On niin sekava ja kiireinen työaamu, että ei ehdi kissaa sanoa. Täysin omituisia selvittelykeissejä sataa ovista ja ikkunoista, kaikki minun niskaani, koska pari henkilöä on poissa. Teen niin kummallisia duuneja, että välillä melkein itkettää.
Valitettavasti olen myös jälleen kerran osannut lukea kalenteria täysin väärin. Olen elänyt aamusta asti torstaita ja pettymys oli valtaisa, kun ymmärsin asian oikean laidan. Vaan ei auta, onneksi sentään edes keskellä viikkoa mennään jo, ettei ole esimerkiksi tiistai tämä.
Olen täysin ja totaalisen rakastunut omaan levyhyllyyni uudestaan nyt, kun latailen sen sisältöä suloiseen pinkkiin ipodiini. On niin mahtavaa elää asioita uudestaan musiikin avulla, tuntea tunteita, jotka katosivat jo vuosikymmeniä sitten.
Olen lyhytsanainen, koska aikaa ei ole. Sata hämmentävää keissiä huohottavat niskaan ja odottavat, että selvitän ne. Miten, kun täällä ei ole edes ketään, keneltä kysyä?
Oh, kello, juokse ja liidä tuonne neljään, ole niin kiltti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti