Yllättävä kirjakauppaseikkailu pelasti eilisen niin kovin pimeän päivän. Lähdin töistä poikkeuksellisesti junalla, menin kollegan kanssa keskustaan asti ja eksyin tunnelin Kirjatorille... Hiippailin ympäri kauppaa seitsemän kirjaa sylissä, kunnes ripitin itseäni kunnolla ja vähensin määrän kolmeen. Ruokakaupasta päästyäni erehdyin ruuhkaspåraan, hyvänen aika kuinka ahdistavaa se oli. Ihmiset haisevat pahalta.
Herätessäni tähän pimeään aamuun luulin päivän olevan tiistai, mutta onneksi olin väärässä. Kalenterinlukutaidottomuuteni on omaa luokkaansa. Ei päivillä muuten väliä, mutta perjantaita taas odotan kovasti. Sitä ennen on kovasti töitä, jälleen uuden nörttiprojektin opettelu (johon sain vastuukomennuksen eilen) sekä peruskauraa kovalla sykkeellä, hirmutahdilla.
Talven alussa sen aina muistaa, kuinka kyseistä vuodenaikaa vihaa. Kylmyyttä, pimeyttä, kosteutta, liukastelua, sähköisiä hiuksia, kutisevaa ihoa. Muutaman kuukauden päästä unohtaa, että mitään muuta on koskaan ollutkaan. Keväällä herää huomaamaan, että aurinkokin on, ja se lämmittää.
Sitä odotellessa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti