarissa uusi paskaduuni, jonka voin luottaa saavani ja se sijaitsee stadissa, joten ei tarvis päivittäin matkustaa kolmea tuntia töihin ja takas. Mulla on myös paljon syvempiä uusia ajatuksia, ne liittyvät tulevaisuuteen, jonka mä nyt hahmotan ja visualisoin ihan toisin.

Elämme mielenkiintoisia aikoja. Elämme myös kovin väsyneitä aikoja, hyvää yötä.

SHE'S SO UNUSUAL

Päivät ovat autuaallisen sekaisin päässäni, minulla oli sunnuntaiangsti, kunnes tajusin eläväni vasta lauantaita.

Eilen nauroin enemmän kuin pitkään aikaan. Vaikka harmitti Turkuretken peruuntuminen, sain seurakseni siskopienen, jonka kanssa nauroimme hartaasti monta tuntia.

Olen nukkunut liian vähän. Tänään menen aikaisin sänkyyn, ensin menen suihkuun pesemään antaumuksella hiuksiani. Huominen sunnuntaiangsti on fakta ja maanantaina pitää matkustaa reilu tunti, että pääsee inhoamaansa työhön.

Mielenkiintoinen elämä.