BECAUSE THE NIGHT

Hoblaa, tiistai, kuinka voit? Olen kokenut aamulla järisyttävän kalenterinsisäistämishetken, kun tajusin kristallinkirkkaasti, että tiistain jälkeen tulee keskiviikko, joka on jo paljon lähempänä perjantaita.

Eilen tapasin Kauniin Naapurin sisäpihallamme, istuimme tunnin sateessa juttelemassa, oli muikeaa häntä nähdä. Sovimme alustavasti treffejä lauantaille, Kissa ja Kirja poistuvat kaupungista (jättäen kolme kissaansa minun vastuulleni) ja minä olen täysin vapaa. Majoitumme Naapurin kanssa joko kattoterassillemme tai menemme johonkin baariin, jossa emme ikinä käy. Kantabaarin meininki kyllästyttää, piiri pieni pyörii, samat naamat ja samat jutut.

Hartiani ovat tulessa, vasen puoli särkee miljoonalla, oikean lapaluun vieressä on ruosteinen naula pystyssä. Hajoileva fysiikkani saa minut suunnittelemaan jopa uimisen aloittamista, vaikka hyperallerginen ihoni ei sitä kestä. Iho jää altaaseen, mutta olisipa ainakin hartiat, selkä ja jalat paremmassa kunnossa. Huoh, romahdan fyysisesti täydellisesti varmaan jo ennen kuin täytän 40.

Tiistai, ikuisuuden mittainen typerä helvetin tiistai, työpäivä vasta alussa ja jo kotiinlähtövalmius sata. Nice fucking life.

TÄLLÄ TIELLÄ

Erittäin oivallisen viikonlopun kohokohtina mainittakoon pankkiautomaatin tuplaklikkaus, Prätkähiiren tyttöystävän kanssa puhelimessa puhuminen, kunnon hysteerinen naurukohtaus Kissan kanssa, Siskopienen tapaaminen yllättäen kadunkulmassa sekä perjantainen villasukkamiihailu Naapurin asunnossa. Nämä lentävät ohi niin nopeaan, nämä säälittävän lyhyet vapaahetket ja taas on sukellettava iltavuoroviikkoon, vaikka ahdistaa ihan kympillä. Lomaan on vielä viisi täyttä työviikkoa, hyvänen aika. Kuinka kestän tätä hommaa vielä viisi viikkoa, sitä en tajua.

Laajassa toveripiirissäni erotaan nyt urakalla, seitsemänvuotisia suhteita lyödään läjään ja jotenkin se muuttaa dynamiikkaa, muuttaa ihmisiä, luo samalla kuitenkin myös mahdollisuuksia uuteen hyvään elämään. Eroaminen on aina ihan hanurista, mutta jotkut erot ovat helpompia kuin toiset. Jotkut erot ovat jopa välttämättömiä, asianosaisten mielenterveyden kannalta, mutta koskaan en lakkaa ihmettelemästä sitä helppoutta, jolla jotkut eronsa hoitavat.

Olen nukkunut huikeat kaksi tuntia ja jalkojani särkee suunnattomasti. Toivoisin, että mulla olisi täällä töissä pesuvati täynnä jääpaloja, jotta voisin jalkojani siellä liottaa. Hiukseni leikkivät luonnonkiharaa ilman kosteuden vuoksi ja nenässäni on kirkkaan punainen rupi. Olen väsynyt ja täydellisen epäviehättävä, mutta minun pitää selvitä tästäkin viikosta. Zen? Mikä se on?

KESÄ ESPALLA

Ah, torstai, tämän viikon viimeinen työpäivä. Olen pienesti jo hysteerinen, tähän aikaan aamusta, onneksi Pikkunatsi ja kollegapoitsut ovat myös hyvällä tuulella sitä yhtä norsunvittunaamaa lukuunottamatta. Ja sitähän mä en laske, en ole koskaan laskenut.

Mä löin tuossa männä viikonloppuna itseni kanssa vetoa siitä, kuinka monta päivää Kissa malttaa olla ruinaamatta mua baariin lomansa alettua. Yllätyksettömästi voitin vedon, eilen se alkoi. Sata tekstiviestiä työpäivän aikana, kiesus, että mä olin kuoliaaksikyllästynyt. Tapasin mä sitä sen verran kotimatkallani, että kävin hakemassa juustot, jotka ihana espanjalaisystäväni oli tuonut tuliaisiksi kotomaastaan. Illan vietin keskenäni jalkasärkyä kiroillen, kahvia juoden ja fiilistellen viimeisiä iltoja Kauniin Naapurin kämpässä. Naapuri palannee sunnuntaina mestoille ja minä palaan kaninkolooni.

Mulla on hyvä fiilis, sain aamusella hoidettua yhden kinkkisen duunikeissin, nauravainen kollega tarjoili hyvät kahvit ja muutaman tunnin kuluttua olen hetken ajan vapaalla, parfyymini ansioista hetken taas 23-vuotias ja helvetin hieno ihminen.

SAKER MAN SER

Kyllä osaa ihmispään kalenteri olla ketuillaan. Sekoilen urakalla, enkä osaa enää edes lukea kelloa. Nämä yhden vapaapäivän jälkeiset viikot ovat aina niin juuri tätä.

Vietin eilen melkoisen tovin lukemalla aikaisemman blogini tekstejä. En toki koko blogia, siellähän on yli neljän vuoden kirjoitukset, mutta luin läpi vuoden 2008 kevään ja kesän tapahtumat. Ne saivat minut itkemään hieman. Enemmän ne saivat minut hämmästelemään ja kummastelemaan elämääni, tunteitani, vahvuuksiani ja heikkouksiani. Ne eivät ole juuri muuttuneet näiden vuosien aikana, mutta herättävät hämmennystä. Miksi olen niin saatanan sokea ja uskon ihmisten hyvyyteen? Miksi heittäydyn tunteitteni vietäväksi niin täysillä, hyppään trapetsilta ilman turvaverkkoa? Miksi rakastun narsistihirviöihin tai skitsofreenisiin juoppoihin? Miksi olen niin altis masentumaan?

Toki nykytilanteeseen verrattuna olen muuttunut aika paljon. En päästä ketään lähelleni, varsinkaan ketään miespuolista. Olen löytänyt itsestäni jälleen sen puolen, jonka toviksi kadotin: haluan olla yksin, haluan elää ja asua yksin koko loppuelämäni ajan. "Vapaus on suuri vankila", kirjoitti Pelle aikanaan ja sen minä olen huomannut olevan oman totuuteni. Vapaus on minun vankilani, se, jossa haluan lusia.

Työpäivä mataa hitaasti, vaan onneksi varmasti.

OM DU VAR HÄR

Viimeinen jalkakontrolli Töölössä oli juuri sitä, viimeinen. Lääkärin mukaan jalka on parantunut hyvin ja säryt kuuluvat vielä asiaan. Asento on oikea ja nivelsiteet vahvat. Polvi alkaa siis olla kuosissaan, mutta mistä mä saisin nilkat? Jälleen samalla lailla kuin viime kesänä ovat nilkkani jalkapallon kokoiset ja jalat särkevät aivan tajuttomasti. Ostin jotain luontaistyyppistä lääkettä apteekista, jonka pitäisi auttaa jalkojen turvotukseen, mutta en ole huomannut niistä olevan mitään apua. Tulen hulluksi, kun en voi kävellä ilman, että minuun sattuu aivan saatanasti. Tänään minun pitäisi saada illalla tosi paljon aikaiseksi, mutta pelkään kaiken touhuilun kaatuvan jalkoihini. Eilenkin kotiin päästessäni jalkani olivat jo niin tulessa ja kipeät, että pelkkä suihkuun ja takas -kävely oli työn ja tuskan takana. Ne näyttävät niin kauheilta, nuo säärieni jatkeena roikkuvat jalkapallot, mutta vielä kauheammilta ne tuntuvat. Iho on niin kireällä, että se soi ja tuntuu, kuin jalkojeni sisällä palaisi nuotio, oikea rovio.

Elämme onnellisesti tiistaita. Mulla on tämän viikon perjantai vapaa, joten ollaan aika loppusuoralla tässä viikossa jo. En malta odottaa, että saan nukkua yhden yön kunnolla ja pitkään. Viime yönä nukuin poikkeuksellisen hyvin, mutta säälittävän lyhyesti ja ytimekkäästi.

Töissä on kummallisen hiljaista, vaikka yksi vastaanottava pankki on rikki. Chillailen poikain kans kahvimukit käsissä, kotiinpääsyä odotellen, taas yhtä päivää lähempänä perjantaita.

HORJUVA HOLTITON MATKUSTAJA

Yhden vapaapäivän tynkäviikonloppu sujui odotetusti: liian nopeasti. Nukuin aivan säädyttömän huonosti viime yön, tänään en käynnisty enkä tunne oloani hyväksi. Huomenna menen aamulla Töölön sairaalaan jalkakontrolliin. Se tarkoittaa sitä, että saan nukkua hieman pidempään, Töölöön pääsee niin paljon helpommin kuin usvapöndelle. Josko tänä iltana saisin hieman siivottua ja oltua rauhassa, jollain lailla olen kuin kala kuivalla maalla, en saa henkeä ja stressi ja väsymys painavat harteitani kuin miljoona kiloa.

Lauantaina tapasin Siskopientä ja suunnittelimme Lontoon reissua. Humalluin, olin niin väsynyt ja uuvuksissa. En pidä humalassa olosta, se saa minut sopertelemaan ja toistamaan itseäni. Tykkään olla hiprakassa, pienessä nousussa, mutta en halua pamahtaa känniin. Onneksi itsesuojeluvaistoni on hyvä, päädyn aina kotiin, vaikka olisin missä kunnossa.

Kollegapoitsu palasi lomalta, mikä on ihanaa, sillä hän on Solin jälkeen se kollega, jonka kanssa tulen parhaiten toimeen. Itselläni lomaan on vielä kuusi viikkoa aikaa. Kuusi loputtoman pitkää viikkoa, kuusi karmeaa maanantaiaamua, kuusi elämää.

Tänään menen noutamaan uuden pinkin ipodini postista. Elämän pieniä iloja.

IN A DREAM

No eihän siinä niin käynyt, vaan se tavallinen tarina. Oltiin sovittu jo keväällä yhden työkaverin kanssa, että mennään kimpassa kaljalle joku päivä, ja eilinen oli sitten se joku päivä. Juotiin muutamat tuopit, meillä oli tosi mukavaa. Kundi on tosi fiksu ja avoin ja huumorintajuinen, naurettiin ja kälätettiin työasioista ja marmatettiin kollegoista. Lähdettiin siitä sit hyvissä ajoin kohti kotejamme, mut mun tie kulki kantakuppilan edestä ja sinnehän mä sitten jumitin, kun Efektin bongasin pihalta. Kirja ja Kissa saapuivat kans paikalle ja meillä oli Kirjan kanssa oikein hyvä keskustelu. Lähikauppaan (joka sulkeutuu klo 23) ennätin juuri ja juuri ja nukkumaan menin joskus kahden maissa. Herätyskännykän ääni sai taas melkein kyyneleet silmiin, milloin mä saan oikeasti nukkua?

Töissä on kohtuullisen hiljaista, on sentään joitakin puheluita tullut, etten ihan tylsisty hengiltä. Kissa lähettelee koko ajan tekstiviestejä ja ruinaa baariin. Tahtoisin mennä, mutta en hänen kanssaan. Tahtoisin myös toisaalta ihan vain kotiin, tekemään ruokaa ja oleilemaan. Sietämätöntä tämmöinen, kun on vain yksi vapaapäivä viikossa. Ja Kissa on tosiaan lomalla, näitä baarikutsuja sateleekin nyt sitten seuraavat kolme viikkoa varmaan koko ajan. En tiedä, miksi hermoni ovat niin kireällä hänen vuokseen, tahtoisin pitää taukoa tästä ystävyydestä. Provosoidun puolesta sanastakin ja otan hyökkäysasennon, koska minuahan ei jumalauta ystävä pidä pilkkanaan enää niin kuin hän on tehnyt. Kertonut asioitani kuin hassuja tarinoita, olen aivan helvetin kyllästynyt siihen, että joku minulle tapahtunut traaginen ja/tai pelottava asia onkin yhtäkkiä hänen kertomanaan levinnyt, muuttunut vitsiksi, jolle pystypöydissä nauretaan.

Ajatus ei kulje. Olen jumissa, selkääni särkee ja haukottelen vedet silmissä. Reilut pari tuntia pitäisi vielä jaksaa töissä, sitten hetkeksi pois. Mutta vain hetkeksi, maanantaiaamu koittaa ennen kuin ehdin mitään.

CAN THE CAN

Inhoan näitä perjantaipäiviä, jotka ovat henkisiä torstaita. Tulen siis huomennakin töihin ja se ahdistaa ihan miljoonalla voltilla. Lisäksi suosikkikollegani Soli jää tänään lomalle, eli seuraavat kolme viikkoa joudun kärvistelemään täällä äijälauman kanssa ihan keskenäni. Ei se nyt koskaan mikään ongelma ole minulle ollut, äijäporukassa hengailu, mutta Soli nyt vain sattuu olemaan ainoa työkaverini, jonka kanssa voin ihan suoraan ja rehellisesti olla oma itseni ja hänen kanssaan pystyn purkamaan duuniangstiani sujuvasti sukupuolesta huolimatta. Käydään tänään yhdessä Solin kans lounaalla hänen lomansa kunniaksi, se sentään on tosi mukavaa. Ja huomenna hän lentää ulkomaille tämän talon yltä, lupasin vilkuttaa pihalla.

Olen nukkunut taas tosi lyhyitä pätkiä ja aamut ovat olleet vaikeita. Lauantai on perinteisesti ollut mulle se päivä, jolloin nukun vähän pidempään, mutta huomenna ei siihen ole mahdollisuutta. Siispä tämä ilta sujuukin toivottavasti rauhallisissa merkeissä, kahvia ja suihkua ja kirjaa. Pelkään kuitenkin koko ajan, että Kissa ruinaa baariin, kun sillä alkaa tänään loma. Vaan koetan pysyä tiukkana, ettei tarvitse huomenna aivan pyörryksissä olla töissä.

Ja huomenna, ah, huomenna pääsen töistä jo kahdelta ja sukellan lyhyen, mutta villin viikonlopun vietäväksi.

IT'S NOT OVER

Päänsärkyistä sadeaamua täältä Shitsvillen torstaiosastolta. Mulla ei toimi särkylääkkeet, ei ollenkaan, joten nyt kärvistellään kahvin voimalla.

Taannoiseen mp3-ongelmani on ratkaistu mitä ihanimmalla tavalla: ostin käyttämättömän ipod nanon (8Gt) viisi kymppiä halvemmalla, kuin mitä se kaupassa maksaisi. Laite on uusi, mutta myyjälle tarpeeton, joten meikäläinen saa ensi viikon alusta alkaen matkustaa usvapöndelle ja takaisin hyvän musiikin tahdittamana. Hassuna detaljina mainittakoon, että ostamani laite on pinkki. (Ehkä olen pääsemässä tästä pinkki-inhostani, minusta tuo laite on suorastaan sievä pinkkinä!)

Tänään on siis palkkapäivä ja töitten jälkeen mulla onkin agendaa: käyn kotimatkan varrella kirpparilla, ruokakaupassa ja apteekissa. Ihanaa ostaa ruokaa kotiin, ladon kärryn täyteen kuivatarvikkeita, jotta pärjään niillä sitten taas kolmen viikon kuluttua, kun palkka on käytetty. Kirpparilta todella toivon löytäväni jonkun vaatteen, pidän ja pesen näitä muutamia kuteitani niin, että niiden näkeminenkin kyllästyttää jo. Illalla sitten laskujen maksamista ja ehkä pari rikosdokumenttia. Eilenkin katsoin kolme. Miten en ikinä kyllästy niihin?

Hieman rauhallisempi aamu onneksi töissä. Pikkunatsi on taas hyvällä tuulella, kollegatkin hymysuin. Jos tämä päänsärky helpottaisi, olisi minullakin oikein hyvä päivä.

PIENIÄ SIEVIÄ SIENIÄ

Kiireinen työpäivä hieman rauhoittui iltavuorolaisten saavuttua paikalle. Olen nukkunut älyttömän huonosti ja siksi pinna on kireällä. Pinnan kireyteen on osasyyllinen myös aivan karsea vatsakipu, joka vihloo ja melkein pakottaa minut linkkuun välillä. Juon kivennäisvettä ja tahdon kotiin.

Eilen hyväntuulinen Pikkunatsi päästi minut lähtemään töistä jo tuntia aikaisemmin. Matkalla sain ilahduttavan viestin: ystäväni Efekti piipahti luonani pitkästä aikaa. Oli ihanaa istuskella ja höpöttää sydämensä kyllyydestä. Kultainen E on lomalla ja minä niin mielelläni hänen kanssaan viettäisin enemmän aikaa, mutta kuusipäiväinen työviikkoni ei anna armoa. Ensi viikon perjantaille suunniteltu Lahdenreissu on peruuntunut, joten ehkä silloin pääsen Efektin kanssa puistoilemaan. Lelukin suunnistaa silloin iloiseen itään, joten voisimme ehkä istuskella ihan kahden.

Armottoman kiireisenä näköjään jatkuu tämä päivä, ei hetken rauhaa. Vaan sehän saa ajankulun tuntumaan nopeammalta, joten ei muuta kuin huhkimaan hulluna.

Keskiviikkoa.

KUPLA

Nukuin lähes viisi tuntia Naapurin sängyssä, mikä ilolla todettakoon. Näin paljon unia, kuten kai asiaan kesähelteellä jotenkin kuuluukin. Viikko on ikuisuuden pituinen, mutta tunti kerrallaan se on tämäkin lusittava. Ensi viikolla sitten pitkä viikonloppuvapaa, siihen on noin pyöreästi seitsemän vuotta kyllä aikaa.

Sain pestyä pyykkiä ja palautettua kissakodin avaimet. Ikävähän sitä karvanaamaa jo on, ne on semmoisia elikoita, että sydämeen tiensä löytävät helposti ja vaivattomasti. Kolmen viikon kuluttua mulla on sitten hoidettavana kolme kissaa, joten kissahätä helpottaa kyllä silloin taas.

Himoitsen uutta mp3-soitinta. Olen katsonut käytettyjä ipodeja ja joku semmoinen 4Gt:n soitin olisi tarpeisiini enemmän kuin riittävä. Nykyinen mp3-soittimeni oli kovin kaunis ja sievä ja söpö ja nätti, mutta lakkasi toimimasta muutamassa kuukaudessa. Tokihan siinä on takuu, mutta en aio sitä postittaa Hong Kongiin omalla kustannuksellani ja odottaa taas viittä viikkoa, että saan uuden tilalle, uuden, jonka toiminnot ovat ihan hanurista. Siinä ei ole edes kunnon shuffle-toimintoa eikä sillä voi edes kuunnella albumeita järjestyksessä. Se kun osaa soittaa vain yhtä albumia shufflena niin, että se soittaa joka toiseksi biisiksi saman. Älyttömän huono vekotin siis. Jos jollakulla on käytetty ipod nano, olen enemmän kuin kiinostunut ostamaan sen pois!

Himoitsen myös uusia vaatteita. Mulla taitaa olla kahdet housut ja neljä paitaa, joita voi käyttää. Ne ovat kuluneita ja kauhtuneita, mutta mulla ei ole ollut rahaa vaateostoksiin pitkään aikaan. Josko seuraavasta tilistä kykenisi jonkun kirpparikierroksen edes tekemään. Pikkuisen myös haluttaisi kokeilla, osaanko enää ommella. Joskus teinivuosina tein lähes kaikki vaatteeni itse, suunnittelin ja piirsin kaavat (useimmiten en kuitenkaan piirtänyt kaavoja, vaan tein silmämääräisesti) ja sainkin aikaan kivoja käyttövaatteita, pienesti erikoisempia kuteita, joita ei ainakaan tullut kadulla vastaan. Arvelen, että taito vielä löytyisi, jos hiukan harjoittelisi. Vai voiko jokin taito kadota kokonaan?

HERONISTI

Nuo perjantain ja maanantain väliset yöt kiitävät ohi niin nopeaan, ettei ehdi edes kunnolla pysähtyä hengittämään. Mulla on ollut kivaa, mä olen nauranut Siskopienen kanssa, tehnyt sen kanssa myös matkasuunnitelmia ja nauttinut olostani die-hard Uruguay-fanina. Tosin Uruguay jäi neljänneksi fudiksen mm-skaboissa, mutta ei se faniutta muuta.

Työviikko alkoi hieman takellellen, kun vatsaani koski niin, etten pystynyt edes seisomaan suorassa. Pääsin kuitenkin töihin, hieman myöhässä tosin. Kuusipäiväinen työviikko ei innosta yhtään, varsinkin kun Kissa jää perjantaina kesälomalle. Tapasin häntä eilen, tuli mukaani sitä oikeata kissaeläintä moikkaamaan, oli pitkästä aikaa semmoinen mukava rupatteluhetki. Tekee hyvää viettää välillä aikaa jonkun muun kanssa. Ja Siskopienen varsinkin, hän on mulle kultaakin kalliimpi ystävä, jonka rinnalla kuljen vaikka läpi harmaan kiven.

Olen jälleen ainoa ruotsinkielentaitoinen osastollani ja minulle kasaantuu niin hirveästi selvittelyjä, että saan todella huhkia surkean liksani eteen. Illalla palauttelen kissa-asunnon avaimet ja muutan vaihteeksi naapuriin kalavahdiksi. Kalakeikka kestää kaksi viikkoa ja sen jälkeen hoitovuorossa ovat Kissan ja Kirjan kolme kattimattia. Pitäiskö mun alkaa markkinoida tätä eläntenhoitoa jotenkin?!

On maanantai, vatsaan koskee, väsyttää. Tää on tää.

ISO-PASI

Vihdoinkin perjantai. Tää on viikko on kestänyt kaiken kaikkiaan jotain kahdeksan vuotta. Eilen töitten jälkeen menin katsomaan kissaa, joka yllättäen punki syliin koko ajan. Eihän sieltä malttanut heti lähteä, vaan piti seurustella hetki. Hirmuinen allergiakohtaushan siitä seurasi, kun toinen punki naamalle ja oikein vehtasi sylissä, mutta onhan se toki sen arvoista, kun niin harvoin pääsen kissaeläinten kanssa seurustelemaan nykyään.

Töissä jäi jälleen yksi kollega lomalle, meillä on auttamattoman pieni miehitys ja näin ollen kova kiire. Kademieltäkin koen, kun tyypit saavat pitää neliviikkoiset kesälomansa kesällä. Vaan yritän suhtautua sillä tavalla positiivisesti, että jos saan uuden duunin, aion lomailla hetken ennen uudessa työssä aloittamista. Jos taas en saa töitä, saan lomailla kolme viikkoa syyskuussa, kun kaikki muut ovat jo palanneet laitumilta.

Toivon huomisesta täydellistä kesälauantaita, maailman parhaan Siskopienen seuraa ja Uruguayn voittoa Saksasta. (Olen die-hard Uruguay-fani, ihan sama kuka siellä olisi vastassa, Urun voittoa toivon kumminkin.) Toivon myös, että saan nauraa hieman, halata jotakuta ja nukkua vähän.

Suuret on suunnitelmat.

SLEEPING MY DAY AWAY

Kämpässäni jatkuu henkilökohtainen Sauna Open Air -festivaali ja minua harmittaa vain se, etten ehdi siitä nauttia. Nämä iltavuoroviikot ovat yhtä helvettiä, sehän on todettu jo moneen kertaan, mutta kertaushan tunnetusti on opintojen äiti. Eilen käväisin hakemassa kissakaverin kotiavaimet ja tapasin siinä pikaisesti muutaman ystävän. "Näytät niin väsyneeltä, että itkettää." "Näytät niin väsyneeltä, että tekisi mieli viedä sut jonnekin kauas pois." Huoh, joo, uskottava se on, näytän aika väsyneeltä.

Iltasella soitti Siskopieni, jonka tapaan näillä näkymin lauantaina. Odotan innolla, että pääsen kanssaan nauramaan ja juttelemaan. Vaikka olemme jo torstaissa, tuntuu lauantaihin olevan jotakuinkin ikuisuus.

Kirjoitin eilen työhakemuksen, joka oli ehkä elämäni rohkein. Kirjoitin, että avoinna olevan paikan ns. tittelin tilalla olisi voinut olla minun nimeni. Minua jollain lailla kuitenkin ahdistaa se tosiasia, että tällä hetkellä avoimiin paikkoihin tulee hakemuksia aivan satamäärin ja minun on vaikea muistaa, miksi olisin jotenkin hyvä tai edes kiinnostava hakija niiden satojen joukossa. Olen ollut täällä vähäteltävänä niin kauan, tehnyt tätä paskahommaa ja alistunut. Pitäisi ehkä päästä jonnekin työnhakukurssille ensin. Siis en nyt tarkoita oikeasti mitään kurssia, vaan ehkä minulle tekisi hyvää listata edes itselleni, mielessäni, ne asiat, jotka oikeasti osaan ja joissa olen hyvä. En vain muista niitä enää. On sellainen olo, että olen jumissa ja pääsemättömissä tässä paskaduunissa usvapöndellä, lopun ikääni.

Mikä kauhea tulevaisuudenkuva.

STRAWBERRY FIELDS FOREVER

Kaninkolon kokoinen kämppäni oli kuin sauna viime yönä, enkä ole juurikaan nukkunut. Vaan enhän minä nuku muutenkaan, että mikäs tässä on ollessa. Ilmatieteen laitoksen mukaan ilman kosteusprosentti on täällä päin Suomea 85, se on melkoisen korkea ja minun on sen vuoksi helppo hengittää. Sääli vain, että duunipaikan ilmastointi sekoilee urakalla, välillä se on kokonaan pois päältä ja välillä puhaltaa jääkaappityyppisesti.

Yksi kappale kissoja olisi ruokittavana viikonlopun ajan. Ihanaa, en ole pitkään aikaan ollut kissavastuussa. Haen tänään illalla avaimet sinne ystävän asuntoon ja huomisillasta alkaen mustavalkoinen jättiläiskissa on minun vastuullani. Mietin vain, että miten se pärjää, kun pääsen töistä kaupunkiin niin myöhään. Eilenkin usvapöndeltä lähtevä bussi oli vartin myöhässä, joten Kalliossa olin vasta puoli yhdeksältä. Ahdistaa tämä matkailu töistä ja töihin, oikein tosissaan. Työhakemuksia väsään lisää varmaan tänään illalla, tärkeimpänä työpaikkakriteerinä taitaa tällä hetkellä olla juuri nimenomaan paikan sijainti, mikä on tietenkin täysin absurdia, mutta ei minulla ole oikein varaa toivoa mitään muuta.

Keskiviikko, keskellä viikkoa. Kuinka tämä voi olla näin tahmeaa? Maanantaista keskiviikkoon on yhtä monta päivää kuin perjantaista sunnuntaihin, mutta toinen lentää selällään ja toinen ei suju millään.

SODOMAN POIKA

Liian vähän nukuttuja tunteja taas takana. Ilma on seisova ja tukkapehkoni alla on miljuuna astetta lämmintä. En valita hellettä, rakastan sitä, pyyhin hikeä ohimoiltani ja yritän taas asennoitua tiistaihin.

Eilinen työpäivä oli raskas, lomaltapaluu ottaa aikansa, oli loma kuinka lyhyt hyvänsä. Jotenkin tällä minun alallani kyllä viikossakin ehtii taas tapahtua niin paljon, että tekee tiukkaa pysyä perässä. Ihmeellisesti sitä kyllä on oppinut asioita, hyvänen aika, hallitsen suvereenisti sekä analogiset puhelinverkot, kaapeliverkot, adsl-verkot, gprs-verkot, Finanssialan Keskusliiton uusimmat määräykset ja ALV:t. Iltavuorossa ehdin iloisesti kuitenkin kirjoittaa kaksi työhakemusta, nyt alkaa syksyn paikkoja tulla hakuun. Nyt peukkuja ja rukoiluja peliin, että vihdoin pääsisin täältä pois, jonnekin lähemmäs kotikaupunkia töihin.

Harmittelen, etten pääse Ruisrockiin, etten ole vapaa, enkä rahoissani. Vaan kostoksi olen ajatellut viettää ensi viikonlopun pyykinpesun, ruoanlaiton ja kirjojen parissa.

Ei hassumpi kosto.

HIGHER GROUND

Voi hyvänen aika sentään, miten nopeasti voi reilun viikon mittainen loma mennä. Olen nauttinut helteistä ystävieni seurassa, yhden päivän vietin Lelun kanssa Linnanmäellä, meillä oli älyttömän hauskaa, kävimme vuoristoradassa (ainoa laite, johon todella ikinä haluan mennä!) ja hengailimme alueella, kävimme syömässä hampurilaiset ja päivän päätteeksi huristelimme raitiovaunulla ympäriinsä vain päätyäksemme kantabaariin kaljalle.

Juhannuspäivää vietimme aiemmin Kissan, Kirjan, Hatun ja Lelun kanssa piknikillä. Grilliherkut tekivät kauppansa ja hölisimme kilpaa. Tämä oli ensimmäinen kerta Hatun itsemurhayrityksen jälkeen, kun hän oli ns. ihmisten ilmoilla ystävien kanssa. Oli fantastista nähdä häntä ja samalla hirvittävän surullista, että hän tulee kärsimään tekonsa seurauksista koko loppuikänsä, ja Lelu hänen vierellään. Heillä on ollut vahva suhde, jonka puolesta nyt pelkään. Lelu pelkää, ja kuinka voisikaan olla pelkäämättä, että Hattu uusii temppunsa (tekee siis... eh, hattutempun?) eikä oikein osaa luottaa eikä uskoa. Ja kuinka vaikeaa näistä asioista on puhua, kuinka vaikeaa on kohdata toinen ihminen kasvoista ja kasvoihin ja kysyä, että miten tästä eteenpäin ja mitä helvettiä sinä oikein ajattelit ja etkö sinä tajua, kuinka tämä kaikki on vaikuttanut Leluun, ja meihin muihin, meihin, jotka rakastamme. Joka tapauksessa oli upeaa viettää päivää mukavassa seurassa, Kissakin otti iisisti eikä kiukutellut yhtään.

Rakasta Cistaa en loman aikana aikeista huolimatta tavannut, sillä päivät lensivät siivillä ja nyt olen taas usvapöndellä iltavuoroviikkoa ahertamassa. Elämälle kiitos Ylipäällikkö on aloittanut juuri tänään kesälomansa, sitä naamaa en todellakaan olisi tänään halunnut nähdä.

Jälleen kerran paluu arkeen tuntuu ihan sietämättömän hankalalta. Vaan päivä kerrallaan, eihän tässä muuta voi. Syksyllä sitten lomaillaan taas... (huokaus).

HOLIDAY IN CAMBODIA

Oi onnea! Tämäkin päivä siis koitti, jolloin meikäläisellä alkaa pieni loma!

Työaamu alkoi aivan helvetillisellä kiireellä, pari tuntia paiskottiin liukuhihnalla, mutta nyt iltavuorolaiset ovat tulleet ja tilanne hieman rauhoittunut. Saan siis välillä jopa hengittää ja hokea mielessäni sanaa loma.

Kävin eilen töitten jälkeen ostamassa vähän grillattavaa juhannukseksi, maissia ja halloumia ja ensimmäistä kertaa varmaan kahteenkymmeneen vuoteen myös makkaraa. Eiliset negatiivissävytteiset ajatukset ovat edelleen mielessä, mutta eiköhän tämä tästä kirkastu, kun vain pääsen täältä töistä pois ja sisäistän sen, että on hieman vapaata. Jos Kissa alkaa kiukutella, menen muuhun seuraan, eihän siinä sen kummempaa. Lelukin soitteli eilen, aloitti kesäloman, sanoi Hatunkin pääsevän sairaalasta kotiin viikonlopuksi. Voisin piipahtaa luonaan, sovimmekin Hatun kanssa, että viimeistään ensi viikolla nähdään.

Koko lopputyöpäivän ajaksi mulla on välitavoitteita. Lounas, tupakka, kahvi, tupakka. Ehkä käyn kumoamassa muutaman oluen töitten jälkeen, ehkä menen suoraan kotiin ja ajan totaalisen defragin pään sisällä. Olen innoissani ja pienesti hysteerinen.

400 SLAG

Voi näitä väsyneitä aamuja, jolloin aivo ei käynnisty ja vatsaan koskee. Aamuja, jolloin päänsisäinen kalenteri ei todellakaan ole ajan tasalla, kun myöhästyy spårasta ja sen takia dösästä ja sen takia töistä. Päänsisäiset stereot soittavat repeatilla yhtä lausetta ja hartiat ovat tulessa, kivikovat ja painavat.

Vaan jos minä tämän päivän vielä selätän. Jos minä tämän jaksan. (Palkintona huominen lähes samanlainen.)

Mua vähän ahdistaa juhannus. Mun pitäisi viettää se Kissan ja Kirjan kanssa, mennä piknikille sään salliessa, grillata ja fiilistellä. Jostain syystä mun pään sisällä on kuitenkin nyt joku blokki, musta tuntuu, että mä haluaisin pitää taukoa Kissan seurasta. Mä olen väsynyt siihen, että se tietyn promillerajan ylitettyään alkaa kiukutella. Mä tahtoisin vain olla leppeästi liikenteessä, jutella ja nauraa, mut se on mahdotonta Kissan kanssa näinä päivinä. Mä kaipaan muuta seuraa, mä sain maistaa sitä viime lauantaina niillä synttäreillä ja voi pojat, miten mä nautinkaan. Mut mä en voi enää perua tota juhannusta, kun Kissalla on jo selvät sävelet mitä grillataan ja kuka ostaa mitäkin. Tai no, kai mä voin perua, miksen muka, mut siitä seurais niin isot kiukuttelut ja haloot, että en mä sitäkään jaksa. Toisaalta, melkein aina on tosi kivaa, jos odotukset on hiukan negatiiviset, että siinä mielessä tää on ihan paradoksi koko juttu.

Mä menen invaparkkiruutuun tupakalle ja laskemaan minuutteja työpäivän loppuun.

MOOTTORITIE ON KUUMA

Vietin eilisen illan hupaisassa väsymyskoomassa, hihittelin itsekseni kahvikuppi kädessä ja juoksin pyykkitupaan ja takaisin. Olin saanut postissa upean hääkutsun, rakkaat virallistavat viimein suhteensa. Kutsu oli rakennettu vinyylisinkusta, jonka sankarit olivat itse levyttäneet, viisi rakkauslaulua ja hulppeat kannet. Kesähäitä minä olinkin toivonut tälle vuodelle, saa nyt silti nähdä pääsenkö edes paikalle, minun tuurillani olen töissä hääpäivänä.

Aamulla herätyksen soidessa olin pihalla. Niin uskomattoman pihalla. Jouduin miettimään moneen kertaan, että kuka olen ja miksi kello soi ja minne olen menossa. Ilahduin tajutessani, että tiistai on tällä viikolla kuin keskiviikko, koska perjantai on vapaapäivä. Ilahduin myös siitä, että nukuin neljä ja puoli tuntia, joka minun tapauksessani on suorastaan järisyttävä määrä unta.

Työpäivä alkoi naurulla, kun yksi pienistä kollegoista on väsymyksen takia hysteerisen hihittävä. Pikkunatsi oli myös hyvällä tuulella ja kaikki meni taas ihan putkeen siihen saakka, että Ylipäällikkö hiihteli paikalle yhdeksän jälkeen. Hän on kireä ja vittuilee, vaikka kaikki tekevät parhaansa. Oi, enää kaksi aamua niin jään viikoksi lomalle! Reilu viikko ilman tätä usvapöndelle ja takas matkustelua, voi elämä, reilu viikko ilman Ylipäällikön kuittailuja ja nyrpeää namaa.

Jollain lailla tennarien alla polttelee. Tärkeintä on lähteminen, se on ollut mun mottona koko elämän ajan, ja juuri nyt lähteminen olisi ihan parasta. Moottoritie on kuuma.

LIKE A VIRGIN

Oh, nämä perjantain ja maanantain väliset yöt ovat aivan liian lyhyitä, kun tahtoisi jatkaa vapaalla ikuisesti tai ainakin vielä muutaman hetken. Nukuin taas jotain kaksi tuntia viime yönä ja se kostautuu päänsäryllä ja hitailla aivoilla. Olen nauttinut rakkaitteni seurasta, nauranut paljon, jopa laulanut julkisesti kaksi biisiä, maistanut tervasnapsia, halannut kymmeniä ihmisiä, suunnitellut reissuja ja keikkoja. Elämä on ihanaa, kunnes iskee duuniangsti ja muistaa, että usvapöndelle on aina mentävä, tehtävä inhoamaansa paskahommaa, kuunneltava ihmisten hölinöitä ja oltava zen. Onneksi työviikko on vajaa ja sen päätteeksi jään lomalle. Odotan lomaviikoltani lähinnä sitä, että saan nukkua, tai ainakin nyt tuntuu siltä, että vietän viikon jotakuinkin vaakatasossa.

Ajatus ei kulje ja aivo on jumissa, likinormaali maanantaimeininki siis. Haaveilen mansikkapirtelöstä ja pitkistä yöunista, kahdeksan tunnin päästä olen jo matkalla kotiin...

NITA NITRO

Ihana aamu kustannuspaikalla, puhelinjärjestelmä ei toimi ja kukaan esimiehistä ei ole paikalla. Soli tekstasi Ylipäällikölle, joka ilmoitti, että kyllä sen pitää toimia. Mahtava asenne. Täällä sitä pyöritellään peukaloita ja ihmetellään, että tietääköhän puhelinvaihteemme (ulkoistettu) edes, että asiakkaat eivät pääse meille läpi. Itse en aio ilmoitella mitään minnekään, kerran tein niin, ja sain siitä aivan saatananmoiset haukut, kun "puutuin asioihin, jotka eivät minulle kuulu." Silloin mulle kerrottiin, että kaikki tämmöiset asiat kulkevat Ylipäällikön tai Pikkunatsin kautta. Toinen oli silloin kesälomalla ja toinen sairauslomalla... ja tälläkin kerralla molemmat ovat poissa. Minä vihaan tämän firman toimintatapoja ja ilmapiiriä niin suunnattomasti muutenkin ja vielä enemmän silloin, kun jotain tällaista tapahtuu eikä ketään kiinnosta, eikä kukaan ota asiaa hoitaakseen.

Vaan olen zen ja iloitsen perjantaista. Aamulla olin niin väsynyt, että meinasi itku päästä. Koko tämän viikon olen nukkunut aivan hirvittävän huonosti. Tällä hetkellä en pysty juuri muuta ajattelemaan, kuin kotiin pääsemistä ja rauhallista koti-iltaa villasukkineen ja kahvimukeineen. Tosin mieli saattaa vielä muuttua, kotimatkalla saattaa iskeä perjantaihulluus ja päädynkin kantabaariin hihittämään väsyneenä. Ei mikään paskempi suunnitelma sekään.

Viikonloppua!

BETTER THAN CABLE

Torstaini on väsynyt. Valvoin vahingossa yhteen asti yöllä, nukuin muutaman hassun tunnin ja matkustin taas keskustan kautta usvapöndelle. Duunipaikalla kuitenkin tänään jotenkin hyvä fiilis ja kollegat hymysuin, ainakin kunnes Ylipäällikkö suvaitsee saapua paikalle. Eilen ei saapunut ollenkaan, mutta ei myöskään ilmoittanut mitään. Ollapa vapaa tuolla tavalla, ilmaantua paikalle milloin tahtoo ja lähteä myös. Vaan on painettava sekuntiaikataululla, yritettävä pitää se kuuluisa zen kaikesta kiireestä huolimatta.

Viikonloppu onneksi lähestyy, on jo melkein nurkan takana. Lauantaina eräs tuttava järjestää synttäribileet outoon aikaan, klo 9-14. Aamubileissä ei ole tullut käytyäkään vähään aikaan, tai no, tuskin koskaan missään tarkoituksellisissa aamubileissä, vahingossahan niitä yleensä siunaantuu. Tapaan taas monta ystävää ja olen ison harppauksen lähempänä lomaviikkoani, ensi viikkohan on työviikkona vajaa.

Provinssirock jää tänäkin vuonna väliin, pikkuisen on ikävä sinne kyllä. Rakastan festaritunnelmaa, mutta taloudellinen tilanne ei oikein suo mulle mahdollisuutta nauttia siitä tänäkään vuonna. Kaiholla muistelen Provinsseja rakkaan Kirjailijan kanssa, Ilosaarirockeja, joissa olin töissä ja nauroin ja nautin olostani niin etten missään. Elämä oli silloin helpompaa, yhdistän noihin kesiin myös nuoruuden ja hulluuden, kyvyn heittäytyä ja nauraa itselleen. Toki muistan kokeneeni noina kesinä myös valtavaa epävarmuutta ja stressiäkin, mutta aikahan tunnetusti kultaa muistot. Silloiset työtehtävät olivat kuitenkin kaikesta kiireestä huolimatta ihan maailman parhaita, sain pyöriä rakastamissani rokkikuvioissa ja tehdä Suomen parasta festivaalia. (Ehkä mä menen sinne vielä joskus, tuli oikein semmoinen hulluksitekevä tarve päästä paikalle! Ottaiskohan ne minut töihin vielä?)

Torstai mataa, vaikka on hulluna hommia. Vaan kohti iltaa, kohti hieman pidempiä unia (förhoppningsvis), kohti perjantaita ja semmoista.

DEN DÖDA VINKELN

Nukuin tyylikkäästi pommiin, mutta ehdin silti kahdeksaksi usvapöndelle. Ihmeiden aika ei siis ole ohi.

Eilinen shoppailukierros oli epäonnistunut ja ahdistava, en löytänyt mitään niistä asioista, jotka toivoin löytäväni. Sain silti ostettua pakolliset hoitoaineet, ripsivärin, närästyslääkkeet ja muuta asiallista. Iltaa vietin hyvän pizzan ja kirjan parissa. Nukuin hyvin ja unohdin laittaa herätyskellon soimaan, havahduin hereille vasta kuudelta. Olin unen tarpeessa, mutta pommiin nukkuminen on silti todella epämiellyttävää, tulee semmoinen hengästyneen hysteerinen olo.

Jollain lailla viikko tuntuu matelevan. Ajan kulku on niin hämmentävää. Odotan innolla lomaviikkoani, johon tuntuu olevan ikuisuus, mutta se viikko tulee lentämään concorden lailla, sen takaan. Mä elän kummallista aikaa muutenkin, mulla on ekaa kertaa elämässäni jonkunlainen ikäkriisi menossa. Mun uudet kollegapoitsut on hirveän nuoria, tosi kivoja sällejä, mut aika naiiveja ja lapsellisia monessa asiassa. Mulla oli tossa yks päivä hyväntuulinen keskustelu yhden kollegapoitsun kanssa ja koko sen keskustelun ajan mä ajattelin, että "mä voisin olla ton äiti." Se ajatus kieltämättä oli pysäyttävä ja raadollinen, mut samaan aikaan mua nauratti jotenkin ihan tolkuttomasti. En mä ikäkriiseile sen takia, että mulla ei ole lapsia, vaan sen takia, että tämä ikä tarkoittaa mulle suomeksi niin montaa menetettyä mahdollisuutta. En tiedä miksi ajattelen sen niin, sitä pitäisi analysoida, jos olisi aikaa. Vaan kun vapaat lentävät ja arki mataa, on niin paljon muutakin analysoitavaa tässä päässä.

Mistä päästäänkin sujuvasti jälleen alaa valtaavan masennuksen äärelle. Olen itkeskellyt huomaamattani viikon jokaisena päivänä, se ei varsinaisesti vielä tarkoita mitään, mutta on outo oire sekin. En millään lailla ole missään huonossa kuosissa, vielä, mutta pimeys on lähempänä. My good old safetyblanket, josta tahtoisin eroon. On vain tosi vaikeaa luopua, sitä olen ihmetellyt ennenkin, masennus on kaikessa surussaan kuitenkin se uskollisin ystävä, joka minulla on. Pysynyt vierelläni koko elämäni, ei hylkää eikä petä eikä puhu minusta paskaa selän takana.

Keskiviikon kunniaksi keitin kahvit ja keskityn nyt olemaan tehokas ja tuottelias työntekijä. Hah. Onneksi olen sentään huumorintajuni säilyttänyt.

TOMMY GUN

Tiistaini on alkanut vauhdikkaasti, ei tässä ole ehtinyt juuri kissaa sanoa, kun töissä on niin kova kiire. Aamutuimaan pamahdin pankkiautomaatille nostamaan käteistä ja iloitsemaan saldostani, joka ei ollut enää 0,27 euroa. Tänään on vuorossa pienimuotoista shoppailua töitten jälkeen, tarvitsen kaupasta erikoisia asioita enkä malta odottaa, että pääsen niitä hankkimaan. Iloisin mielin laitan varmaan semmoiset viitisenkymmentä euroa menemään tänään, hyvänen aika miten iloisin mielin.

Sain kuin sainkin eilen vastausta palkankorotuspyyntööni. Johto on norsunluutornissaan päättänyt, että työskentelen tasolla 1, vaikka tasokuvausten perusteella työskentelen todellakin tasolla 2. Vaan mulle myönnettiin vuoden alusta takautuvasti nyt sitten 1-tason vähimmäispalkka. Eli kaksi vuotta talossa ei merkitse mitään, vasta vedettyäni esiin nuo työehtosopimuksen pykälät alan saada edes vähimmäispalkkaa. Aivan naurettavaa, kukaan norsunluutornilainen ei tekisi töitä, jos saisi palkkaa alakanttiin 500 euroa, eikä sitä koskaan korotettaisi. Ymmärrän toki, että johdon palkat ovat eri asia, en millään tavalla koe olevani yritykselle yhtä tärkeä, mutta ymmärtänette pointtini.

Menen tätä tiistaita jotenkin nyt niin hektisissä merkeissä, ettei kirjoittamisestakaan tule mitään. Vaan hyvä niin, kivempi tehdä töitä töissä, kuin tuijottaa kelloa ja pyöritellä peukaloita.