KAHDEN VAIHEILLA

Eilinen venähti pitkäksi, tapasin Efektin töiden jälkeen, menimme kantabaariin kumoamaan muutaman tuopin. Oli hauskaa, naurettiin ja juteltiin ja välillä hymyiltiin typerinä ja katsottiin kaukaisuuteen ajatellen omiamme. Tänään olen tietenkin väsyneempi kuin laki sallii, mutta teki mielelle hyvää tuulettua hieman. Ja teki hyvää saada puhua niistä salatuista asioista, Atlantista ja kaikesta siitä, mitä tämä ihastuminen on tuonut tullessaan.

Haaveilen lomasta, haaveilen muuttamisesta, haaveilen uudesta työstä, haaveilen miehestä. Samaan aikaan tiedän, että jos yksikin noista haaveista toteutuu, muilla ei enää ole niin suurta väliä.

Eilen kirjoittelin ystävän kanssa. Ajattelin uskaltautua käymään blogimiitissä hänen kanssaan. Olen vielä elossa ja hengitän, haluan ihmisten näkevän sen. En tiedä kuinka järkevää se on, mutta en välitä. On aika olla olemassa taas.

PIENI JA HENTO OTE

Iltavuoro 8/10 alkaa selkäsäryn juiliessa päähän ja lonkkiin asti. Nukuin hyvin, mutta väsyttää. Mä toistan itseäni, kun arki junnaa tätä samaa levyä. Mä en koskaan enää tahdo tehdä kahta viikkoa putkeen iltavuoroa, ainakaan tässä mestassa, jonne matkustaminen vie multa kolme tuntia päivässä.

Mä näen unia, joissa on ihmisiä, uusia ja vanhoja tuttavuuksia. Mun unet on taas kumman todellisia ja mä joudun aamuisin miettimään, että mikä oli unta ja oliko joku osuus kenties totta, muisto. Mä tahtoisin nukkua viikon, vähintään, jotta mun päästä lähtis pois toi väsymyksen surina, kuin kanavaton televisio.

Mä aistin tän syksyn tulon ja mä olen siitä haikea ja hiukan pettynyt. Mulla oli hyvä kesä, todella hyvä, mut mä oisin vielä tahtonut jatkaa sitä. Syksy muuttaa mun mielessä kaiken, vaikkei todellisuudessa välttämättä yhtään mitään. Syksy paleltaa ja ahdistaa, kun olis vielä tahtonut viettää päiviä puistoissa ja terasseilla. Kesästä luopuminen on jotenkin nyt mun päässä synonyymi Atlantista luopumiselle enkä mä tiedä mistä se johtuu. Mulla on suunnaton tarve nähdä se, edes vilaukselta, jotta mä tietäisin, mitä mä tunnen. Onks se jotenkin outoa? Mä en tiedä.

Mä hajoan tähän duuniini, mä kulun puhki sisältä.

MOOD SWINGS & ROUNDABOUTS

Syksyisen sateisen päivän kruunaa ikkunani takani menossa oleva puunkaatosavotta. Alkavat rakentaa jotain uutta moottoritien liittymää, räjäytykset alkavat kuulema 28. päivä. Ihan huippuhienoa olla puhelinduunissa, kun ikkunan takana on räjäytystyömaa. Not.

Eilinen töistä lähteminen oli jotenkin niin surkuhupaisuuden huippu. Venattuani dösää pienen ikuisuuden jalat ja selkä särkien, oli matkan varrella yksi iso risteys totaalijumissa ja dösä seisoi siinä liikkumatta vartin verran. Käytyäni apteekissa ja kaupassa pikaisesti, olin kotona "jo" puoli yhdeksältä illalla. Huippufantsua.

Fiilikset ovat siis jotakuinkin nollilla, vaikka yritänkin koko ajan keksiä jotain iloista ajateltavaa. Jotkut päivät vaan on sellasia, toimii huonommin.

Tänään, jos ikinä pääsen töistä kotiin asti, on käytävä ruokkimassa Naapurin kalat. Onneksi sain luvan pestä siellä koneellisen pyykkiä, helpottaa arkea. Vielä kun onnistuisin korjaamaan kirjoituspöytäni ja tietokoneeni... Huoh. Ei tänään, ei millään. Haaveilen omasta sängystäni ja pitkistä unista. Syksyn ja talven mittaisista ehkä?

KULKEVAA VALOA

Iltavuoro 6/10 menossa ja järki lähtee päästä. Bussit palasivat syysaikatauluun ja niiden mukaan kotoa on lähdettävä 1h 45 min. ennen työvuoron alkua. Poiskaan ei pääse mitenkään sujuvasti, pitää odottaa 25 minuuttia ensimmäistä mahdollista dösää. Kollega osti auton, työmatka kestää sillä 17 minuuttia.

Mä olen huonolla tuulella ja valmis räjähtämään millä sekunnilla hyvänsä. Mä en jaksa tätä paskaduunia enkä näitä työmatkoja. Mä en jaksa tätä jalkasärkyä enkä tätä vatsan möyrimistä.

Viikonloppu oli ihana. Parasta seuraa, kirjoja, leffoja, väsymystä ja kivoja unia. Kivaa todellisuuttakin, siinä mielessä, että ilahduin valtavasti Atlantin pienestä huomionosoituksesta virtuaalikaverina. Joo, outoa, mutta joku pienen pieni elekin häneltä minun suuntaani saa aikaan sen kumman kuumottavan olon, jännityksen ja pulppuavan ilon. En ole valmis luopumaan ihastumisen tunteestani, vaikka se ehkä järkevintä tässä tilanteessa olisikin. En kiiruhda, en hätiköi, menen virran mukana, vaikka se tuntuukin välillä vaikealta.

Voisipa tämän viikon jotenkin elää pikakelauksella.

FRIDAY I'M IN LOVE

Matkustaessani töistä himaan eilen sain Ylipäälliköltä tekstarin ja pyynnön tulla tänään jo 9-17 -vuoroon. Jipii. Pääsen sittenkin seuraamaan Dragonmelonnan finaaleja! Ja pääsen siis nauttimaan vapaudesta hieman aiemmin.

Takki on jotenkin tyhjä, olen nukkunut koko viikon levottomasti ja unia nähden. Kissan loma loppuu tänä viikonloppuna ja oikein jo odotan syyskuun viidettätoista päivää, jolloin laitamme Kissan, Kirjan ja Tabletin kanssa korkin kiinni vähintään kuukaudeksi. Olemme suunnitelleet alkohollitomiksi viikonlopuiksi lettukestejä, leffapäiviä, kävelyretkiä (jos jalkani sen sallivat) sekä lukupiiriä. Olen joskus ollut puolitoista vuotta juomatta alkoholia, enkä tajua miten tuosta bissenkittaamisesta on tullut niin suuri osa viikonlopun viettoa. Baarissa käyminen on mulle sosiaalinen kokemus, mutta siinä sivussa tulee juotua liikaa. Tekee meille kaikille hyvää olla tuo kuukausi juomatta, antaa elimistön elbata.

Vaan tänään tulee takuulla kumottua muutama tuoppi, varsinkin, jos melonnat menevät hyvin. Kunpa Atlantti olisi jo maisemissa, on jo niin kovin ikävä.

I JUST WANNA BE YOUR DOG

Iltavuoroaamu 4/10 käynnistyi kankeasti, koska jalkani huutavat hoosiannaa jo heti koskettaessaan lattiaa. (Itse asiassa jo ennen sitä, peiton koskettaessa niitä...) Onneksi bussimatkaa virkisti hyvä kirja, jota en olisi malttanut laskea käsistäni. Ja onneksi on "jo" torstai, ehkä tämäkin viikko siis kestetään.

Ystäväni Efekti on löytänyt elämäänsä ihanan miehen. He ovat kiertäneet toisiaan kuin kissa kuumaa puuroa, mutta viimeinkin tavallaan antautuivat tunteen vietäväksi. Olen ihan älyttömän onnellinen molempien puolesta ja jollain lailla alan uskoa siihen, että ihmisille todella voi käydä niin. Naapurikin suorastaan hehkuu onnea uuden parisuhteensa johdosta ja minä ihmetellen virnuilen taustalla, omaa älytöntä ihastustani vaalien. Kesä on rakkauden aikaa, kesä on suuria tunteita ja onnea. En tiedä mitä syksy tuo tullessaan, toivon uutta työpaikkaa ja jos en sitä saa, alan pakata kamojani ja suunnitella suuntaa, jonne lähteä. (Tietenkin asiaan saattaa pienesti vaikuttaa myös Atlantti, mutta minä en usko tähän juttuun, mulla ei ole voimia uskoa siihen, että syksyn tullen nämä tunteet eläisivät edelleen meissä molemmissa. Toivon toki, voi kyllä vain, mutta uskominen on eri planeetalta.)

Päässä soi Iggy Pop ja aika mataa tuskastuttavan hitaasti, kuten iltavuoroissa niin usein.

LENSIN MATALALLA

Tuskastuttavan hitaasti etenevä työviikko tämä. On vasta keskiviikko ja mä olen poikki, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Kauheaa ajatellakin, että iltavuorot jatkuvat vielä ensi viikon...

Eilen ystävä informoi avoimesta työpaikasta, johon naputtelin illan työtunteina hakemuksen. Sisäsiisti päivätyö kantakaupungissa, voisko parempaa ollakaan? En toivo liikoja, mutta hiukan sentään.

Kotosalla puhelin soi monta kertaa, väärä mies soitteli ja ruinasi treffeille viinanhuuruisena. Hymähtelin itsekseni ja kieltäydyin, en minä mitään deittailua sarjahurmaajan kanssa tässä kaipaa.

Tavallaan tuo ulkona vallitseva syksyinen ilma korreloi mieleeni. Matala on se.

THESE BOOTS ARE MADE FOR WALKING

Vasta yksi kymmenestä iltavuorosta lusittu ja olen aivan uuvuksissa. En tiedä mikä minua nyt näin väsyttää, olen nukkunut kuitenkin hyvin. Ehkä lähestyvä syksy tekee asioita, ehkä tämä alituinen jalkasärkykin vaikuttaa. Minusta tuntuu kuin olisin se sadun merenneito, joka sai jalat sillä ehdolla, että jokainen askel sattuu kuin tikarinpisto. Koipeni ovat turvoksissa kuin jalkapallot, niitä särkee ja kolottaa joka sekunti. Olen kolme tai neljä kertaa jo käynyt lääkärissä, eikä ketään ole kiinnostanut. Olen jo melkein sitä mieltä, että amputointi olisi parempi vaihtoehto, kuin tämä alituinen kipu. On hassua ikävöidä omia jalkojaan, mutta niin minä nyt teen.

Olen surffanut netistä etsien vuokra-asuntoja Lontoosta. Olen mielessäni jo jakanut omaisuuteni, levyt sinne ja kirjat tuonne ja astiat kolmannelle.

Kunpa Atlantti palaisi jo maisemiin, helpottaisi kummasti nähdä hänen hymyilevän.

SANDINISTA!

Bileet onnistuivat mainiosti ja paluu arkeen on ankara ja ankea. Sain monet naurut ja monta halausta, onnistuin myös itkettämään kansalaisia puheellani sekä laulamalla todella bluesin version Summertimesta.

Oltuani koko lauantain jaloillani, olin valmis kirkumaan jalkasärkyni vuoksi. Kävelin yöllä kotiin sukkasillani, ja tuo normaalisti kolme minuuttia kestävä matka kesti ainakin kaksikymmentä tuskaista minuuttia. Eilinen olikin yhtä tuskaa, samoin kuin tämä päivä. Jalkasärkyä suurempi murhe on kuitenkin kahden viikon iltavuoroputki. Jos mulla joskus oli sosiaalinen elämä, niin nyt se ainakin on iltavuorojen takia jäissä.

Mä niin tahtoisin jonkun päivätyön siistissä konttorissa kantakaupungin alueelta. Voi elämä.

HEADED FOR A HEARTBREAK

Elän perjantaita hieman hysteerisissä ja odottavissa fiiliksissä. Järjestämäni bileet ovat huomenna ja toivon kaiken sujuvan. Mikä tahansa voi silti vielä kaatua niskaan, koska tämä elämä on niitä käärmeitä täynnänsä.

Mä kirjoitinkin eilen pari sanaa tuosta lähtemisen kaipuusta. Eilen puhuin aiheesta ystäväni Naapurin kanssa. On todella pitkästä aikaa sellainen suunnaton tarve, suorastaan pakottava tarve pakata kamat ja lähteä reppu selässä maailmalle. Mä en tiedä miksi, mut mä haluan muuttaa joksikin aikaa Englantiin. Mä en pidä koko maasta erityisemmin, mutta tarve päästä sinne on suuri. My mind works in mysterious ways.

Viisi tuntia työpäivää jäljellä ja mä olen aivan valmista kamaa poistumaan ovesta. Huoh.

GEEK IN THE PINK

Päässä soi outoja biisejä, väsyttää ja vituttaa. Ihminen, jolle mikään asia ei kuulu, on puuttunut kovalla kädellä mun tekemisiin ja yritti vesittää lauantain bileet, onneksi siinä onnistumatta. Onneksi mulle soitettiin ja kysyttiin, että onko tämä totta ja onko tämä tiedossa ja pitääkö tämä ja tämä perua. Helvetti, mikseivät ihmiset voi pitää huolta omista asioistaan?

Joskus tämä pieni elämänpiiri on aivan liian pieni. Haaveilen taas lähtemisestä, matkustamisesta, muuttamisesta. Jonkun toisen meren rannalle, minä ja ajatukseni, mä niin kuulun jonnekin muualle kuin tänne.

Vaan tässä jumitan, työpäivän alkua odotan, olen niin väsynyt.

REUNALLAT

Eilinen sujui rattoisasti päivystävän hammaslääkärin odotushuoneessa Ruskeasuolla. Hampaastani putosi aamulla yli kaksikymmentä vuotta vanha kruunu, joka jätti jälkeensä teräväreunaisen hampaanjämän. Onneksi sain ensiavuksi siihen pikapaikan ja maksusitoumuksen, jotta voin mennä korjauttamaan hampaan yksityiselle.

Tulevan lauantain bileet on suurin piirtein lyöty lukkoon esiintyjiä ja ruoka-asioita myöten. Odotan innolla, että saan tuon projektin hoidettua ja pois päiväjärjestyksestä, sillä yllättävän stressaavaa tämä on ollut. Nauroinkin Efektille, että todennäköisesti itse saan paskaraivarit siellä ja alan riehua, kun stressi purkautuu. Toivottavasti en kuitenkaan, pitää olla skarppi ja varovainen.

Skarppi ja varovainen pitää olla myös töissä, kun pinna on kireällä kuin viulun kieli ja Ylipäällikkö vaanii selän takana jokaista hengähdystäkin.

Voi elämä. Ahdistaa.

IF YOU TOLERATE THIS

Maanantai takkuilee tapansa mukaan. Olen hiemaan kuumeinen ja lihaksiani särkee, hengitys vinkuu ja yskä on kova. Pienesti arveluttavat nämä oireet, koska ystävälläni Efektillä todettiin juuri viikonloppuna sikainfluenssa...

Viikonloppu oli jälleen palkitseva ja mukava, vaikka tällä kertaa en saanutkaan hukkua Atlantin silmiin hänen huideltuaan menemään kaverinsa polttareissa. Ensi viikonloppunakaan emme tapaa, mutta ehkä tässä on vielä kesää jäljellä sen verran, että pari kertaa saan tuon kylvyn suorittaa. Toivottavasti ainakin.

En tiedä miksi uskon syksyn taas muuttavan kaiken. Olen pienesti eksynyt.

IF ONLY TONIGHT WE COULD SLEEP

En tiedä miksi minua väsyttää niin hirveästi taas. Silmissä tuntuis olevan kolmisen kiloa hienoa hiekkaa ja jäseneni ovat lyijynraskaat. Kuin olisi krapula, vaikka ei ole juonut. Vielä tämän työpäivän jos jaksaa, niin saa olla vapaalla hetken, ah autuutta. Väsymyksen lisäksi tai ehkä osaksi sen takia olen huonolla tuulella. Moni asia vituttaa ja ahdistaa ja kaikkein mieluiten menisin hakkaamaan nyrkkeilysäkkiä tai jotain. Elämässä aikaisemmin tapahtuneita asioita ja entisiä ns. kavereita tuppaa takaisin joka tuutista enkä ole vielä niin vahvoilla, että mulla olisi kykyä etäännyttää itseni, olla viileä ja cool. Ihmiset ovat loukanneet mua niin saatanan syvältä, eivätkä itse ota pisaraakaan vastuuta siitä, vaan kiertelevät nykyisten ystävieni maailmassa puhumassa minusta paskaa ja ripottelemassa suolaa haavoihin. Olen jotenkin tietyistä asioista vieläkin niin henkisesti piesty ja hakattu, että en tahtoisi noita haavoja enää avata.

Kun ylipäällikkö PMS ja tiiminvetäjä ovat poissa, minä joudun tuuraamaan heitä molempia. Kiirettä siis pitää tänäänkin, mutta lohduttaudun ajatuksella siitä, että on vihdoin perjantai ja huomenna saan nukkua pitkään.

Ah, viikonloput, nuo ihanat valot.

GOOD TIME TO BE YOUNG

Torstaiaamussa mennään ja olen pienesti toiveikas, että kestän vielä tämän ja huomisenkin. Nukuin hyvin, vaikka toki tyypilliseen tapaani aivan liian vähän aikaa. Tällä kertaa oikea bussikin sentään saapui pysäkilleen ja luin hyvää dekkaria koko pitkän matkan. Eväänä on hyvää kananuudelihässäkkää ja sain kipeisiin jalkoihini mahtumaan uudet tennarit. Vanhat tennariraukkani olin jo kävellyt aivan puhki ja rikki, mutta ne olivat ainoat kengät, jotka mahtuivat jalkaan, kunnes löysin nämä. En tiedä saanko koskaan enää oikeita omia jalkojani takaisin, nilkkani ja jalkani ovat turvonneet jalkapallon kokoisiksi ja särkevät hulluna, eikä kukaan lääkäri halua tutkia asiaa. Kaipaan jalkojani, pieniä siroja jalkojani.

Kello kilahtaa kymmenen, joten on aika avata puhelinlinjat ja jatkaa siitä, mihin eilen jäin. Huoh.

LOVE CATS

Ja kas, työpäivä alkoi vähemmän ruusuisesti, kun se kerran tunnissa kulkeva dösä jäi kokonaan tulematta. Seikkailin sit junalla lähimmälle asemalle ja kävelin särkevine jalkoineni kaksikymmentä minuuttia painostavassa ilmassa hikoillen. Onneksi kustannuspaikalle on tänään palannut sairikselta yksi duunari, joten kiire ei ole enää niin ylitsepääsemätön.

Elämme keskiviikkoa ja sisimmässäni hymyilen edelleen viime viikonlopun asioille, odottaen perjantai-iltaa, jolloin saan taas hengähtää hetkeksi. Parit naurut, parit halaukset, niitä kaipaan kovasti. Olen onnellisessa asemassa, kun tiedän ne joka viikonloppu saavani!

MESSAGE IN A BOTTLE

Onpa väsynyt olo. Töissä on hillitön kiire, tunnen olevani valtakunnan yleinen tietotoimisto ja jakelen asiakkaille puhelinnumeroita Soneraan, Elisaan, eri pankkeihin ja virastoihin. Koetan pysyä pirteänä vilkuilemalla välillä salaa Atlantin kuvaa, joka tuokin erikoisia hymyjä tähänkin päivään.

Odotan taas viikonloppua jotenkin enemmän kuin laki sallii. Selkääni särkee ja tahtoisin päästä nukkumaan.

Jollain lailla masentaa, sillä tämä arki ja arjen askareet eivät ole kovin mieluisia. Tosin innolla odotan kaupassakäyntiä ja ruoanlaittoa ja jopa tiskaamista, kunhan vain pääsen pois täältä töistä.

Kylläpä piristäisi viesti tai jotain.

LICK SUMMER LOVE

Kuinka ihanaa on olla ihastunut ja viettää viikonloppua maailman parhaiden ihmisten kanssa! Paljon naurua, monta halausta, hyviä ja niin huonoja juttuja, että heikompaa hirvittäis. Atlantin tunnustus Kissalle, muka salaa pienesti hymyillen: "mä taidan olla aika ihastunut..." Minä myös, minä myös!

Kaikkien huumaavien hetkien jälkeen on tosi vaikeaa palata iltavuoroarkeen. Vaan on elettävä tätäkin, pienesti itsekseen hymyillen, seuraavia nauruja ja hehkuvia katseita odotellen.

Ja mä luulin, ettei ikinä enää.

CANDY

Lähes viikoksi sulkeutui sanainen arkku, kun piti olla sanottavaa! Olen viettänyt aikaa ystävieni kanssa, kuunnellut Iggy Popin Candya Atlantin kanssa hänen mp3-soittimestaan hukkuen hänen silmiinsä, nauranut itseni kipeäksi Efektin ja Kissan kanssa, saanut juhlajärjestelyt hoidettua lähes loppuun, lukenut täpinöissäni Jack Higginsin sotakirjoja, syönyt lämpimiä voileipiä, nähnyt unia venematkoista, tehnyt töitä ja loggautunut verkkopankkiin seitsemäntoista kertaa päivässä.

Viime lauantain työvuoron jälkeisenä siunauksena mulla alkaa tänään pitkä viikonloppuvapaa, joka tulee näillä näkymin kulumaan miellyttävissä merkeissä rakkaiden seurassa mölkkyillen ja neppaillen ja toivottavasti myös Atlanttia katsellen. Mikä ilo silmille!

Tämä on ollut hyvä kesä.

STORMY MONDAY

Olen nukkunut aivan liian lyhyitä öitä tällä viikolla ja väsymys on sen mukainen. Huomennakin on työpäivä, mutta sunnuntain aion kelliä vaakatasossa ja maksaa univelkaa sen minkä pystyn. Ystävä rakkain jää tänään kesälomalle ja käy hakattamassa synttärilahjatatuointinsa sen kunniaksi, hieman harmittaa (understatement of the year) etten saa kanssaan tätä iltaa juhlia. Tai siis saan, mutta en aio, koska huomenaamulla on taas aikainen herätys.

Päässä huutaa miljoona ajatusta, jotka tahtoisin kirjoittaa, mutta asiakkaat huutavat korvaan samaan aikaan, joten keskittyminen on ihan olematonta. Ehkä mä kirjoitan viikonloppuna, jos mä ehdin, mulla on pitkästä aikaa jotain sanottavaa!

Hyvin todennäköistä on kuitenkin se, että viikonloppuna en ehdi kirjoittaa tavuakaan ja kaikki sanottavatkin katoavat savuna ilmaan.

DIAMONDS ARE FOREVER

Olen miettinyt miehiä. Ihmissuhteita, miessuhteita, parisuhteita. Minua ei ollenkaan häiritse se, ettei minulla ole miestä elämässäni, mutta joskus tuntuu, että ympärilläni olevia ihmisiä se häiritsee kovasti. En tiedä miksi monella on niin suuri tarve tuomita yksin elävä sinkkunainen. Parhaat ystäväni, ne kaikkein rakkaimmat ihmiset, sattuvat olemaan pariskuntia, eikä heitä haittaa yhtään se, että olen yksin. Enemmän se tuntuu haittaavan niitä pikkuisen etäisempiä kavereita, joiden kanssa joskus hengataan samoissa porukoissa. Ystävien ystäviä, näin kai voisi sanoa.

Onhan mulla toki pikkutyttömäisiä ihastuksia. Otetaan nyt vaikka Prätkähiiri, Nyinen tai Atlantti. Heihin kaikkiin vuorotellen ja ehkä samaan aikaankin olen ollut tämän kuluvan vuoden aikana pienesti ihastunut. Se on mukavaa, rakastan niitä kipinöitä ja perhosia vatsanpohjassa, mutta en tahdo missään nimessä mitään parisuhdetta elämääni. Kun Nyinen alkoi vaikuttaa liian kiinnostuneelta, pakenin takavasemmalle tarkoituksella, en kykenisi nyt mihinkään, en kenenkään kanssa. Hän ymmärtää sen, fiksu mies, tietää, että olisi ensimmäisenä kuulemassa, jos tilanne jotenkin muuttuisi. Olemme puhuneet aiheesta, eikä hän koe siinä olevan mitään outoa, että haluan olla yksin.

Mutta miksi tämä on ongelma joillekin ihmisille? Miksen saisi olla ja elää yksin, ystävieni kanssa? Mikä siinä on väärin?

Duunissa ahdistuskiire, vain kolme ihmistä töissä, taju lähtee. Vaan pusken taas uhallakin eteenpäin, hymyilen, korjailen muiden ihmisten virheitä enkä anna minkään koskettaa liian syvältä.

Päässäni laulan Summertimea.

DEARLY DEPARTED

Silmät kirvelevät väsymyksestä ja allergioista. On viikon toinen työpäivä alkamassa enkä mä oikein osaa taas relata. Onnelliset ajatukset ovat hukassa, eikä lentäminen onnistu ilman niitä, kuten kaikki Peter Paninsa tuntevat jo tietävät.

Töissä oli eilen mahtikiire kolmen osastolaisen ollessa lomalla. Onneksi yksi niistä on ylipäällikkö PMS, ilman häntä täällä on kuitenkin paljon mukavampi ilmapiiri. Surullista jollain lailla, että työilmapiiri on niin pitkälti yhdestä ihmisestä kiinni, ja varsinkin, kun se yksi ihminen sattuu olemaan osaston päällikkö.

Ystävistä moni vasta aloittelee lomiaan, olen kateudesta vihreä, mutta puren hammasta, sillä jossain vaiheessa on tuulen käännyttävä minullekin. On löydyttävä työ, joka ei syö minua sisältä niin kuin tämä.

Sitä odotellessa.

BLOOD MAKES NOISE

Kolmas iltavuoro menossa ja viikonloppu tulee taas enemmän kuin tarpeeseen. Ensi viikko onkin sitten taas kuusipäiväinen työviikko, ettei totuus pääsisi missään vaiheessa unohtumaan.

Nukuin jostain syystä huonosti, minua piinasivat erilaiset stressiaiheet duunista rahan kautta suunnittelemiini juhliin. Juhlajärjestelyt tuottavat päänvaivaa siksi, etten ole yrityksistäni huolimatta löytänyt paikkaa. Eli jos jollekin tulee mieleen mesta, jonka saisi vuokrata lauantaina 8.8 noin klo 17-21(22) niin infoilkaa!

Ylipäällikkö PMS lähti kesälomalle, hartiani laskeutuivat heti puoli metriä alemmas. Onneksi hänen poissaollessaan meillä on täällä hyvä meininki, hyvä fiilis.

Viikonloppua, en pysty nyt kirjoittamaan, kun puhelin huutaa korvaan joka sekunti.

TAXI DRIVER

Päässä soi Maija vitun Vilkkuhelvetti ja fiilis on sen mukainen. Oon jotenkin haluton alistumaan siihen faktaan, että olen taas jumissa tässä hiton puhelimessa kahdeksan tuntia päivässä. Ja siihen päälle nuo kuolettavat työmatkat...

Kirjoittelin eilen vuosien tauon jälkeen vanhan ystävän kanssa. (Facebookista on se hyöty, että sieltä todella löytyy jo kadonneiksi luultuja ystäviä!) Hän oli lähtenyt viime syksynä työpaikastaan, ottanut loparit, keskittyen tekemään satunnaisia dj-keikkoja, säveltämään ja maalaamaan... Vaimonsa käy töissä ja heidän asuntonsa lienee kai jo velaton, joten taloudelliset edellytykset hänellä olivat olemassa. Tunsin kateuden pistoksen, vaikka kateus kai on kaiken kaikkiaan jotenkin väärin ja syntiä ja sairasta. En tiedä, tämä duuni vain ahdistaa mua niin paljon, että oon melkein valmis epätoivoisiin tekoihin.

Kirjoittaminenkin tökkii, pidin niin pitkän tauon, että on vaikeaa asettaa sanoja peräkkäin merkityksellisellä ja mielekkäällä tavalla. Opin vielä, sen olen päättänyt.

Torstaissa mennään jo, onneksi, vaikka pääni sisällä on tietenkin vasta tiistai. Mieletön kalenterin lukemisen taito...

REAL BAD NEWS

Kai se on palattava arkeen taas, vaikka todellakaan ei kiinnostaisi. Lomani on ollut ihana, olen viettänyt aikaa yksin ja ystävien seurassa, ulkona ja sisällä. Olen tullut ehjemmäksi ja nyt hajoan uudelleen, kun joudun palaamaan sinne työpaikalle. Ylipäällikkö PMS laittoi jo tänään tekstiviestiä, että se olis sitten iltavuoro huomenna - aivan kuin minä tässä olisin pystynyt sitä unohtamaan. Sunnuntaista asti duuniangsti on painanut päälle kuin tavarajuna enkä minä tiedä miten tästä selviää. Sukeltamalla syvälle, niin se kai on tehtävä.

Blogi oli täysin unohduksissa koko loman, mutta kai sekin taas alkaa päivittäin kutsua seireenin lailla.

Huokaus.