Pimeä, sateinen ja tuulinen aamu, jolloin luut jäätyvät ja tukka tulee kolmen minuutin kuluttua perässä. Olen edelleen mega-ahdistunut rahahommien takia, mutta sain sentään vuokran maksettua, mikä helpotuksella todettakoon. Rahaa jäi seitsemän euroa seuraavaan tilipäivään saakka, eli ei paljon hampaita naurata, mutta mielessäni olen kuvitellut keksineeni tähän tilanteeseen ratkaisun, eri asia sitten onnistuuko se.
Töitä piisaa taas ja lisää tunkee ovista ja ikkunoista. Päivät kuluvat nopeasti, kun puuhaa riittää, se on hyvä asia ja nautin myös suunnattomasti tällä osastolla vallitsevasta hersyvästä tunnelmasta. Välillä kiroamme ja pärräämme suureen ääneen, väliin taas nauramme hysteerisinä vedet silmissä. Töitä, niitä teemme koko ajan ja saamme paljon aikaan.
Kelaan mielessäni nyt paljon perhe- ja sukuasioita. Sain meiliä Serkku-P:ltä, joka asuu tuossa lähikaupungissa. Haluaa taas olla yhteyksissä ja tavata. Minä kirjoitin, että niinkö se toimii, että kun minä sairastun ja joudun mielisaaraalaan, niin yhteys katkeaa, mutta minun pitäisi heti olla tassua antamassa, kun hän haluaa välejä palauttaa. Kovaa tekstiä, vastasi Serkku-P ja selitteli jotain. Muutama meili on vaihdettu, mutta en halua uskoa enkä luottaa ihmiseen, joka on elämästäni kadonnut niin monta kertaa ennenkin.
Vietän henkilökohtaista kahvihetkeä suureen huiviini kietoutuen, sähkölämmittimen puhalluksessa. Keskiviikkoa, hyvät ihmiset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti