Viikonloppuuni mahtui koko tunteiden kirjo, hysteerisestä itkemisestä hysteeriseen nauruun. Lisäksi paljon halauksia ja lämmintä yhdessäoloa rakkaiden ystävien seurassa.
Olen niin onnekas. Koen hirmuista syyllisyyttä siitä, että voin silti usein aika kehnosti, vaikka minulla on noita rakkaita ja läheisiä ihmisiä elämässä. Elämän suuria paradokseja. Onneksi ystäväni ymmärtävät, tai ainakin sanovat niin. Tosin kyllä minua yksi ystävä läksyttikin, että mitä itkemistä on miehessä, joka petti ja jätti ja teki kaiken vielä niin rumalla tavalla.
En tiedä miksi häntä itken. Olin tyhmä, menin harhaan, kuten Kalle joskus kirjoitti.
Maanantai. Helvetti, kuinka vihaan arkea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti