Hämmentävä torstaiaamu. Heräsin 02.40 säpsähtäen, naapurissa putosi ehkä neula lattialle tai jotain, mutta pystyin onneksi nukahtamaan uudelleen. Uneksin oudoista kaduista, kapeista kujista, joilla kuljin niitä rakastaen. Lähtemisen fiilis on todella voimakas, miten se voikaan näin vahva olla. Elämäni on hyvin, mutta pimeys ja kylmyys tekevät minulle asioita, pääni ja sydämeni sisässä. Kaipaan suuremman meren rannalle, suolaisempia tuulia haistelemaan.
Pääsisköhän sitä edes käymään jossain. Lontoon matkakin kiikkuu kyllä vielä ihan ilmassa, en ole varma, onko minulla varaa lähteä. Se olisi niin upeaa ja niin jotenkin täydellistä, mutta saapa nähdä, kuinka haaveeni käy. Lomapäivätkin on matkan ajankohdalle jo sovittu, keikkalippu hankittu. (Nyt tätä kirjoittaessa nousi oikein kunnon pakokauhu: mitäs jos en tosiaan pääsekään lähtemään koko reissuun?! APUA!!!)
Töitä on taas niin paljon, että näiden muutamien rivien kirjoittaminen on kestänyt kaksi tuntia. Ei tästä tule mitään näin, kirjoittamisesta. Jospa kävis vaikka tupakalla ja paahtais sitten suoraa putkea tuonne neljään saakka. Ja huomenna on jo perjantai, ihanaa, viikonloput ovat parhaita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti