Nämä päivät, kun mielessä on harmaata ja synkkää, kun huoli ystävästä korventaa sydäntä kaiken oman epätoivoisen hapuilun rinnalla, kun tahtoisi vain mennä makuulle ja kuolla pois.
En minä tiedä miten tästä selviää. Selviää, jotenkin, jollain lailla, kyllä, pakko.
Onko tässä haikeassa avaruudessa mitään tavoittelemisen arvoista enää?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti