Häikäisevän kaunis auringonpaiste huijaa luulemaan, että kevät olisi vihdoin alkamassa. Pakkanen jysähtää keuhkoihin lekan lailla ja palelen sieluani myöten. Juon kahvia ja odotan, että kello tulisi neljä, jotta pääsisin taas kotiin. Työ ahdistaa ja väsyttää, pitäisi pakata kaikki kamat muuttolaatikoihin, mutta missähän hiton välissä senkin tekee, kun puheluiden välissä on huikeat 15 sekuntia aikaa?
Olisi keksittävä jokin tavoite. Että jaksaisi tätä arkea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti