OM DU VAR HÄR

Varsinainen valontuoja meikäläisen elämään tämä duuni. En ehtinyt kuin ovesta sisään ja alkoi taas ahdistaa ihan miljoonalla. Sain mä yhden hyvän uutisen tänään; pääsen torstaina töistä jo kuudelta. Onhan sekin jo jotain.

Hirveästi pitäis tehdä kotihommia, siivota ja järjestellä kalusteet uudelleen, mutta mä olen iltaisin kotona vasta puoli yhdeksältä enkä siinä vaiheessa todellakaan oo mitenkään kauhean virkeällä tuulella. Samaten aamut on tunkkaisia, joudun kuitenkin lähtemään jo puoli kymmeneltä liikenteeseen ehtiäkseni töihin. Mä haaveilen parin päivän vapaasta, jolloin voisin noita asioita puuhastella kuntoon kotosalla, mut niitä vapaita saa odottaa, ensi kesään tai siihen, että vaihdan työpaikkaa...

Aikaa. Mistähän sitä sais?

LOVE'S AN INJECTION

Joulu oli ja meni, tärkeimpänä asiana tietysti vapaapäivät ja ystävät. Meillä oli suurimmaksi osaksi hauskaa, mutta kaikkien meidän mieltä painoi Hatun tilanne ja se, ettemme uskalla toivoa, mutta emme myöskään halua menettää toivoamme. Paradoksaalista, mutta arkea meille nyt. Jouluaattona otimme ison askelen ja itkimme yhdessä Kissan ja Kirjan kanssa. Iso, puhdistava itku tuli tarpeeseen.

En muista milloin olisin ollut näin pinna kireällä työn takia. Minua vituttaa tämä iltavuoroviikko yhdistettynä tulossa olevaan lauantaivuoroon. Ylipäällikkö on kanssani mykkäkoulussa, ei katso edes päin ja minun tekee mieleni kirkua. Lasken mielessäni sataan joka kerta, kun hän kävelee selkäni takaa.

Jos Rakas olisi saanut elää, olisi minulla ollut jouluaattona kymmenes hääpäivä. Aika rientää.

HOUND DOG

Mikä aamu. Lähdin hyvissä ajoin kotoa kohti usvapöndeä, mutta liikenne olikin aivan sekaisin. Ratikat jumittivat Hesarilla, kun vihdoin alkoivat liikkua, myöhästyin kymmenellä sekunnilla bussista. Seuraavaa aikataulun mukaista bussia ei koskaan tullut. Jouduin ottamaan sitä seuraavan ja myöhästyin 45 minuuttia töistä. Toki olin soittanut jo, että tulossa ollaan. Mietin mielessäni, että onneksi sentään kaksi muuta on aamuvuorossa, että josko he olisivat päässeet paikalle ajoissa. Vihdoin toimistolla sain kuulla, että toinen aamuvuorolainen on jäänyt sairaslomalle... No, onneksi sain sen paikalla olevan kollegan kanssa ruuhkan selvitettyä ja nyt odotellaan jännityksellä, että näkyykö iltavuorolaisia tänään.

Onneksi on tämmöinen keskiviikkoperjantai, eli pääsen vapaalle. Pitkälle sellaiselle.

Pienesti pelkään tätä joulua. Pelkään Lelun mielenrauhan ja Hatun selviämisen puolesta. Pelkään omaa kiukkuani, Kissan kärsimättömyyttä, Kirjan äksyilyä, Efektin liukumista kauemmas. Pelkään Siskopienen epätoivoa, Rumpalin päihdehakuisuutta. Me olemme niin kaltevalla pinnalla nyt. Meidän pitää olla vahvoja, mut kukaan meistä ei pysty tähän yksin.

Mä toivotan rauhallisia päiviä niille muutamille lukijoille, joita täällä käy.

C'MON BABY YEAH

Voi miten toivoisinkaan, et olis jo ilta. Mä sain nukuttua, mut vajaaksihan se taas jäi. Mä vietin kivan illan pyykkiä pesten ja kirjaa lukien, synttärilahjaksi saamani älyttömän lämpimät kotitossut jalassa. Mulla on kotona pari leffaa ja hyvää ruokaa, joten sinne kovasti kaipailen.

Tänä vuonna mä saan sentään olla joulun vapaalla, viime vuonnahan eka arkipäivä joulun jälkeen oli lauantai, jolloin mä jouduin töihin. Mut tänä vuonna mä joudun sit kostoks olemaan uudenvuodenaattona iltavuorossa ja tulemaan lauantaina 2.1 töihin. Että mua vituttaa. Lauantaivuoro on meillä kiertävä, eikä sen todellakaan pitäis olla mun vuoro, mut pomon mielestä pitää ja on. Mä olen niin raivoissani koko hommasta, etten oikein pysty sitä kuvailemaankaan. Must tuntuu hirveän epäreilulta, että mä olen joka vuosi näinä vapaapäivien aikoina lauantaivuorossa.

Mä etsin kuumeisesti töitä, mä en enää edes välitä, vaikka Ylipäällikkö näkis mun selailevan mol.fi -sivustoa työpäivän aikana. Mä sanoin sille silloin, kun palkankorotusta pyysin, että jos korotusta ei tule, on mun löydettävä toinen työpaikka. Korotusta ei koskaan tullut, joten ainakin tilanne on nyt siltä osin selvä. Tietenkin mä työpaikkaa vaihtaessani menetän taas kesälomat ym. etuudet, mutta helvetinkö väliä sillä, tärkeintä on päästä tästä talosta pois. Pois tuntikausien työmatkoista, pois Ylipäällikön epäpätevien silmien alta.

Tää vuosi on kääntymässä kohti loppuaan, mun olis aika jotenkin summata ja lyödä tää pakettiin. Kun osaisi, ehtisi, jaksaisi. Vuoristoradalla mennään, välillä vauhti kiihtyy liikaa ja jotkut notkot ovat liian syviä, absoluuttisesti ja ehdottomasti liian syviä.

Tiistaita, tämä on semmoinen. Kai.

PÄIVÄ KASBAH-KUKKULALLA

Viikonloppu sujui jotenkin ristiriitaisissa tunnelmissa, naurua ja iloa, mutta myös itkua ja ikävää. Olemme niin huolissamme Hatusta, kaikki kulminoituu siihen. Lauantaina vietimme Efektin syntymäpäivää, innostuimme Lelun kanssa ostamaan hänelle kaikenlaista pientä lahjaa. Hurautimme taksilla Efektin kotiin, minä, Kissa & Kirja, Lelu sekä Siilitabletti. E oli laittanut pientä naposteltavaa ja kahvia kului kolmisen pannullista. Muutama olutkin tuli siinä kumottua ja sitten iltasella taksilla kantabaariin. Ilta oli oikein hauska, Siskopienikin tuli paikalle ja häntä oli tietenkin ilo tavata. Valitettavasti ilta päättyi kyyneliin, kun Lelu kaikista uteluista ja kyselyistä lannistuneena lähti itkien kotiin sanomatta kenellekään mitään. Mä lamaannuin jotenkin ja sit jouduin sinnittelemään Efektin halutessa jatkoille. Mä en olisi tahtonut, mut se olis muuten jäänyt yksin. Jatkoiltiin sitten eräällä klubilla, kotiin pääsin vasta aamulla. Eilen mä vielä istuskelin Efektin kanssa kaksin kälättäen, kaikkea tätä stressiä ja pahaa oloa purkaen. Paha olo valtasi alaa, kun paikalle saapuivat Eräs ja vaimonsa, tunkivat viereen ja Efekti joutui heille ilmoittamaan, että saavat poistua kauemmaksi. Vaimohenkilö nosti metelin, jota minä en onneksi ollut kuulemassa. Poistuimme iltaan melko pian ja kalat ruokittuani yritin nukkua. En osannut, taaskaan. Tunnin unet sain vedettyä ja työpaikalla odotti seuraava pettymys: joudun töihin lauantaina 2.1, kun kaikki muut viettävät pitkää viikonloppuvapaata. Viime vuonna olin töissä joululauantain ja nyt uuden vuoden... Huokaus.

Elämä on ihan perseestä aina välillä. Mä olen väsynyt ja mä olen väsynyt ja väsynyt.

HOLIDAY IN CAMBODIA

Uskomattoman raskas viikko alkaa onneksi olla lusittu. Mä heräsin aamulla mieli matalana ajatellen, että tänään on tiistai, mut onneksi tällä kertaa ilahduin positiivisesti päivän ollessakin perjantai. Mä vietin iltaa eilen Naapurin kämpällä pyykkiä pesten ja haukotellen. Yöksi menin kotikolooni ja nukuin hyvin. Viikonloppuna mä tapaan taas ystäviäni, eilenkin puhuin heistä kolmen kanssa. Olen niin rikas, kun mulla on nämä ihmiset, nämä rakkaat, nämä tukipilarit ja saan olla heille samanarvoinen.

Töissä on hirveä ruuhka ja kiire, ei ehdi hoitaa mitään loppuun asti eikä edes hengittää puheluiden välissä. Mulla ei ole päivääkään talvilomaa, vaikka olin luullut niin. Mä pyysin paria palkatonta päivää, mutta pomo ei suostu. Itku pääsee. Olisi saatava muutama päivä aikaa, muutama hassu päivä edes.

Mä jaksan, mä jaksan, mä jaksan.

FOREST

Viime yönä sain vihdoin nukuttua viisi tuntia. Herätyskellon soidessa pääsi taas itku, en jaksaisi näitä ikuisuuden mittaisia päiviä, jolloin arki painaa miljoona tonnia ja mieli harhailee kaukana tästä duunista, ajatukset ovat ystävien luona. Miten me pärjäämme, miten me jaksamme, miten me kykenemme... Kaksi on lamaantunut, yksi on analyyttinen, joku on humalassa. Nämä ovat niin outoja ja raskaita aikoja. En enää edes tiedä, miten Lelu selviää, eiliset yhteydenotot olivat niin syvän masentuneita. Jos Hattu kuolee, on meidän kaikkien mielenterveys vaarassa. Vaikka kai se on nytkin, kun toinen keikkuu elämän ja kuoleman rajalla huojuen.

Minun hartain toiveeni on, että Hattu selviää ja että hän kokee sellaista toipumista, kuin minäkin olen kokenut: valoa tunnelin päässä, hitaasti mutta varmasti kohti pintaa, ja lopulta jopa onnen ja ilon hetkiä.

Minun suurin pelkoni on, että Hattu selviää ja yrittää uudestaan.

Ajatukseni kulkevat hyvin pientä kehää, ja asiakkaat kirkuvat korvaan. Maailma on kova.

BOULEVARD OF BROKEN DREAMS

Vietin viikonloppua ystävien keskellä. Avopuolison pyynnöstä perjantaina jaoin suru-uutista vielä usealle ystävälle, vuodatettiin kyyneliä ja valettiin toisiimme uskoa huomiseen, uskoa selviämiseen. Vielä eilen kyläilin avopuolisolla (mainittu tässä blogissa nimellä Lelu, joten pidän sen). Katsoimme elokuvan ja natustelimme herkkuja. Lelu lähti sairaalaan, minä tapaamaan vielä yksiä ystäviä. Kotona alkuillasta vaihdoin villasukkiin ja haukottelin naama soikeana, aika vähillä unilla nimittäin tuo viikonloppu meni. Menin nukkumaan joskus yhdentoista aikaan ja heräsin puhelimen soittoon puoli kahdelta: Efekti. Se reppana romahti totaalisesti ja itki kuin lapsi. Mä tarjouduin menemään luokseen, mutta puhuttiinkin sitten vain puhelimessa reilut puoli tuntia. En nukkunut sekuntiakaan sen jälkeen, keitin ensimmäiset aamukahvitkin joskus kolmen jälkeen. Nyt, ymmärrettävästi, oon aivan kuuppa sekaisin duunissa.

Naapuri poikaystävineen lähtee huomenissa Egyptiin, sinnekin pyysivät uusimpia tietoja laittamaan tekstarilla. En tiedä onko se järkevää, tahdomme kaikki heidän pystyvän nauttimaan lomastaan. Lupasin kuitenkin, mikäs minä olen mitään päättämään. Naapurin loman ajan ruokin perinteisesti hänen kalojaan ja saan vastineeksi pestä pyykkiä. Paras YYA. Paras Naapuri. Parhaat ystävät, paras porukka.

Mä sain vihdoin rahaa. Luoja, tililläni on enemmän rahaa kuin koskaan. Samaan aikaan veronpalautukset ja ihan täysi palkka + hieman ylityökorvauksia. Väsymyksestä huolimatta siitä on hyvä mieli, tänään töiden jälkeen etsimään talvitakkia Itikseen, vihdoin, ja jos vaikka löytäisin myös jonkun paidan, kun kaikki vaatteet ovat virttyneet, vanuttuneet ja venyneet. Ruokakaupasta pitää kantaa hirveä määrä kaikkea kotiin, kun kaikki on ollut loppu jo pidemmän aikaa. On ihanaa voida mennä kauppaan. Ihan totta, sen ymmärtää vain sellainen, joka on elänyt rahattomana yhtä kauan kuin minä.

Huoli ystävistä ja varsinkin siitä yhdestä tietystä on kova. Niin kova, että sanoja ei ole.

LOST IN THE SUPERMARKET

Ei ole oikein kyennyt kirjoittamaan, kun shokki on ollut sen verran voimakas. Nyt alkaa jollain lailla se ensijärkytys olla ohi ja tunteet ovat kääntyneet suruun. Ystävä on vielä hengissä ja hänelle on tehty neljä leikkausta ja näillä näkymin hän tulee selviämään elossa. Minkälaista se elämä sitten tulee olemaan, se on jo täysin toinen tarina. Me ystävät olemme läsnä, autamme avopuolisoa ja tuemme häntä miten parhaiten osaamme. Ja toisiamme, sehän tässä se valopilkku on, meille muille on rakentunut nyt katkeamaton side, joka tulee kantamaan läpi lopun elämämme, näin uskon.

Jouduin itse käymään läpi pelon siitä, että putoan takaisin sinne pikimustaan kuiluun, jossa niin kauan aikaa vietin ja josta vain ajan ja pitkän toipumisjakson kautta pääsin ulos. Valvoin kaksi vuorokautta putkeen ja sitten tulin järkiini: Kävin lääkärissä, itkin paniikissa ja jäin saikulle ja sain unirytmistä kiinni. Olen iloinen siitä. Ja siitä, että nyt pystyn olemaan tärkeä osa tukiverkostoa, pelkäämättä itseni puolesta.

Yhden yön valvoin ystäväpariskunnan kanssa, jolle avopuolison pyynnöstä kerroin tapahtuneesta. Itkimme yhdessä ja aamulla osasimme jo luvata, että pidämme avopuolisosta huolta yhdessä. Ja niin me olemme tehneet, olleet tukena ja auttaneet arjessa.

En osaa kertoa sanoin, miten paradoksaalisesti tämä kaikki on meitä muuttanut ja lähentänyt entisestään. Ja miten tämä on minua muuttanut, miten ravistanut perustuksia myöten. On vaikeaa pukea sanoiksi mitään, mitä tällä hetkellä tunnen ja ajattelen. Suokaa se minulle anteeksi.

En ole saanut ulosottovirastolta veronpalautuksiani, joten tämä viikko on menty kahvia juoden ja kaurapuurolla. Ottaa päähän, että joku rahansiirto voi viedä näin kauan aikaa. Ei, ei se ota päähän, se vituttaa. Tarvitsen rahaa, jotta saan leipää ja jotain ruokaa. Vaan pärjään kai sitten ilman, kun on kerran pakko.

Toivon, että muistatte kertoa rakkaillenne tänäänkin, että he ovat tärkeitä. Minä aion tehdä niin.

MIKÄ ON SUN TAIVAS

Jos mä koskaan olen jonkun ihmisen puolesta rukoillut, toivonut ja itkenyt, niin nyt. Jos mä koskaan olen tehnyt kauppaa Jumalan kanssa, niin nyt. Jos mä koskaan olen ketään rakastanut, niin nyt.

Mun ystävä tekee kuolemaa teho-osastolla ja mä en voi kuin toivoa ja rakastaa.

Mä en enää koskaan ajattele itsemurhaa ainoana vaihtoehtonani.

NITA NITRO

Iltavuoro silkkaa tuskaa, voi hyvänen aika miten hankalaa tähän on taas kivan viikonlopun jälkeen suhtautua. Ylipäällikkö hengaa ylitöissä ja huohottaa niskaan. Hartioitani särkee, mutta olen päättänyt ostaa vihdoin sängyn, jahka rahaa kilahtaa tililleni. Minulla on hyvä kirja, mutta keskittymiskykyni on niin olematon, etten oikein tajua siitä mitään. Tyypillistä stressimeininkiä siis.

On se onni, että osaan pitää tän ns. zenin. Tänäänkin on aika monta kertaa meinannut suusta päästä hirveitä sammakoita, ärräpäitä ja lätäköitä, kun asiakkaat eivät ymmärrä eikä Ylipäällikkö lakkaa kailottamasta.

Onneksi maanantai alkaa olla töiden osalta pian paketissa. Menen kotiin, laitan jalkaan uudet, lahjaksi saadut lämpimät kotitossut, keitän teetä, syön voileivän ja yritän keskittyä kirjaan. Voi arkea, kuinka se mataa.

VARJO SEURAA ONNEAIN

Olen viettänyt viikonloppua ystävieni iloisessa seurassa. Torstaina menin aikaisin nukkumaan vietettyäni mukavan koti-illan ruoanlaiton ja elokuvan parissa. Perjantaina vietimme ystävän syntymäpäiviä, minä esiinnyin pitkästä aikaa yleisön edessä laulaen kaksi laulua. Oli mukavaa, join hieman liikaa kai boolia, mutta lauantai valkeni silti mukavana. Tapasin ystäviä alkuillasta kantabaarissa, sitten lähdimme joukolla syömään minun synttäreideni kunniaksi Weeruskaan. Sieltä palasimme vielä kantabaariin viettämään loppuiltaa hyvässä seurassa, jutellen ja nauraen. Nautin suunnattomasti siitä, että ystäväni vilpittömästi minua rakastavat ja sanovat sen myös ääneen. Kuten minäkin, heitä rakastan ja sanon sen myös.

Tätä varsinaista syntymäpäivääni olen viettänyt yksin lukemattomien tervehdysten ja muutaman ihanan puhelun rytmittäessä päivää. Ihanin puhelu tuli isäni sisarelta, josta en ole vuosiin kuullut mitään. Olen myös ajatellut äitiä, kaivannut häntä kovasti, muutaman haikean kyyneleenkin valutin. Äiti olisi iloinen monesta asiasta elämässäni, hän olisi onnellinen ystävistäni ja kyvystäni tehdä töitä, vaikka työ on mitä on. Äiti olisi minusta ylpeä.

Käyn ensi viikkoa kohti torstaita odottaen, pääsen the Wildheartsin keikalle ja siitä olen enemmän kuin innoissani. Ajatus iltavuoroviikosta silti taas masentaa, en tiedä miten sitä duunia jaksaa. Onneksi on taas kivoja muistoja ja kivaa odotettavaa.

YOU CAN'T PUT YOUR ARM AROUND A MEMORY

Elän henkistä perjantaitani hektisissä tunnelmissa, töissä on kovin kiire. Yritän pitää mieleni silti hyvänä, sillä onhan mulla tiedossa erittäin mukava viikonloppu, synttäreitä ja ystäviä. Duunissa Ylipäällikön käytös herättää silti kirkumisen halua ja närästystä, hän eväsi minulta anomani talvilomapäivän maailman huonoimmilla perusteluilla ja eilisen iltapäivän kiristelin hampaitani ihan päänsärkyyn asti. Yritän vain hengittää, keskittyä olennaiseen, olla zen.

Pääsen tänään kollegan kyydissä pois töistä ja aloitan pitkän viikonloppuni vieton käymällä kaupassa ostamassa leipää ja mehua, vietän illan leffan ääressä ja kirjaa lukien, villasukat jalassa nautiskellen.

TRUE BLUE

Herranen aika näitä päiviä, jolloin ei ehdi pissalle eikä edes jumalauta hengähtää puheluiden välillä. Liimanaamainen kollega lusmuaa ja mieli tekisi kirkua. Kotiinmeno tuntuu uskomattoman houkuttelevalta, kuin kotikolon viileä rauha ja hiljaisuus olisivat sitä balsamia sielulle, jota juuri nyt niin kovasti kaipaan.

Huominen torstai on minulle perjantai, joten sitä tietenkin odotan aivan innolla. Tahtoisin jonkun hierovan ylenpalttisesti särkeviä hartioitani, avaavan tuon lukon, joka saa minut kiemurtelemaan tuskasta ja kaipaamaan suolaisessa valtameressä kellumista. Uimahalliin en voi mennä, iho jää altaaseen, mikä on tosi sääli, sillä uiminen tekis niin valtavan hyvää.

Pari tuntia tiukkaa tikistystä, sitten voin antautua koti-illan iloille, villasukille ja elokuvalle.

BEAUTIFUL DISASTER

Pimeä aamu, en tunnu heräävän tänään. Nukuin hyvin, syvää ja rauhallista unta, mahtavaa. Iloitsen edelleen eilisistä upeista uutisista, iloitsen myös lähestyvästä pitkästä viikonlopusta. Olen anonut ensi maanantaita vapaaksi, saa nähdä meneekö läpi. Toivon niin, sillä torstaista maanantaihin olisi jo kuin pieni loma.

Olen pienesti nyt haaveillut, että josko saisin ostettua itselleni sängyn. Nukun edelleen kympin sohvalla, jonka hätäpäissäni ostin muuttaessani nykyiseen koirankoppiini. Olen ihmetellyt netissä runkopatjojen hintoja, semmoiseen voisin ehkä venyä. Kuljetus on tietenkin ongelma, kun kellään ei ole autoa, johon runkopatja mahtuisi... Olen kyllä katsellut niitä myös käytettyinä, olis kätevää, jos löytäisi jostain ihan lähikulmilta sängyn, jonka voisi jalkaisin noutaa. Hyvänen aika, ajatella, että pääsis nukkumaan oikealla patjalla! Selkä ja lonkat kiittäis kovasti.

Vaan tiistai on henkinen keskiviikko ja työpäivä kulkee kulkuaan. On kiire, mutta ei mitenkään maailmanloppu. Haaveilen jo kotiinpääsystä, pyykinpesusta ja ennen kaikkea nukkumaan menosta.

STRETCH YOUR RELIGION

Whuppii! Mun velkavankeus ulosotolle on ohi! Mä sain kuin sainkin sieltä virastosta kiinni henkilön, joka tän ilouutisen mulle kertoi. Hänen mukaansa jopa osa veronpalautuksista tulee mulle saakka, koko velka on kuitattu ja hieman jopa jää yli. Mä tunsin oloni niin kevyeksi, niin hyväksi! Tämä on ollut kova paikka ja kova koulu ja tästä on opittu paljon. Ainakin sen verran, että seuraavan vakavan masennuksen iskiessä mä pyydän jo heti alkuvaiheessa apua raha-asioiden hoitamiseen.

Mä tulin himaan jotenkin henkisesti aivan väsyneenä, niin iso taakka mun yllä on noiden asioiden takia ollut, ja nyt kun se on ohi, mä voin ehkä nukkua. Mä tosiaan toivon niin.

NO MORE MR. NICE GUY

Lauantain kiireisen työvuoron päätteeksi kävin tapaamassa ystäviä muutaman olusen merkeissä. Kotiin menin oman mittapuuni mukaan aikaisin, nukkumaankin jo yhden jälkeen. Heräilin paniikissa läpi yön, tuskailin raha-asioita ja melkein itkin onnesta, kun viimein heräsin kunnolla. Raha-asiat ahdistavat aivan miljoonalla voltilla, vanha kunnon refluksitauti jyllää täysillä ja on vaikea hengittää. Tänään, jos onnistun irrottautumaan hetkeksi työpuhelimesta, soitan muutaman puhelun ja selvitän, kuinka kauan tätä velkavankeutta vielä jatkuu. Veronpalautuksia on kuitenkin tulossa yli 900 euroa, joten on toivoa, että vankeus loppuu jopa vielä tämän vuoden puolella. Jos niin hienosti olisi asia, tanssahtelisin takuulla kevyin askelin ja rakastaisin koko maailmaa.

Nelipäiväinen työviikko aluillaan, Ylipäällikkö palaa mestoille, karmea stressi, mutta kuitenkin, jollain lailla jossain pääni sisällä pienen pieni toivonkipinä, joka ei suostu vielä sammumaan. Josko tämä tästä.

SILVER MISSILES AND NIGHTINGALES

Harmaa perjantai kolisee päässä kuin tuhat kiloa ruostunutta metallia. Olen ollut taas kipeä ja poissa kuvioista, nukkunut aivan liikaa ja toisaalta samaan aikaan aivan liian vähän. Viime yön levoton sängyssä pyöriminen tuntuu nyt jo vanhalta muistolta, kuin kellastuneelta valokuvalta. Tulen huomennakin töihin, ettei totuus unohtuisi.

Olen haikea, sillä joulukuu lähestyy ja alkaa minun mustin kauteni. En tahtoisi menettää sitä toivoa, jonka kesä ja vielä syksykin minulle antoi, mutta tiedän niin käyvän. Aina käy niin. Ikävöin aurinkoa niin, että sattuu.

Päässäni on valtava paine.

TRAGEDY

Elämälle kiitos tämä karmea työviikko on lopuillaan. Tänään mä joudun olemaan kolme viimeistä tuntia yksin koko talossa, se, jonka piti venyä viiteen saakka lähteekin jo kolmelta. Tosi reilua. Mulla on sellainen kutina, että menen töistä suoraan baariin, kumoan viisi tuoppia ja menen sitten kotiin ja nukun 12 tuntia.

Vituttaa, että osastomme henkilökuntaa ei kouluteta niihin työtehtäviin, jotka meidän pitäisi yhtäkkiä vain hallita. Yhtäkkiä meidän pitää osata kokonaan toisenmerkkisten laitteiden opastus, asennus, päivitykset, lataukset, virheilmoitukset. Ketään ei kiinnosta se fakta, että moisia laitteita emme ole nähneetkään saati sitten saaneet jonkinlaista opastusta niiden käyttöön, edes ihan peruskäyttöön helvetti sentään!

Tänään kaikki vaan jotenkin ärsyttää liikaa. Olen väsynyt ja vaatteeni ovat sateesta kosteat. Hartioitani repii särky, joka ylittää jo kaikki inhimilliset mittasuhteet. Tiedän, että valitan liikaa, mutta en valita livenä ääneen, joten jonnekin minun pitää tätä purkaa.

Ties vaikka viikonloppuna sais silti muutamat naurut. Sitä odotellessa...

GREEN AND GRAY

Hip hei ja huonoon kuntoon. Kolme kollegaa sairauslomalla, ylipäällikkö lomalla. Kiire on niin, ettei kirjaimellisesti ehdi pissalla käydä. Ja asiakkaat... huoh. Tämän työvuoron ensimmäinen puhelu: "Sain tämän uuden koneen nyt ja tässä on nyt lappu mukana, että pitää nollata avain. Niin pitääkö se nyt nollata?" Aivokapasiteettini on ylikuormittunut noin vaikeista keisseistä.

Vaan torstaissa mennään. Pitäisi illalla ehtiä askarrella pari mainosjulistetta tuleviin yhdistyksen bileisiin, vaikka muutakin tekemistä piisaisi ihan omiksi ja muidenkin tarpeiksi. Odotan siis innolla viikonloppua taas kerran, jotta saisin hengähtää hetken. Lauantaina pitäisi käväistä yksissä juhlissa, saapa nähdä, oishan se kiva olla kotonakin.

Ehkä mä tarvitsen jonkunlaisen päänsisäisen defragin, kun tuntuu, että tämä viikko ja tämä päivä ja tämä arki on aivan taatusti kestänyt jo kuusi vuotta, päiväni murmelina.

LOVE RAIN ON ME

Eilisilta kotosalla oli muutoin ihan paras miesmuistiin, mut se kesti ehkä minuutin. Mä inhoan iltavuoroja.

Ollaan kuitenkin jo keskiviikossa, eli kyllähän tämä tästä voiton puolelle vielä kääntyy. Puolet kollegoista lähti kesken päivän lääkäriin eli loppuviikon ajan on takuuvarmasti järjetön ruuhka ja kiire. Yritän pitää pään kylmänä. Joskus se on helpompaa, joskus vaikeampaa. Älyttömän moni asia vaikuttaa siihen. Unenpuute, päänsärky, hartiasärky, kuten myös positiiviset asiat; ystävien kanssa vietetyt hetket, viestit, hyvä ruoka.

Ulkona sataa, mua paleltaa.

TOTUUS LÖYTYY KAURAPUUROSTA

Voi arkea, voi sietämättömiä setiä, jotka soittavat kuusisataa kertaa asiasta, joka on selvittelyn alla, ja jonka selvittely viivästyy, kun setä soittaa koko ajan ja jatkuvasti. Voi särkeviä hartioita, kivistävää päätä, seinän takana klo 7 aamulla alkavaa remonttia. Voi työmatkoja, ratikasta stogeen ja siitä dösään, voi harmaita päiviä, jolloin kosteus tunkee luihin ja ytimiin. Voi kiirettä, jonka vuoksi ei ehdi pissalle eikä syömään, jonka vuoksi päässä surisee ja mieli puutuu.

Työpäivä kuitenkin kuluu aika nopeasti, kun on kiire. Illaksi olen suunnitellut iltateetä, lämmintä juustovoileipää ja mielellään aikaista nukkumaanmenoa. Iltavuoroviikolla vapaa-aikaa tuntuu jäävän jotakuinkin viisi minuuttia per ilta, se on nimittäin säkkipimeää, kun kotia asti pääsen ja kello tikittää puolta yhdeksää.

Talviunet ois kova sana, kuten joka ikinen vuosi.

REBEL YELL

Viikonlopun riennot suhahtivat ohi taas silmänräpäyksessä. Mulla on ollut hauskaa, suorastaan hurmaavaa, mutta maanantait ovat maanantaita, eikä elämä tunnu yhtään hyvältä, kun on nukkunut huonosti ja niskaan sattuu ja särky säteilee olkapäähän ja käsivarteen ja päähän.

Iltavuoroviikko menossa, joten sosiaalisesta elämästä ei ole tietoakaan. Viikonloppuna elämää oli sitäkin enemmän. Ystävien tuparit usvapöndellä sisälsivät paljon naurua ja laulua, hyviä naposteltavia ja parasta seuraa. Poiskin päästiin pöndeltä aikamoisen seikkailun jälkeen, Kallio tuntui taivaallisen kotoisalta. Olen halaillut ihmisiä runsaasti ja antanut ja vastaanottanut kohteliaisuuksia.

Harmaa ilma vie mielenkin alas, tiedän olevan säkkipimeää, kun vihdoin iltamyöhään pääsen kotiin. Haaveilen lomasta, mutta eihän tässä vielä pysty semmoisia pitämään. Helmikuun ekalle viikolle olen miettinyt talvilomaani, saas nähdä onnistuuko se.

JANIE JONES

Lähdin eilen töistä neljältä ja pääsin kollegan kyydissä Vuosaareen, missä hyppäsin metroon. Metrossa päätin, että käväisen Itiksen UFFilla, koska tarvitsen takin ja paljon muuta. Takkia en löytänyt, mutta kylläkin aivan ihanat mustat vakosamettifarkut, jollaisista olen haaveillut jo kauan. Törsäsin siis itseeni kahdeksan euroa, mutta sain sillä lämpimät ehjät housut, jotka istuvat hyvin ja tuntuvat hyviltä. Itiksestä himaan könyttyäni olin ihmeissäni: kello oli vasta puoli kuusi. Nautin suunnattomasti koti-illastani, join kahvia ja viihdyin muutaman dokumentin ääressä. Suihkun kautta sänkyyn jo puoli yhdeltätoista, oi autuutta.

Tänään saan nauttia Efektin seurasta töitten jälkeen. Huomenna pitäisi lähteä maalle (Vantaalle) espanjalaisystävän tupareihin, huoh. Ei huvittais, mä saan usvapöndeannokseni hyvinkin täyteen viikossa ilman mitään viikonloppuekskursioita. Mut pakko kai se on.

Ylipäällikkö PMS jäi yllättäen reilun kahden viikon opintovapaalle. Great. Kukas muu se sitten uutta kollegaa opastaa ja kouluttaa, hoitaa reklamaatiot ja muut hässäkät oman työnsä ohella, Lostis sen tekee tietenkin. Onneks tänään ei tunnu olevan niin kiire kuin alkuviikolla, koputan puuta.

Viikonloppua, kansalaiset, minä vietän sitä samettifarkuissani.

AVARUUDEN LEHMIPAIMEN

Mun omat sisäiset demonini ovat heränneet riehumaan isän yhteydenoton takia. Ehkä siks just se kirjoittikin sen lapun. Herättääkseen minussa ne kaipuun ja syyllisyyden tunteet. Mä olen ikäni janonnut sen hyväksyntää, ei, en edes hyväksyntää vaan kiintymystä ja kiinnostusta. Koskaan se ei ole ollut kiinnostunut minusta, minun tunteistani tai ajatuksistani, ei koskaan. Se on joskus hauska ihminen, joskus paha, mut useimmiten sitä ei kiinnosta. Sitä ei kiinnosta mikään mitä mä teen tai sanon tai ajattelen tai tunnen. Se on mun faija, mut mitä ihminen tekee faijalla, jota ei kiinnosta? Joka sano mulle lähtiessäni kotoa kunnioitettavassa 14:n vuoden iässä, että jos mä nyt lähden, niin mulla ei ole mitään asiaa takas, mä olen omillani? Joka todennäköisesti on pitänyt koko mun eliniän ajan kirjaa joka kolikosta, jonka se on mun elättämiseen joutunut laittamaan likoon?

Mä en tiedä. Mun pää on täynnä sumua, mä olen väsynyt. Tapasin eilen (yli)töitten jälkeen Siskopienen, jonka kanssa nauraminen oli ihanaa, mutta joka kostautuu tänään päänsärkynä ja väsymyksenä. Tänään mä lähden töistä neljältä, matkustan postin kautta kotiin, syön nuudeleita ja menen aikaisin nukkumaan.

Uusi ruuhkatyöpäivä alkaa just nyt ja ennustan, että tää päivä tulee tuntumaan ikuisuuden pituiselta.